Suomi-Italia-Suomi

Makeisostoksia ja noitien polttoa

2012-01-27T12:30:00.000+01:00

Eilen poltettiin taas Giubiana roviolla, ja tällä kertaa kävimme katsomassa tapahtuman Cantùssa. Pari vuotta sitten nähty versio Canzossa oli kyllä paljon perinteikkäämpi ja mielenkiintoisempi pelottavine pukuineen, kulkueineen ja näytelmänomaisen tarinankerronnan sekä keskiaikaisen live-musiikin ja tanssin siivittämänä. Cantùssa sen sijaan piazzaa, johon rovio oli koottu, kiersivät makeismyyjien kojut. Kansaa viihdytti mikrofoniin typeryyksiä laukova mies ja perinteikäs puoli koostui parin minuutin nauhoituksesta, joka kertoi Giubianan tarinan paikallisen version. Hehkuviiniä vin brulè oli tarjolla täälläkin, mutta risotto alla luganegaa emme löytäneet mistään, vaikka se yleensä Giubianan juhlintaan kuuluu. Vika saattaa tosin olla etsijöissä.

Cantùn Giubiana-juhla on yksi kuuluisimmista ja väkeä olikin paikalla paljon.

Rovion polton jälkeen olivat vuorossa parinkymmenen minuutin ilotulitukset ja ne olivat kyllä kauniit. Raketit ammuttiin melkein suoraan piazzan yläpuolelle, joten niitä sai äimistellä niska jumissa ja ne tuntuivat peittävän koko näkökentän. Ilotulituksia ei Canzossa ollut, mutta jotenkin suosin silti heidän perinteikästä juhlaansa. Raketteja ammutaan Italiassa herkästi milloin mistäkin syystä, joten niitä näkee aika usein. Itse satun vielä näkemään ikkunoistani linnan jossa järjestetään ökyhäitä, joten saan kesän mittaan tuijottaa ilotulituksia miltei joka viikonloppu!

Ilotulitukset ammuttiin kellotornin vierestä.

Makeismyyjiltä tarttui mukaan rommilla maustettua pehmeää torronea, joka oli aivan mielettömän hyvää, ja pala creminoa, jota en ollut ennen kokeillut. Cremino on torinolainen, kolmikerroksinen suklaaherkku, jonka uloimmat kerrokset ovat Gianduia-suklaata ja keskimmäinen kerros yleensä hasselpähkinätahnaa (vaikka "tahna" kuulostaakin jotenkin epämiellyttävältä sanavalinnalta). Gianduia-suklaa on sekin Torinosta kotoisin: se on makeaa ja sisältää 30% hasselpähkinää (tahnana tässäkin tapauksessa).

Lisäksi söimme frittellen: se on munkkia maultaan muistuttava uppopaistettu läpyskä, joka valmistetaan paikan päällä ja lyödään käteen lämpimänä ja sokeroituna. Ja mikäli en koskaan ole tarkemmin kertonut torronesta: se on pääasiassa joulun aikaan syötävä makeinen, joka valmistetaan munan valkuaisesta, hunajasta ja sokerista. Yleensä joukossa on pähkinöitä (yleisimmin maapähkinöitä) ja sitä myydään sekä kovana että pehmeänä.

Erään makeismyyjän torrone-valikoima.

Myyjän vieressä olevat ruskea-keltaraidailliset kuutiot ovat creminoa.

Saman myyjän tiskistä löytyi suklaasta valmistettuja "ruosteisia" työkaluja.

Tässä vielä omat ostokseni, eli rommitorrone ja pala creminoa.

Tänään suuntaamme taas syömään pizzaa lasten kanssa: kyseessä on sama liikuntavammaisille lapsille urheilutoimintaa järjestävä Sportiamo-yhdistys, jonka tapaamisissa olemme olleet aiemminkin. Huomiseksi ajattelin leipoa Sacher-kakun, sillä juhlimme sekä minun että ystävämme syntymäpäivää samalla kertaa illallisen merkeistä. Nyt siis kakkutarpeet esiin, moi!

Syntymäpäivälahja vaihtoon

2012-01-25T21:12:00.002+01:00

Jäipäs aiemmin tänään mainitsematta, että syntymäpäivä oli ja meni, ja taas tuli vuosi lisää mittariin. Kävimme syömässä ulkona, mutta kakkua ajattelin leipoa vasta viikonlopuksi, kun syömme yhdessä ystävien kanssa. Tällä kertaa emme myöskään matkaa kylpylään, mutta insinööri toi kotiin punaisen paketin, josta paljastui pikkuinen kamera. Aiemmin kirjoitinkin kuinka haluaisin järjestelmäkameran rinnalle pokkarin, jolla saisi myös HD-laatuista videota ja voisi napsia helposti automaatilla stillejä, silloin kuin digijärjestelmän säädöt eivät ole välttämättömiä. Voisin siis kuvailla videopätkiä häämatkallamme kuin mikäkin Globe trekker, eikä stillikamerasta tulisi tappelua kun niitä olisi kaksi kappaletta.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, minä olen yleensä tässä perheessä se, joka valitsee tekniset härvelit. Tutkin viikkokaudet vaihtoehtojani ja tutustun niiden teknisiin tietoihin, luen arvosteluja, katson testejä Youtubesta ja lopulta löydän sen oikean vempeleen, jonka hinta-laatusuhde asettautuu jonnekin täydellisyyden tietämille. Insinööri luottaa valintaani, sillä hänen alaansa on mekaniikka, minä sen sijaan olen pahasti nörtti.

Olin siis jokseenkin yllättynyt kun paketista paljastui söpö, vaaleanpunainen kamera. Eikös tämän pitänyt olla minun hommani? Ja kun kameraan aikamme tutustuimme, selvisi, että kyseinen malli on videon kuvaamista ajatellen täysin jäte. Siis hemmetin hyvä stillejä varten, ei siinä mitään, ja videokin on kyllä full HD -laatua, mutta eteen tuli aika odottamaton ongelma. Tämänpäiväisen tutkimukseni jälkeen on selvinnyt, että kyseinen kamera kärsii samasta vajeesta kuin monet muutkin pokkarit: videota kuvatessa ei voi tarkentaa eikä edes zoomata. Siis, jos haluaisin kuvata insinööriä, kun hän syö paistettuja torakoita kiinalaisella torilla, minun on turha yrittää kääntää kameraa insinöörin pärstästä hänen lautaseensa, sillä lautasen sisältö olisi todennäköisesti epätarkkaa tavaraa.

Onneksi löysin surffailemalla hyvän ja kohtuuhintaisen pokkarin, jolla zoomaaminen ja tarkentaminenkin onnistuvat. Nyt pitää vain palata liikkeeseen ja toivoa että a) he suostuvat vaihtamaan kameran ja b) heiltä löytyy kyseinen malli, tai ainakin joku vastaava. Ja insinöörikin lupasi suosiolla jättää seuraavat tekniset ostokset tämän nörtin huomaan.

image source

Maanjäristyksen jälkeen

2012-01-25T12:26:00.002+01:00

image source

Tänään heräsin talon tärinään ja huojuntaan. Kyseessä oli toinen kokemani maanjäristys, mutta tällä kertaa se tuntui huomattavasti paremmin ja pidempään. Voimakkuudeltaan se oli 4,9 Richterin asteikolla, eikä aiheuttanut tuhoa tai henkilövahinkoja; mitä nyt vähän pelästytti ihmisiä ja sai monet soittamaan hätänumeroon. Lähistön koirat alkoivat haukkua ja yläkerran lapsi itkeä, mummot kerääntyivät ulos kälättämään. Alangolla järistys tuntui varmasti voimakkaampana kuin kotonamme vuoren rinteessä.

