Koska Italian kielellä luen turhan hitaasti ja suomeksi kirjoitettuja kirjoja en täältä saa, lähes kaikki teokset aion lukea elektronisessa muodossa englanniksi Kindleä käyttäen. Tämä on toisaalta hyvä ratkaisu, sillä suurin osa kirjoista, jotka olen suunnitellut lukevani, ovat alun perin englanniksi kirjoitettuja. Olen hirveän huono kirjoittamaan arvosteluja, joten toisinaan kirjoitan jotakin epämääräistä, ja toisinaan en. Annan teoksille 1-5 hymynaamaa, ja lainaan juonikuvaukset muualta. Olen havainnut, että suomeksi on hankala löytää juonikuvauksia verkosta, joten lainaan ne useimmiten englanniksi. Arvoasteikkoni mukailee Goodreads -sivuston pisteytystä:
* en pitänyt
** menettelee
*** hyvä
**** parempi
***** paras
Tammikuussa luettua (viimeisin ylimpänä):
 |
| image source |
Päätin kokeilla uudelleen onneani The New York Timesin Best Sellers -listalla, ja tällä kertaa se osoittautui virheeksi. Halusin lukea jotakin kevyttä, helppoa ja nopeaa (paperilla tämä on vain 304 sivua), ja valitsin listalta Nicholas Sparksin uusimman. Tiesin jo lyhyen juonikuvauksen perusteella, että kirja tuskin osoittautuisi yhdeksi suosikeistani: romantiikka ja rakkaustarinat eivät kuulu suosikkigenreihini. Ja todellakin, olin aivan oikeasta: en pitänyt kirjasta yhtään. Uskoisin, kuten moni muukin kirjaa kommentoinut lukija verkossa, että kirja on ollut best seller kirjailijan aiempien teosten perusteella. "Kappas, uusin Nicholas Sparks. Tykkäsin edellisestä, ostan siis tämänkin."
Koska en suosittele tätä kirjaa kenellekään, teen tässä kohtaa häpeilemättä juonipaljastuksia. Ensinnäkin, teokselta odottaa juonikuvauksen perusteella realismia, ja kuitenkin seassa seikkailee haamu. Itse asiassa odotin kirjan puoleen väliin asti, että kyseinen mysteerinen mies olisi päähenkilöä seuraava yksityisetsivä tai muu vastaava, tosin sekin olisi hiukan epärealistista. Kirjan pahikset ovat liioiteltuja, ja niin pahasti, että epäuskottavuus alkaa haukotuttaa heti kun maailmaa katsellaan heidän näkökulmastaan ensimmäistä kertaa. Teos tarjoilee myös puuduttavia ja yksityiskohtaisia kuvauksia asioista, jotka ovat sekä juonen, että henkilöiden kuvauksen kannalta täysin merkityksettömiä. Kun Amanda laittaa ruokaa, saamme tietää tasan tarkkaan mistä aineksista ja millä tavoin annos on laitettu. Tällaisia kuvauksia laativat yleensä amatöörikirjoittajat, mutta 16 romaania laatineelta best seller -kirjailijalta odottaa hiukan enemmän.
Kun kirjaa on vielä neljäsosa lukematta, mainitaan seuraavat asiat: poika, joka tarvitsee sydänsiirron, ja päähenkilö, joka saapuu parhaillaan samaisen baarin ulkopuolelle, jonka sisällä häntä jahtaavat pahikset rellestävät. En koe olevani mikään meedio, mutta on aika helppo laskea tässä kohtaa 1+1: päähenkilö kuolee ja poika saa häneltä sydämen. Loppukirja lähestyykin sitten tätä "todella yllättävää" faktaa, joka paljastetaan loppuhuipennuksena viimeisillä sivuilla. Tässä kohtaa koittaa facepalm-reaktio, ja mietitään, miksi ihmeessä vaivauduttiin edes lukemaan se viimeinen neljäsosa. Onneksi kirja on lyhyt, joten tuhlasin aikaani tämän parissa vain yhden perjantain (en sentään onneksi koko päivää).