Myös Yleisradio uutisoi asiasta ja italialaiset jakoivat kokemuksiaan Twitterissä. Itse asiassa ensimmäinen reaktioni oli tarttua kännykkään ja kurkata Twitteriä, sillä se on lehtiä ja televisiota huomattavasti nopeampi. Milanossa ihmiset olivat juosseet kadulle ja myös koululaisia oli ohjattu ulos. Toinen reaktioni oli miettiä, kuinka ne huonekalujen mukana tulevat seinäkiinnikkeet kannattaisi sittenkin laittaa paikalleen, ettei seuraavalla kerralla mene kirjahyllyt nurin.

Poikkeava häämatka ja erään insinöörin palkkataistelut

2012-01-13T11:51:00.000+01:00

Jossakin aiemmassa kirjoituksessa vihjasin, että häämatkan kohde on valittu. Se ei tosin ole mikään helppo paratiisi-paketti, vaan hääsählingin keskellä suoritetaan tällä hetkellä myös matkasuunnittelua. Vaikka Seychellit, Polynesia, Malediivit ja muut kristallinkirkkaat vedet valkoisine hiekkarantoineen ovatkin houkuttelevia kohteita, tulimme siihen tulokseen, että rannalla jaksaa maata vanhempanakin. Sen sijaan ihan toisenlaista matkaa ei ehkä kymmenen vuoden päästä enää viitsi lähteä suorittamaan (varsinkin jos lapsia on hankittu), ja sen reissun nimi on Trans-Mongolia. Asiaan perehtymättömille siis tiedoksi, että tämä tarkoittaa junalla matkustamista Moskovasta Siperian ja Mongolian halki Pekingiin.

Matkaa ei suinkaan suoriteta pelkästään junassa istumalla, vaikka suora yhteyskin on toki saatavilla: Moskova - Beijing juna vetää (lyhyitä pysähdyksiä huomioon ottamatta) yhteen putkeen arojen halki 7 621 kilometriä ja suoriutuu urakasta kuudessa yössä. Omat suunnitelmamme ovat huomattavasti monimutkaisemmat ja niihin kuuluu paripäiväisen Moskovan vierailun lisäksi ainakin Baikal-järveen tutustuminen, kamelilla ratsastus ja jurtassa yöpyminen Mongoliassa, retki Gobin autiomaahan, Kiinan muurille kiipeäminen, kielletty kaupunki ja muita nähtävyyksiä Pekingissä, eikä paikallisilla ruoilla herkuttelua tule tietenkään unohtaa. (Tosin Mongolian erikoisuudet vaikuttavat hiukan epäilyttäviltä...). Lennot ostamme sekä Milano - Moskova että Peking - Milano väleille.

Reissu on molempien pitkäaikainen haave: Itse innostuin ajatuksesta jo kesällä 2004, kun kuukaudenmittainen interrail-matka oli juuri saatu päätökseen ja alkoi tulevien reissujen suunnittelu. Tosin tätä matkaa saatiin näköjään odottaa aika kauan. Insinööriä sen sijaan kiinnostaa yleisesti ottaen kaikki muu paitsi rannalla makoilu, vaikka se rantaparatiisin matka onkin minulle toki luvattu jonnekin tulevaisuuteen ;). Lisäksi insinööri on venäläisen kirjallisuuden ystävä, joten kiinnostus maahan lienee peräisin myös kaunokirjallisuudesta.

image source

Matkasta hankalan tekee lähinnä viisumien tarve. Venäjän viisumia varten tarvitaan hotellivaraus ja "kutsu" sekä matkavakuutus (joka tietysti kannattaa tällaiselle reissulle hankkia joka tapauksessa). Matkavakuutuksesta pitää pyytää todistus vakuutusyhtiöltä viisumin käsittelyä varten. Ilman viranomaisille ilmoittautumista maassa saa viettää seitsemän päivää, mutta koska pelkkä junamatka Irkutskiin kestää kolme ja puoli päivää ja Moskovassa ajattelimme viettää kaksi päivää, meille saattaa tulla kiire. Tai sitten joudumme ilmoittautumaan poliisiasemalle täyttämään kyrillisillä kirjaimilla laadittuja kaavakkeita. Saattaa siis olla, että välttelemme tätä ja pysähdymme Siperiassa vain kerran. Maahan saapuessa tulee myös täyttää maahantulokortti.

Perinteinen mongolialainen jurtta (photo source)

Mongolian viisumia varten tarvitaan mahdollisesti joko Venäjän tai Kiinan viisumi, todistamaan, että maahan saavuttuasi pääset myös jatkamaan sieltä matkaasi. Muuten tämä viisumi on ilmeisesti kaikkein helpoin. Kiinan viisumia varten tarvitaan kopio hotellivarauksesta ja meno-paluu matkalipuista, tosin meillä tulee olemaan pelkkä paluulippu, katsotaan aiheuttaako se ongelmia. Suurin ongelma viisumeissa on tosin se, että Suomen kansalaisena minä saisin ne helpoiten Suomesta, ja jokaista viisumin käsittelyä varten suurlähetystöt tarvitsevat passini. Ainakaan Kiinan suurlähetystöön passia ei voi edes postittaa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että viisumeja hoitaakseni minun tarvitsee olla Suomessa, Helsingin lähettyvillä, vähintään kolme viikkoa. Viisumin saaminen Italiassa jonkun muun maan kansalaisena on toki mahdollista, mutta jotenkin minusta tuntuu, että homma menisi vieläkin monimutkaisemmaksi.

Noh, tätä sotkua ehtii vielä jonkun aikaa selvitellä. Ei huvittaisi häiritä ystäviä ja pyöriä heidän nurkissaan Helsingissä kolmea viikkoa, ja vielä heti häiden jälkeen, kun sen aviopuolisonkin kanssa olisi ihan kiva viettää aikaa. Ja aviopuolisosta puheen ollen, insinööri oli eilen kotiin tultuaan väsynyt mutta onnellinen. Koska käytännössä hän tekee tällä hetkellä töitä kolmen tai neljän ihmisen edestä (suunnittelija, tutkimus- ja kehityspäällikkö, projektipäällikkö ja mitä lie muuta), hän on tehtävien laajetessa alkanut jurputtaa hiukan äänekkäämmin palkastaan.

Firmassa aloittaessaan paikka oli vielä sadan hengen perheyritys, mutta nykyään monikansallisen jättiyhtiön omistuksessa, siispä palkasta päättäminen on siirtynyt Pariisiin yhtiön pääkonttoriin. Palkka oli aluksi aika pieni, ei toki italialaisittain mitenkään epänormaali, mutta nykyisiin tehtäviin nähden se oli tällä hetkellä lähinnä vitsi. Parin vuoden aikana palkkaa on jurputuksesta johtuen nostettu kaksi kertaa sen maltillisen minimin verran, eli 50 euroa. Nyt kun ohjissa on monikansallinen yhtiö, jurputus huomioitiin "hiukan" eritavalla. Insinööri saapui kotiin palkkaneuvottelun jälkeen mukanaan kirje, jossa ilmoitettiin, että hänen vuosipalkkansa nousi juuri 8000 eurolla. Tästä napataan tietysti verot, mutta yllätys oli kyllä aika suuri, palkasta tuli yhtäkkiä italialaisittain hyvinkin korkea, eikä insinöörillä suinkaan ole mitään 20 vuoden kokemusta.

Mutta töitä hän kyllä tekee, piru vie. Niin tehokkaasti koko toimiston kyvyttömien, aikoinaan suhteilla palkattujen laiskureidenkin edestä, että ei ole ihme jos yhtiö ymmärtää pitää hänet palkkalistoillaan. Ja minä olen hänestä niin mielettömän ylpeä, että korkkasin illalla jääkaapissa tilaisuutta odottaneen kuohuviinin. Insinööri ei juuri alkoholia juo, mutta tyhjensi lasinsa ja minä pullon. Ei siis ihme, että heräsin aamulla päänsärkyyn.

Onnenpäivä sarvikuonottomassa maassa

2012-01-11T12:24:00.002+01:00

Tänään näköjään natsaa kaikki. Maistraatin monikielinen esteettömyystodistus, jota onkin tässä jo kuukauden päivät odoteltu, oli viimein saapunut vanhempieni osoitteeseen. Mukana olivat myös pahoittelut viivästymisestä, epämääräisten selitysten kera. Nyt toivotaan, että kaikki asiakirjat saapuvat Italiaan asti ja saan lähettää ne suurlähetystöön, ehkä siis pääsen vielä naimisiin asti. Pankkikin oli korjannut opintolainan maksusuunnitelman toivomusteni mukaiseksi viikon odottelun jälkeen, joten sitäkään ei tarvitse enää stressailla. Pitäisiköhän tässä oikein käydä ostamassa raaputusarpa kun näin kovasti onni potkii persuksille? Onnen ja onnettomuuden jakautuminen pitää tietysti jotenkin saada balanssiin, joten todennäköisesti jäisin matkalla auton alle. Parempi siis pysyä edelleen flunssan kanssa sisätiloissa. Tosin kotiinkin on moni kuollut, tämä jatkuvasta niistämisestä johtuva nenäverenvuoto pitää jo mahdollisesti toista jalkaa haudassa.

Haaveilin sarvikuonon ostamisesta, mutta googletuksen perusteella sellaista ei taida täältä löytyä ihan apteekin hyllyltä, sekä kirjaimellisesti että sanonnan merkityksen mukaan. Minulla on muutenkin sellainen kuva, että kun Suomessa lääkärit ovat alkaneet heräillä 90-luvun antibioottihuuruista ja tarjota potilaille vaihtoehtoisia hoitomuotoja, Italiassa lääkätiede on jollakin tapaa sama asia kuin lääketeollisuus. Siis suolavesi ei voi olla hoitomuoto, koska sitä ei myydä monopoliasemassa olevissa apteekeissamme, ja näin ollen kukaan ei kääri voittoja hihaansa. Kukaan ei myöskään vie lääkärille ilmaisia kyniä, tai kutsu kivoille illallisille, jos potilas ottaa hanasta muutaman desin vettä. Ja koska vetemme ei ole vieläkään yksityistettyä, kiitos viimevuotisen kansanäänestyksen, suolavedellä ei tienaa oikeastaan kukaan. Suolaakin laitetaan kannuun kymmenesosa siitä mitä tavallinen italialaiskokki heittää pastaveteen, joten suolateollisuuden tienestit ovat sarvikuonon käyttäjän kohdalla aika minimaaliset.

Koska nenää on puhdistettu Intiassa joogan parissa jo vuosisatoja, homma kuulostaa tietysti vähän hippien vouhotukselta. Kiitos Googlen, olen tänään oppinut että neti kriya on yksi kuudesta hathajoogan puhdistusmetodista. Hathajooga on tosin kehitetty vasta 1400-luvulla, kun joogaa on harrastettu ja nenää puhdistettu aiemminkin. Nenä puhdistetaan joko puuvillalangalla (!) tai suolavedellä, ja jälkimmäinen, huomattavasti helpompi metodi kulkee nimellä jala neti. Siksi puhdistukseen käytettyä välinettä kutsutaan nenäkannun ja sarvikuonon lisäksi myös netikannuksi. (Virheistä vastatkoon Google, tai ainakin ne, jotka näitä tietoja siellä levittävät.)

Ehkä siis lääkäreiden mielestä hipit saisivat keskittyä maailman parantamiseen, nenien sijaan. Minä vihervassari puunhalaaja, ajattelin nyt kuitenkin paremman puutteessa puhdistaa nenäni vaikkapa tuolla ylimääräisellä pienellä teekannulla, jossa en teetä koskaan tarjoile.

Ja loppuun vielä musikaalisia tuulahduksia menneiltä ajoilta ja kotisuomesta, nyt kun alettiin sarvikuonoista puhumaan.

Kooste vuodesta 2011

2012-01-10T09:59:00.000+01:00

Koska niin monessa blogissa on kertailtu vuoden 2011 tapahtumia uuden vuoden kunniaksi, taidan minäkin tehdä jonkinnäköisen koosteen näin jälkijunassa. Tänäänhän on vasta 10. päivä, joten vielä ehtii ihan hyvin. Blogi on vuonna 2011 taukoillut sekä tammikuussa että kesälomien aikaan, joten kooste lienee ihan hyvä keino käydä läpi niidenkin kuukausien tapahtumia, vaikka lokakuussa jo kertasinkin kesän menoja valokuvien muodossa. Vuoden kohokohtia olivat ehdottomasti matkat ja tietysti se kosinta ;)

Tammikuussa, Suomessa vietetyn joulun jälkeen, kiertelimme vuoden ensimmäiset päivät ympäri Tukholmaa. Syntymäpäivääni vietimme kylpylässä nimeltä Bagni di Bormio, josta kuukausi sitten teinkin blogiin pienen koosteen. Tammikuun lopussa kävimme Dalí-näyttelyssä Milanossa.

Hauska kaupannimi Tukholman vanhassa kaupungissa. Vasemmalla Bagni di Bormio, keskellä kuvaa kylpylän ulkoallas.

Sturekatten, Tukholman vanhin kahvila-konditoria 1700-luvulta. Herkullisia kakkuja, nam.

Helmikuussa jatkoin blogin kirjoittamista tauon jälkeen. Toivuin yliopiston koejaksosta ja palasin luennoille, kirjoitin ruoan kemikaaleista ja mainostin italialaisia raakamaito-automaatteja.

Maaliskuussa kevät saapui Italiaan ja kuun loppupuolella nautimmekin 20 asteen lämmöstä. Italia juhli 150-vuotista taivaltaan yhtenäisenä valtiona, minä juhlin laskiaista leipomalla pullia. Kirjoitin pääasiassa opiskelusta ja ruoasta.

Huhtikuussa kävimme Roger Watersin The Wall -konsertissa ja sairastin hirveän yskän. Kävimme Meraten observatoriossa tutkimassa teleskooppeja (planeettoja ei tutkittu, sillä taivas oli pilvessä). Ostin uuden sohvan ja nautin lämpimistä kevätpäivistä. Aloitin myös ruokablogin, mutta se on tällä hetkellä toistaiseksi haudattu projekti. Kukat kukkivat jo kaikkialla.