Jos jotakin hyvää pitää sanoa, teos oli toki ajoittain koskettava. Tätä ei vielä ole tietääkseni käännetty suomeksi, joten tässä juonikuvaus englanniksi amazonilta:
" 'Everyone wanted to believe that endless love was possible. She'd believed in it once, too, back when she was eighteen.'
In the spring of 1984, high school students Amanda Collier and Dawson Cole fell deeply, irrevocably in love. Though they were from opposite sides of the tracks, their love for one another seemed to defy the realities of life in the small town of Oriental, North Carolina. But as the summer of their senior year came to a close, unforeseen events would tear the young couple apart, setting them on radically divergent paths.
Now, twenty-five years later, Amanda and Dawson are summoned back to Oriental for the funeral of Tuck Hostetler, the mentor who once gave shelter to their high school romance. Neither has lived the life they imagined . . . and neither can forget the passionate first love that forever changed their lives. As Amanda and Dawson carry out the instructions Tuck left behind for them, they realize that everything they thought they knew -- about Tuck, about themselves, and about the dreams they held dear -- was not as it seemed. Forced to confront painful memories, the two former lovers will discover undeniable truths about the choices they have made. And in the course of a single, searing weekend, they will ask of the living, and the dead: Can love truly rewrite the past?" (source)
 |
| image source |
Luin discworldin eli kiekkomaailman tarinoita joskus teini-ikäisenä muutaman teoksen verran, ja päätin hiljattain aloittaa niiden lukemisen alusta. Discworld-kirjoja on kaikkiaan 39 kappaletta, ja uusin julkaistiin vuonna 2011. Sourcery (Velhous verissä) on julkaisujärjestyksessä viides, mutta teoksien lukemiseen on myös vaihtoehtoinen järjestys. Discworldin tarinat nimittäin pyörivät tiettyjen henkilöiden ja aiheiden ympärillä, ja jotkut suosittelevat yhden tarinaketjun lukemista putkeen julkaisujärjestyksen sijaan. Tätä taktiikkaa päätin kokeilla minäkin, ja niinpä aloin lukea viidettä kirjaa kolmantena.
Tämä taisi tosin olla omalla kohdallani virhe, sillä samaan henkilöön keskittyminen alkoi tuntua tylsältä, varsinkin kun olin tietoinen lukuisista vaihtoehdoistani. Siitä johtuen tämän teoksen lukemisesta tuli puolen välin jälkeen pakkopullaa, kun haaveilin jo siirtyväni seuraavaksi noitien pariin Rincewind-nimisen velhon ympärillä pyörivien tarinoiden sijaan. Tarinakin oli ehkä vähemmän mielenkiintoinen kuin ensimmäinen ja toinen kiekkomaailman teos, mutta en oikeastaan osaa selittää miksi, ehkä tämä on puhtaasti makuasia. Huumori, erikoiset henkilöhahmot ja kiekkomaailman omituisuus olivat toki edelleen läsnä, ja mielenkiinnolla odotan kuinka Rincewind seuraavassa teoksessa palaa noutamaan velhon hattunsa. Mutta sitä ennen taidan kuitenkin palata kronologiseen lukujärjestykseen ja siirtyä noitien pariin.
Taas vaihteeksi en löydä suomeksi juonikuvauksia, joten tässä englanniksi amazonilta:
"When last seen, the singularly inept wizard Rincewind had fallen off the edge of the world. Now magically, he's turned up again, and this time he's brought the Luggage.
But that's not all....