Toukokuussa ehdin päivittää vain kerran ja silloinkin keskityin lähinnä valittamaan Felicen ystävistä (ja ehkä italialaisista yleensäkin). Vierailimme Comossa Villa Olmon Boldini -näyttelyssä. Sateet kiusasivat koko kuukauden, mutta onneksi sää selkisi kun ystäväni vierailivat luonamme kuun lopussa. Kävimme patikoimassa vuorella (Monte Bollettone, joka sijaitsee kotikylässämme) ja syömässä huipulla olevassa majassa nimeltään Capanna Mara. Kirsikkasato kypsyi ja keräsimme myös metsämansikoita, näistä retkistä kirjoitinkin kesäkuun alussa.

Polku metsässä ja maisemia matkan varrelta.

Rifugio Capanna Mara

Kesäkuussa kävimme piknikillä vuorilla ja siskoni vieraili luonamme tyttärensä kanssa. Näistä retkistä laitoin blogiin kuvia kerratessani kesän tapahtumia lokakuussa.

Piknikillä nähtyjä lentokoneiden höyryvanoja ja portaikko Bellagiossa.

Heinäkuussa kiipesimme illalla Monte Cornizzololle katsomaan valaistua maisemaa, alas tuleminen pimeässä olikin sitten vähän haasteellisempaa. Näin samalla reissulla elämäni ensimmäiset pimeässä loistavat hyönteiset, tosin nämä eivät olleet tulikärpäsiä vaan jonkinlaisia toukkia. Tutustuimme Comon arkeologiseen museoon ja taidemuseoon. Kävimme Erban kesäteatterissa katsomassa Shakespearen Othellon. Suuntasimme myös viikonloppuretkelle Ranskan Rivieralle, tarkalleen Monte Carlon kautta Nizzaan ja Cannesiin. Kuun lopussa kotikylässämme vietettiin keskiaikaista juhlaa. Lisää kuvia tästäkin löytyy Picasasta ja kesäkertauksesta.

Monte Cornizzolo, melkein huipulla. Keskiaikatapahtuman tulennielentää.

Rannalla Cannesissa. Monte Carlo ylhäältä.

Katusoittaja Nizzassa.

Elokuussa kävimme lomalla Suomessa. Teimme pyöräretkiä, keräsimme sieniä, tutustuimme hiidenkirnuihin ja ehdimme pyörähtää myös Helsingissä. Loman loppuajaksi suuntasimme Lappiin. Söimme mustikoita, kuvasimme poroja ja kävimme tapaamassa joulupukkia. Lisää kuvia tästä reissusta lokakuun kesäkertauksessa osa 2 ja Picasassa.

The porot.

Punaiset mustikan varvut Levin huipulla ja nuotio Lampivaaran ametistikaivoksella.

Syyskuussa kävin ensimmäistä kertaa juoksemassa Felicen kanssa (en ole voinut sietää juoksemista, yök) ja jäinkin siihen koukkuun (siis siihen asti kunnes tuli talvi ja kylmä). Kävimme ystävien kanssa testaamassa lähikylän pienen elokuvateatterin, joka olikin yllättävän suuri ja mukava. Felice oli järjestänyt minulle yllätykseksi viikonlopun Pariisin matkan ja kosi Eiffel-tornin huipulla. Siis erityisen ihana ja varmasti muistiin jäävä kuukausi! Joimme kahvit Amélien kahvilassa (Café des 2 Moulins), tutustuimme Versaillesin puutarhoihin ja taidetta ihastelimme Musée d'Orsayssa. Lisää Pariisin kuvia Picasassa ja kesäkertauksessa osa 2.

Eiffel ja auringonlasku sen ravintolasta.

Lokakuussa palasin kesäkiireiden jälkeen blogin pariin. Nautimme syksystä ja etsimme kuumeisesti häävastaanottoa. Kävimme pienessä valokuvanäyttelyssä Comossa ja Felicen kotikylässä Meronessa järjestettiin pieni kyläjuhla. Felice täytti 32-vuotta ja juhlimme hänen syntymäpäiväänsä. Shoppailin Comossa löydettyäni unelmieni sisustusliikkeen (La Maison Blanche) ja valitin puhelinmyyjistä. Kävimme häämessuilla ja avasin käsilaukkuni lukijoiden pällisteltäväksi.

Syksy Adda-joen rannalla Cisano Bergamascossa.

Vadelma-juustokakku (allekirjoittaneen käsialaa) Felicen syntymäpäivänä. Huomaa vaaleanpunainen Hello Kitty -servetti ;)

Marraskuussa kävimme Brunatessa ja juhlimme Halloweenia vääränä päivänä (tosin tarkoituksella). Löimme lukkoon häidemme ravintolan.

Brunaten maisemia

Halloweenin hämähäkkimuffinit ja Felicen kaivertama kurpitsa.

Joulukuussa koristelin kuusen ja leivoin piparitalon sekä joulutorttuja. Vietimme päivän Torinossa ja tutustuimme siellä egyptiläiseen museoon. Vuokraisännät kävivät katsomassa kuvia Suomesta ja syömässä suomalaisia jouluherkkuja. Sain ystäviltä joululahjaksi akustisen kitaran ja joulua vietimme lumettomassa Suomessa.

Piparitalo kotona ja seimi Torinossa.

Ja mitäköhän vuosi 2012 tuo tullessaan? Luvassa ovat ainakin häät, jotka toivottavasti ovat viihtyisät ja kauniit. Sitten on edessä jännittävä häämatka. Paljon kirjoja on luettavana, kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin. Keväällä vierailemme todennäköisesti Firenzessä, Bolognassa ja San Marinossa, syistä lisää kun matka on ajankohtainen. Suomessa käymme todennäköisesti kesäkuussa, tai saattaa olla, että käyn siellä yksin keväällä. Joulu varmaankin vietetään ensimmäistä kertaa Italiassa, sillä pitäähän ne italialaiset perinteet nähdä ainakin kerran. Voin sitten joulun sijaan raahata Felicen Suomeen vaikka laskiaisena, syömään laskiaispullaa, hernesoppaa ja laskemaan pulkalla mäkeä!

Ja koska opiskelut nyt ovat tauolla, tai ehkä haudattuna kokonaan, minulla olisi eräs haave... Ja sitä pitäisi ehkä tämän vuoden aikana ryhtyä työstämään. Joka tapauksessa en ota vuodelle 2012 minkäänlaisia paineita, enkä ole tehnyt uuden vuoden lupauksia (tosin häitä varten pitäisi pari kiloa pudottaa). Uudelta vuodelta toivoisin, että sekä minä että läheiseni pysyisivät terveinä ja vaikka sitä maailman rauhaa on ehkä turha pyytää, toivotaan kuitenkin, ettei tilanne ainakaan mene pahemmaksi.

Sairaita juttuja, kirjoja ja lapasia

2012-01-09T11:13:00.000+01:00

Nenäsumute, tuo maailman kahdeksas ihme. Viime viikko olisi ollut aika raskas ilman kunnon lääkitystä, vaikka siitäkin huolimatta tuhosin insinöörin kanssa yhteisvoimin arviolta 17 pientä nenäliinapakettia ja ihan kiitettävästi vessapaperia. Eilinen poskisärky, joka ei talttunut edes särkylääkkeillä, kesti onneksi vain päivän, ja tällä hetkellä niistäminen jatkuu siis kivuitta.

Olen kiroillut koko viikon sitä epäreilua tosiasiaa, että minä en koskaan sairasta niin kuin "muut". Siis sellaisia normaaleja vilustumisia: Muutaman päivän kuume, nuha, köhä ja that's it. Viime keväänä yskin tuberkuloosinomaisesti yli kuukauden ja suunnittelin jo hyppääväni katolta, kuumetta ei tosin ollut, eikä nenäkään juuri vuotanut. Nyt puuttuu kuumeen lisäksi yskä, mutta poskiontelokipu, päänsärky, pahoinvointi ja korvakipu toimivat ihan hyvinä korvikkeina. Insinööri kärsii flunssasta yleensä alle viikon, ja hänen kohdallaan se tarkoittaa paria nenäliinaa päivässä ja yleistä väsymystä. Väsymys kuuluu kuvaan kyllä meikäläiselläkin, lähinnä siksi, että nukkuminen on mahdotonta täysin tukkeutuneen nenän kanssa.

Ilmakin on ollut kuin morsian koko viikon, mutta nämä kaksi zombia ovat pysytelleet visusti sisällä saamatta aikaiseksi yhtään mitään. Silloin kun jopa netissä surffailu ja kirjan lukeminen tuntuvat ylivoimaisilta, ollaan niin sanotusti aika huonossa hapessa. Ateriat ovat koostuneet siitä mitä kaapeissa sattui olemaan, mahdollisimman nopeasti laitettuina. Kukaan ei ole siivonnut ja villakoirat murisevat nurkissa. Myöskin tämä harvinainen mahdollisuus, kun insinööri vietti kokonaisen viikon kotona arkena ja olisimme voineet tehdä vaikka mitä, meni täysin hukkaan. Piti etsiä sulhaselle pukua ja kenkiä, käydä Milanossa katsastamassa Cézanne-näyttely, syödä sushia Comossa ja tehdä visiitti Livignoon jossa on sentään lunta, sitä kun emme Suomessa nähneet. Vaan ei. Insinööri sai tosin maalattua uusimpaan tauluunsa pari rakennusta, minä keskityin lähinnä valittamaan nenäliinavuoren keskellä.

Koska kirjojenkin lukeminen on tuntunut liian raskaalta, olen hukannut jo kahdeksan päivää kallista aikaa, jonka olisin voinut käyttää haasteeni suorittamiseen. Haastoin nimittäin itseni lukemaan 50 romaania tämän vuoden aikana. Luen jonkun verran tietokirjallisuutta, mutta kaunokirjallisuutta on tullut luettua Italiassa aika vähän. 50 romaania on ihan siedettävä määrä, ottaen huomioon, että tänä vuonna pitää myöskin järjestää häät ja sitten on häämatka ja Suomen matka ja mahdolliset muut reissut, jotka vievät lukuaikaa useammankin viikon. Siispä tahdiksi muodostuu todennäköisesti "hiukan päälle yksi kirja viikossa".

Koska suomenkielisiä kirjoja ei ole kovin helposti saatavilla, haaste suoritetaan pääasiassa englanniksi Kindleä käyttäen. Laitteella odottaakin jo valmis lista 40 kirjasta, johon lisäillään ja jota muokataan vuoden kuluessa. Periaatteena on, että italialaisten kirjailijoiden teokset luetaan italiaksi ja muut englanniksi. Ehkä espanjalaisten kirjailijoiden teokset olisi parempi lukea italiaksi, sillä kielet ovat niin samanlaisia, mutta toisaalta italiaksi lukeminen on huomattavasti hitaampaa, sillä joutuisin kääntämään sanoja, vaikka se onkin Kindlen avulla äärimmäisen nopeaa. Ja entäs sitten äänikirjat, joita joskus kuuntelen esim. siivotessani, saakohan nekin laskea? Hiukan tosin huijasin sanoessani, etten ole sairaana jaksanut edes lukea. Aloitin eilen Erin Morgensternin romaanin Night Circus (2011), mutta kahlasin läpi vasta 30% (sivuista en voi puhua, koska kirja on elektronisessa muodossa).

Niin ja ne lapaset, rukkaset, rasat, kintaat, tumput ja vanttuut sain valmiiksi. Tämä termien skaala kertoo muuten jotakin siitä, kuinka kylmässä Suomessa hanskat ovat tärkeät ja ei-niin-kylmässä Italiassa eivät: Täällä ei varsinaisesti ole edes kahta sanaa erottamaan sormikkaat ja lapaset toisistaan. Sanakirjan mukaan on tosin olemassa termi mezzo guanto, siis puolikas hanska kuvaamaan "sormettomia" käsineitä (kun "sormelliset" kulkevat nimellä guanto), mutta insinöörin mukaan kukaan tuskin ymmärtäisi jos käyttäisin kyseistä termiä, tai he kuvittelisivat minun puhuvan todellakin puolikkaasta hanskasta.

Mutta siis takaisin asiaan: Sain äidiltäni joululahjaksi uutta 7 veljestä lankaa nimeltään "Polka" ja näistä tuli kyllä varsin hauskat. Snadisti eriparia, sillä väriä vaihtavan langan kohdalla on aika hankalaa saada se aloitussilmukka just eikä melkein samaan kohtaan. Värit tosin vaihtuvat samoissa kerroksissa ja se oli allekirjoittaneen ainoa kriteeri... tai no, peukalossa heittää rivin verran. Hauskasti tuli tuohon jälkimmäiseen (päällimmäiseen) lapaseen noinkin järjestelmällinen kuvio tuosta valkoista ja vihreää vuorottelevasta jaksosta, ensimmäisessä on vain vihreitä pilkkuja siellä täällä. Muuten kyseessä on ihan basic peukalokiilalla varustettu lapanen.

Tänään taidan taas jaksaa lukea, mutta ne villakoirat saavat edelleen olla rauhassa kunnes jaksan kaivaa imurin komerosta. Ja insinööri saa töistä tullessaan tuoda potilaalle ruokaa.

Vähän vuoden lopusta ja vuoden alusta

2012-01-03T14:25:00.001+01:00

Suomesta palannut bloggari toivottaa hyvää uutta vuotta! Loma meni hyvin, vaikka aika moisesta myrskystä kärsimmekin Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa liikkuessamme. Kaatuneita puita sekä sähkötolppia teillä ja 24 tunnin vierailu siskon luona vedettiin läpi ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lunta nähtiin pari senttiä aaton aattona Porvoossa. Sain koottua lumilyhdyn ja "lumieläimeksi" nimetyn otuksen ennen kuin hiutaleet muuttuivat vesisateeksi. Myös jouluaaton vietimme Porvoossa veljeni luona ja joulupukkikin kävi tervehtimässä 1,5-vuotiasta veljen poikaa.