Once upon a time, there was an eighth son of an eighth son who was, of course, a wizard. As if that wasn't complicated enough, said wizard then had seven sons. And then he had an eighth son -- a wizard squared (that's all the math, really). Who of course, was a source of magic -- a sorcerer." (source)
 |
| image source |
C.S. Lewis (Narnian tarinat: Velho ja Leijona) ***
Lisää klassikoita, tällä kertaa lapsille suunnattuja sellaisia. Tämän kirjan arvostelu tuottaa päänvaivaa: kuinka sanoa mielipide kirjasta, jonka elokuvaversion on jo nähnyt, varsinkin kun elokuva piti sisällään oikeastaan koko kirjan tarinan? Ennalta-arvattavuudesta en siis voi sanoa mitään, enkä oikeastaan henkilöistäkään, enkä edes muista mitä ajattelin elokuvasta. En tiedä kuinka olisin reagoinut tarinaan, jos se olisi luettu minulle lapsena. Näin aikuisena Edmundin typeryys tuntuu ainakin käsittämättömältä, ja minun on vaikea kuvitella, että edes lapsi voisi olla niin hölmö. Toisaalta hänhän oli syönyt noiduttuja makeisia, jotka saivat syöjän käyttäytymään kummallisesti. Tarina on tottakai hyvinkin selvää fantasiaa, mutta koska henkilöt ovat ihmisiä, heidän soisi käyttäytyvän kuin ihmiset. Mutta ehkä vika oli sitten vain niissä lokumeissa.
Oli miten oli, kirja loppui hiukan nopeasti. En tiedä onko viimeisen taistelun kuvaus jätetty niin lyhyeksi (tai siis eihän sitä oikeastaan edes ollut) lapsia ajatellen, jotta kirja olisi vähemmän väkivaltainen. Toisaalta kuvaus tarinan eläinsankarin kuolemasta oli hyvinkin tarkka ja brutaali. Ehkä kirjoittajalle iski kiire tai laiskuus teoksen lopussa. Kirjan kirjoituksessa on ollut todistettavasti pitkä tauko, ehkä tämä loppu on se jälkeenpäin kirjoitettu pätkä. En suosittele teosta iltasaduksi kovin pienille lapsille tuon yllämainitun kuoleman kuvauksen johdosta; tosin uskoisin jo itse lukemaan kykenemän lapsen ymmärtävän tarpeeksi hyvyydestä ja pahuudesta. Tämä teos on Narnian tarinoista ensimmäiseksi julkaistu, mutta kronologian mukaan toinen. Itse halusin lukea teokset niiden julkaisujärjestyksessä. Todennäköisesti tämä kirja alkaa vaikuttaa paremmalta, kun olen lukenut kaikki Narnian tarinat; näin yksinään se tuntui hiukan tyngältä.
 |
| image source |
Klassikon aika, ja mikäs sen parempi tähän päivään kuin talouskriisin ja lopun alun kuvaus vuodelta 1985. Jos olet yksi niistä jotka ajattelevat liikaa, sen omassa vaaleanpunaisessa kuplassa elämisen sijaan, tämä kirja pukee ajatuksesi sanoiksi. Kuvaukset ihmiskunnan tilasta ovat masentavan tosia: ahneutta, epärehellisyyttä, myötätunnottomuutta, sotia ja hyväksikäyttöä. Toisaalta, kirja ei ole suoranaisesti ikävää luettavaa, sillä loppuhan on aika onnellinen. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi myös niille, jotka elävät siellä kuplassa.
Koska en löydä suomenkielellä mitään järkevää juonikuvausta, saatte lukea sen englanniksi.
"Galápagos takes the reader back one million years, to A.D. 1986. A simple vacation cruise suddenly becomes an evolutionary journey. Thanks to an apocalypse, a small group of survivors stranded on the Galápagos Islands are about to become the progenitors of a brave, new, and totally different human race. In this inimitable novel, America’s master satirist looks at our world and shows us all that is sadly, madly awry–and all that is worth saving." (source)
 |
| image source |
Tunnustan. Kaikesta siitä hälinästä, ylistyksestä ja paheksunnasta huolimatta, jonka tämä kirja julkaisunsa jälkeen herätti, en koskaan vaivautunut sitä lukemaan. Teos istui suomenkielisenä kirjahyllyssäni vuosikaudet, ja nähtyäni elokuvan sen lukemisesta tuli vieläkin epätodennäköisempää. Koska halusin lukea jotakin suomeksi ja koin jollakin tapaa velvollisuudekseni moisen "uusklassikon" läpi kahlaamisen, tartuin teokseen yösirkuksen jälkeen.