Allekirjoittaneelle pukki toi kaikkea pientä mukavaa, kuten villalankaa ja (suomenkielisiä!) ristikkolehtiä ja sitten käteistä hiukan isomman lahjan hankintaan. Isompi lahja tulee varmaankin olemaan videokamera tai jokin näppärä pokkari, jolla saisi myös kuvattua HD-laatuista videota. Stillien kuvaamiseen meiltä löytyy jo digijärjestelmä, mutta häämatkalta voisi kuvata myös videopätkiä, sillä siitä tulee varmaankin aika erikoinen reissu... Mutta siitä lisää hiukan myöhemmin ;). Insinööri-pukin paketista löytyi jo pitkään haaveilemani Breilin Chaos-koru, jonka paloja voi siirrellä makunsa mukaan ja pituuttakin voi säätää.

photo source

Jouluruokaa ja suklaata söimme tietysti niin, että taas saa sulatella muutaman kilon salaattidieetillä. Tulostimme myös suomenkieliset hääkutsut, sillä ne lähetetään italiankielisiä aikaisemmin. Kutsuihin käytin samaa kakkupaperi-ideaa, joka vilahti blogissa jo aiemmin. Lisäksi niistä löytyy hiukan bling-blingiä "kristallilamppujen" muodossa, mikäli niitä nyt tuosta kuvasta erottaa (klikkaamalla sen saa toki suuremmaksi). Kortit "piirsin" Illustratorilla, pohja on 250-grammaista jäänvalkoista helmiäiskartonkia, vaikka ei sitä helmiäisen hohtoa tuossa kuvassa näy. Nauha on 2 mm satiininauhaa, tosin 4 mm olisi käynyt ihan hyvin, ehkä paremminkin.

klikkaa esiin tarkempi kuva!

Etsimme Suomesta myös titaanisia kihlasormuksia, mutta niitä emme löytäneet, siis ainakaan sellaisia joita etsimme, joten joudumme tilaamaan ne netistä (Italiassa en ole nähnyt niitä lainkaan). Loma olisi saanut olla hiukan pidempikin, sillä paljon tuli istuttua autossa pitkien välimatkojen vuoksi. Lisäksi saapumislento oli perillä myöhään ja lähtö aikaisin, sitten piti printata ja liimailla kokoon kutsut, käydä ostamassa Italiaan tuliaiset, tavata eri paikkakunnille hajaantuneet perheenjäsenet jne. Sen minkä ehdimme rentoutua, vietimme saunassa, sohvalla Discovery Channelia tuijotellen, syöden ja äidin kissaa rapsutellen.

Maistraatin kanssa tuli säädettyä oikein olan takaa jotta saisin italiankielisen virkatodistuksen oikeiden tietojen kanssa. Tarvitsen sellaisen nimittäin suurlähetystöä varten mennäkseni naimisiin Italiassa. Ensimmäisestä versiosta, jonka pyysin sähköpostilla ja se lähetettiin postitse, puuttui tieto A, mutta tieto B löytyi. Pyysin korjausta sähköpostilla ja toisesta postitetusta versiosta löytyi tieto B, vaan ei tietoa A. Tässä vaiheessa olinkin jo Suomessa ja pystyin soittamaan halvemmalla, joten jätin sähköpostin kanssa säätämisen väliin. Puhelimeen vastasi todella tympääntyneen kuuloinen virkailija, mutta ihme ja kumma, kolmas versio sisälsi viimein sekä tiedot A ja B ja kelvannee myös suurlähetystölle. Ja jos joku muukin aikoo muuten Italiassa avioon, täältä löytyy suurlähetystön infoa asian tiimoilta. Nyt odottelen vielä toista maistraatin asiakirjaa, eli monikielistä esteettömyystodistusta... Ehkä he unohtivat lähettää sen postitse, vaikka olin kyseisen vaihtoehdon rastittanut ja täyttänyt viereen osoitetiedot?

Ehdimme uuden vuoden aatoksi ystäviemme luo illalliselle ja söimme lasagnea, pizzaa, leikkeleitä ja paria erilaista kakkua, kuohuviiniä unohtamatta. Ulkona katselimme naapurien ampumia raketteja, emme viitsineet lähteä Comoon tungokseen, sillä sinne pitäisi mennä palelemaan julkisilla jo monta tuntia etukäteen. Milanossa olikin ilotulitteet kielletty huonon ilmanlaadun vuoksi, siellä ylitellään raja-arvoja jatkuvasti. En itse asiassa tiedä, oliko Comossa edes ilotulituksia... Meillä oli sentään tähtisädetikkuja ja Suomesta raahattuja tinoja. Omastani löytyi rutkasti rahaa, gorillan pää ja kaksi muutakin päätä (siis tarkalleen silmäpareja, mutta koetan olla tulkitsematta niitä pääkalloiksi), lapsi (o'ou), purjevene ja... taisi siinä jotakin muutakin näkyä.

Kyllä niistä kaikista löytyy silmät, vaikka vasemmanpuolimmaisessa niistä näkyykin tässä kulmassa vain yksi :D

Tällä hetkellä sekä minä että insinööri olemme flunssan kourissa, ja viime yö oli aika tuskallinen tukkoisen nenän vuoksi. Sattuu tuo meikäläisen nenäsumutekin olemaan sen verran tehokasta tavaraa, että se sulattaa eritteiden lisäksi myös limakalvot, ja siitä on seurannut punaiseksi värjäytyneitä nenäliinoja. Niin ja sattuipa tänään niinkin "hauska" juttu, että pankki oli ymmärtänyt vanhojen opintolainojeni maksusuunnitelman muutospyyntöni hippasen väärin, ja lähti velottamaan tililtäni kuukausittain summaa, joka oli tarkoitus maksaa puolivuosittain. Että mikäs siinä, koko laina maksettuna alta vuoden, mutta ei vaan taida työttömän roposet ihan riittää? Toivotaan siis että pääsen heidän kanssaan yhteisymmärrykseen asian tiimoilta, muuten taitaa tästä taloudesta loppua muru rinnan alta.

Joululahjaksi saaduista langoista on jo flunssan "ansiosta" tehty 1 ja puoli lapasta, nyt siis projekti loppuun ja myöhemmin kuvia kehiin. On nimittäin aika ihania nuo uudet 7 veljestä Raita-langat!

Kitara ja virkkuukoukku

2011-12-19T14:43:00.000+01:00

Viime viikonloppuna todettua: Riisipuuro ja rusinakeitto maistuvat ihan yhtä hyviltä myös Italiassa ja ruoanlaitto ystäville kannattaa, kun kiitoksena kotiovelle kannetaan 1,5 metriä korkea paketti. Lauantaina saimme nimittäin illallisvieraaksi jo aiemmin blogissa mainitun pariskunnan ja kaksosmiehet. Tavan mukaan vieraat toivat mukanaan joululahjamme ennen kuin matkaamme Suomeen. Tuo 1,5 metrinen paketti vaikutti niin suurelta, että epäilin kyseessä olevan vitsi: Siis hemmetin iso laatikko, joka on täytetty paperilla ja sisältä löytyy hyvin pieni lahja... Tai sitten paketti saattaisi sisältää taulupohjia maalari-insinöörille, sillä ne ovat tietysti hyvin suuria. Mutta kun illallinen oli syöty, veljekset ilmoittivatkin yllättäen että paketti oli minulle, kiitoksena vuoden ruoanlaitosta ja kestittämisestä!

Siis ei muuta kuin repimään laatikkoa auki ja sisältä paljastui... akustinen kitara, laukun, virittimen ja muun tilpehöörin kera! Olen ilmeisesti haaveillut ääneen kaksosten kuullen kuinka hauskaa olisi aloittaa uudelleen nuorena unohtunut harrastus, ja koska veljeksistä toinen soittaa itsekin kitaraa, he olivat pitäneet ideaa hyvänä. Nyt ovat allekirjoittaneella sormenpäät rikki, kun olen rämpytellyt unohtuneita sointuja ja havainnut, että muistini on näköjään jossakin vaiheessa pyyhitty tyhjäksi. Mutta ainahan sitä voi aloittaa alusta.

Sain ensimmäisen kitarani muistaakseni 10- tai 11-vuotiaana, kun ala-asteellani järjestettiin kitaransoiton kurssi. Kurssille taisin mennä koska ystävänikin meni, siis se yleisin syy miksi lapsi aloittaa uuden harrastuksen. Kurssi alkoi syksyllä ja kävin siellä aluksi ilman omaa kitaraa, harjoitellen opettajan kitaralla, mutta joululahjaksi sain kummitädiltäni oman klassisen kitaran. Harrastus taisi unohtua vuodeksi tai pariksi, kunnes ennen yläasteen alkua tutustuin kitaraa soittavaan poikaan. Rock-musiikista kiinnostuneelle se kurssilla opeteltu Tuiki, tuiki tähtönen ei nimittäin oikein iskenyt, mutta kun ystävä opetti kuinka soitetaan Nirvanan ja Metallican kappaleita, homma vaikutti jo paljon järkevämmältä. Seuraavana jouluna pukki toikin sitten sähkökitaran pienen vahvistimen kera, mutta soittamisinto taisi lopahtaa joskus 17-vuotiaana. Ja tässä sitä siis ollaan, miltei 12 vuotta myöhemmin, sormet ruvella, kitara olohuoneen nurkassa ja sointutaulukko sohvapöydällä.

Käsityöprojekti on saatu loppuun ja kyseessä on veljen pojalle tehty nalle. Toivottavasti veli ei käy lukemassa kirjoitusta ennen joulua, sillä tavallaanhan moinen lahja on kiinnostavampi vanhemmille kuin puolitoistavuotiaalle lapselle, jonka mielestä käärepaperin syöminen on ihan yhtä ok. En ole virkannut pitkään aikaan, sillä niinäkin harvoina hetkinä kun olen tehnyt käsitöitä, heilutan puikkoja ja kudon yleensä sukkia. En hirveästi pidä lopputuloksesta: Ruskea sävy on liian tumma mustien silmien kaveriksi, mutta koska kyseinen sävy oli ainoa ruskea väri jota löysin etsiessäni villalankaa paikallisilta markkinoilta, vaihtoehtoja ei juuri ollut. En toisaalta halunnut mitään luonnottomia silmiä, vaan minusta ruskealla nallella kuuluu olla mustat silmät. Napeista tehdyt silmät näyttäisivät varmaan paremmilta, mutta en halunnut nalleen mitään pieniä osia, jotka voisivat irrotessaan aiheuttaa tukehtumisvaaran. Nenä ja suu ovat myöskin aika epämääräiset, mutta se johtuu varmaankin samasta syystä, eli musta ei erotu tummasta ruskeasta. Siis toisaalta on ihan hyvä, että se käärepaperin syöminenkin on kivaa, kelpaa sitten vähän surkeampikin nalle. Korkeutta sillä on muuten n. 24 senttiä.

Tänään valmistaudun Suomen reissuun pyykinpesukoneen, silitysraudan ja lahjapaperin avulla, siis jännä ja mielenkiintoinen maanantai kaiken kaikkiaan. Mikäli en ehdi ennen reissua kirjoitella, toivotan jo nyt kaikille lukijoille ihanaa, lämpöistä, kylläistä ja onnellista joulua!

image source

Puoskaritohtorin uudet tuulet

2011-12-16T10:40:00.001+01:00

Lääkärissä käynti on Italiassa jännää puuhaa. Ensinnäkin, terveyskeskuksia ei ole, vaan yleislääkäri kiertää kylästä toiseen ja majailee esimerkiksi kouluissa. Tällä kertaa kävimme Felicen vanhalla ala-asteella, jossa dottoressa päivystää torstaisin. Syynä oli tuo jo puoli vuotta jatkunut hiusten putoaminen ja koska näin tulevana morsiamena moinen kaljuuntumisuhka on jokseenkin huolestuttavaa, päätin kääntyä tutun puoskarin puoleen. Täällä koko perhe käyttää samaa lääkäriä kunnes hän potkaisee tyhjää, ja niinpä kyseessä oli Felicen omalääkäri, jonka luona olen vieraillut aiemminkin kasvojen ihottuman tiimoilta. Silloin hän tarjosi minulle probiootteja ja väitti, että myös perioraaliin dermatiittiin voisi käyttää kortisonivoidetta. Onneksi tiesin itse paremmin ja ihotautilääkäri oli myöhemmin kanssani samaa mieltä.

Noh, tällä kertaa tilanne oli yhtä erikoinen. Ilmoitin menettäneeni 2/3 hiuksistani, ja että ne kasvavat takaisin, mutta myös ne aivan uudet, vain sentin mittaiset hiukset putoilevat. "Hiustenlähtö ei ole sairaus, hiukset uusiutuvat luonnostaan neljän vuoden välein." Erm... totta, mutta mitäs kun ne uudetkin lähtevät koko ajan, ei kai se nyt ole normaalia uusiutumista? "En näe että päästäsi puuttuisi yhtään hiuksia." Niin, kuten sanoin, ne kasvavat koko ajan takaisin, mutta sitten putoavat, joko heti sentin mittaisina, tai sitten yltävät jopa muutamaan senttiin, mutta yhtä kaikki, niitä lyhyitäkin putoilee. "Hiustenlähtö ei ole sairaus, en näe, että sieltä puutuisi hiuksia" ja niin edelleen.

Meikäläistä alkoi jo hiukan suututtaa: Ei hiustenlähtö olekaan sairaus, hiustenlähtö on oire, ja sitä se onkin aika monelle sairaudelle sekä vitamiini- ja hivenainepuutokselle. Aikamme väänsimme asiasta kättä, allergia ei voi kuulemma olla kyseessä "koska hiustenlähtö ei ole sairaus", vaikka aika monesta luotettavastakin lähteestä olen lukenut, että esimerkiksi maitoproteiiniallergia, laktoosi-intoleranssi ja keliakia voivat oireilla hiustenlähdön muodossa. Kilpirauhasen vajaatoiminta ei voi olla kyseessä, vaikka sekä äitini että veljeni sitä sairastavat, ja sekin monien lähteiden mukaan voi aiheuttaa myös hiustenlähtöä, mutta kun "hiustenlähtö ei ole sairaus." Vitamiini- ja hivenainepuutoksiin liittyvä hiustenlähtö ei kuulemma ole oikeaa lääketiedettä vaan jotakin homeopatiaa (vaikka esimerkiksi raudanpuutoksesta johtuva anemia aiheuttaa usein hiustenlähtöä) eikä, kuulemma, Italiassa lääketiede tunnusta hiustenlähtöä oireena mihinkään sairauteen.

Kumma juttu, että Suomessa tarkastetaan heti alkuunsa ainakin hemoglobiini anemian varalta ja TSH kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta, jos hiustenlähtö on pitkäaikaista ja epänormaalia (ja sanoisin, että kuusi kuukautta jatkunut ja myös uusia hiuksia koskeva hiustenlähtö kuuluu tähän kategoriaan). Tätä en tosin tohtorille sanonut, ja aloin lähinnä mököttää shokissa kun Felice yritti saada lääkäristä ulos jotakin järkevää.