Täytyy sanoa, että vaikka kirjojen filmatisointeja usein kritisoidaan, minulla ei ole Da Vinci -koodin elokuvaversiosta mitään valitettavaa. Tällä en tarkoita, että se olisi mitenkään erityisen hyvä elokuva (ei todellakaan), mutta ottaen huomioon Hollywood-elokuvan rajoitetun keston, pääjuoni on mielestäni saatu elokuvan muotoon ihan hyvin. Koska Dan Brown teoksessaan leikkii ajoittain turistiopasta, ainakin näiden tarkkojen Pariisin kuvausten puuttuminen elokuvaversiossa oli mielestäni vain hyvä juttu. Kirjan kiinnostavimmat osiot, eli historian, salaseurojen ja salaliitojen kuvaukset, on vaikea saada mukaan elokuvaan, ilman että niiden selittäminen kuulostaisi epärealistiselta ja pysäyttäisi toimintapainotteisen tarinan tylsään luennointiin. "Vaikka poliisit meitä parhaillaan seuraavatkin, sallinettehan neiti Neveu, että pidän teille nyt kahden tunnin luennon temppeliherrojen synnystä ja Nikean kirkkolliskokouksesta?"
Plussaa täytyy antaa jo mainituista historian tulkinnoista ja salaliittoteorioista, sillä kirkollinen historia ja salaseurat ovat mielestäni äärimmäisen kiinnostavia. Toisaalta on hiukan harmillista lukea niistä fiktion lomassa, sillä koskaan ei voinut olla varma, pohjautuivatko väitteet johonkin todelliseen tapahtumaan (ja olivat kenties vain hiukan poikkeavia tulkintoja), vai oliko koko juttu täysin keksittyä vain kirjan tarinaa varten. Toisinaan näitä historian kuvauksia oli tungettu teokseen väen väkisin, eikä niiden esiintyminen tuntunut luonnolliselta: dialogeja ja ajatuksia, jotka olivat olemassa vain, jotta lukijalle saataisiin välitettyä jotakin joka ei muuten tarinasta selviä, vaikka suotavaa olisi ehkä ollut löytää jokin muu keino kuin epärealistiset keskustelut.
"Loistava trilleri mystikkojen suurimmasta salaisuudesta, joka alkaa murhasta Louvressa ja johtaa kohti Vatikaania. Kiehtova maailmanmenestys tarjoaa vetävää jännitystä, joka pitää pihdeissään huikeaan loppuun saakka." (source)
 |
| image source |
Tätä kirjaa ei vielä löydy suomennettuna, joten joudun lainaamaan kuvauksen amazonilta englanniksi. Tämän teoksen löysin The New York Timesin Best Sellers -listalta, jossa se keikkui useamman viikon (kenties kuukauden, en tiedä tarkkaan). Kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja tarina sopii fantasiasta (ja muutenkin kaikesta epänormaalista) pitävälle, siis myös minulle. Suosittelen teosta toki myös muillekin, enkä keksi siitä juuri mitään valitettavaa (ts. kirjoitettavaa).
"The circus arrives without warning. No announcements precede it. It is simply there, when yesterday it was not. Within the black-and-white striped canvas tents is an utterly unique experience full of breathtaking amazements. It is called Le Cirque des Rêves, and it is only open at night.
But behind the scenes, a fierce competition is underway—a duel between two young magicians, Celia and Marco, who have been trained since childhood expressly for this purpose by their mercurial instructors. Unbeknownst to them, this is a game in which only one can be left standing, and the circus is but the stage for a remarkable battle of imagination and will. Despite themselves, however, Celia and Marco tumble headfirst into love—a deep, magical love that makes the lights flicker and the room grow warm whenever they so much as brush hands.
True love or not, the game must play out, and the fates of everyone involved, from the cast of extraordinary circus per¬formers to the patrons, hang in the balance, suspended as precariously as the daring acrobats overhead.
Written in rich, seductive prose, this spell-casting novel is a feast for the senses and the heart." (source)