No mutta hei, jotakin hyvää kuitenkin. Vaikka "kilpirauhasesta johtuva hiustenlähtö olisi ensimmäinen kerta 30-vuotisella urallani" ja "hiustenlähtö ei ole sairaus eikä hyväksyttävä oire", lääkäri kirjoitti kuitenkin lähetteen verikokeisiin, joihin kuului siis myös tuo TSH ja seitsemän muuta koetta. Hän tosin väärensi lähetteeseen syyksi "alhainen verenpaine" koska hiustenlähtöä hän ei voinut kirjoittaa, sillä en saisi kuulemma testejä tehtyä...?

Tänään kävin siis aamulla sairaalassa verikokeissa. Ensin taistelin 20 minuuttia luukulla eurooppalaisen sairaanhoitokorttini kanssa, koska vastaanottovirkailija oli sitä tyyppiä, joka menee täysin paniikkiin kun joutuu tekemään jotakin tavallisesta rutiinista poikkeavaa, eikä osaa sen jälkeen edes lukea. Sain kokeet maksettua, 44 euroa kaikkineen. Hinta määräytyy kokeiden mukaan, eli ne eivät täällä ole ilmaisia. Erikoislääkärillä käynti maksaa 25 euron kertamaksun ja luulin että hinta olisi sama myös kokeille, mutta eipäs ollutkaan. No, sain kokeet tehtyä ja tulokset saan noutaa itse ensi torstaina, siis juuri ennen kun suuntamme lentokentälle ja Suomeen.

Nyt sitten kai toivotaan, että niistä löytyisi jotakin pientä ja vaaratonta ja hoidettavissa olevaa, näin a) hiustenlähtö saataisiin loppumaan ja b) en joutuisi tekemään mitään lisätutkimuksia, sillä niitä varten olisi pakko maksaa itsensä yksityiselle, jos nimittäin haluaisin esimerkiksi allergiatestit. Hiustenlähtö kun ei ole sairaus, tai edes oire.

Jouluvalmistelut ja Torino

2011-12-13T12:13:00.001+01:00

Kanelintuoksuiset terveiset joulu- ja hääkiireiden keskeltä! Kuusi on koristeltu, piparkakut ja joulutortut leivottu ja Victorian kiisseliäkin tein eilen ensimmäistä kertaa kun saimme vieraita. Joulukortit on postitettu, melkein kaikki lahjat ostettu, hääkutsutkin on suunniteltu loppuun ja materiaalit tilattu. Lisäksi kävimme viime viikonloppuna Torinossa maistelemassa paikallisia erikoisuuksia ja katsastamassa Egyptiläisen museon, jonka kokoelma on Kairon jälkeen maailman toisiksi suurin.

Muuten olenkin sitten lähinnä pyörähdellyt jouluostoksilla Comossa ja Leccossa, Ikeastakin tuli haettua hiukan joulukoristeita. Tilasin myöskin muutama viikko sitten rapakon takaa Kindlen, joten kirjojen ahmiminen selittänee osaltaan blogihiljaisuuden. Olen täysin rakastunut kyseiseen laitteeseen, elektroninen muste ei rasita silmiä kuten tablet tai läppäri, koska ruudussa ei ole taustavaloa. Siis aivan kuin lukisi oikeaa kirjaa, paitsi että vieraskielisiä kirjoja lukiessa sanakirjan selitys näkyy alareunassa nappia painamalla ja ilmaiseksi voi lukea esimerkiksi kaikki ennen vuotta 1923 julkaistut klassikot ja lukuisia muita teoksia, jotka Amazon tarjoaa välillä hintaan 0,00 euroa. Akkukin kestää jopa kuukauden.

Lisäksi työn alla on eräs joululahjaksi suunniteltu käsityö: Siitä lisää joulun jälkeen, jos lahjan saaja vaikka sattuu kurkkaamaan blogia ennen Joulua ;). Mutta nyt hiukan kuvia, ensin tietysti allekirjoittaneen ylpeys eli piparkakkutalo ja sitten perään hiukan otoksia ja kertomuksia Torinosta.

Talo edestä...

...ja talo takaa. Ikkunoina käytin liivatelehtiä ja sisävaloina led-kynttilöitä.

Talon päädyt ja Marianne-palloista tehty lumilyhty (ne matkasivat Italiaan äidin lähettämässä paketissa).

Ja sitten Torinoon. Kaupunki tuskin on kauneimmillaan harmaana ja pilvisenä joulukuun päivänä, mutta täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti. Torino on täynnä aukioita, vanhoja taloja, kapeita kujia sekä ihania kahviloita, joiden ikkunoita koristavat leivonnaiset saivat veden kielelle. Jouluvalojakin oli runsaasti ja ne olivat joka kadulla erilaiset.

Kahvila al Bicerin, perustettu vuonna 1763. Kuvassa näkyy käytännössä koko kahvila, joten olimme onnekkaita kun saimme pöydän. Ovi kävi jatkuvasti kun ihmiset tarkastivat, josko mahtuisivat sisään.

Bicerin, josta kahvila on saanut nimensä. Kyseessä on paikallinen erikoisuus: Kuuma juoma, joka tehdään kahvista, suklaasta ja löysäksi vatkatusta kermasta. Kuten kuvastakin näkyy, Bicerin on kuin Irish coffee, mutta alkoholin tilalla käytetään suklaata ja kahvi on kunnon espressoa.

Jouluvalot lipun väreissä, Italian 150-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lounaaksi söimme paikallisia herkkuja: Primona agnolotti, raviolia muistuttava täytetty pasta ja secondona Brasato al Barolo, eli Barolo punaviinissä haudutettua naudan lihaa. Näitä en muistanut kuvata, mutta jälkiruokana syöty Bonet tuli sentään ikuistettua. Bonetissa maistuu amaretto ja suklaa, ja kaikki ruoat olivat herkullisia!

Bwindi Light Masks, Richi Ferreron taideteos, joka sijaitsi Yliopiston sisäpihalla. Teos herää eloon pimeän laskeuduttua ja valojen lisäksi siihen kuuluu mielenkiintoinen äänimaisema (satuimme kävelemään paikan ohi uudestaan illalla). Koko esitys on nähtävillä Youtubessa (vuodelta 2010), tosin paikan päällä se on huomattavasti vaikuttavampi.

Lääketieteen professorin patsaaseen yliopiston sisäpihalla kuului tämä luinen kaveri. Linnan aukiolla (Piazza Castello) riitti vilskettä, sillä siellä sijaitsevat sekä adventtikalenteri että seimi (alla).

Satuimme olemaan Piazzalla myös illemmalla kello 18:00, kun seimi ja kalenteri oli valaistu ja vaijerin varassa roikkuva palomies avasi aplodien saattelemana uuden luukun. Piazzalle oli kokoontunut runsaasti lapsiperheitä katsomaan, mitä luukun takaa paljastuu :)

Linna ja linnan ulkopuolella oleva patsas kaasunaamareineen... Linnan vallihaudassa näyttää olevan puutarha, syy on edelleen epäselvä.

Matkan varsinainen syy oli Torinon Egyptiläinen museo, jonne olen halunnut jo pitkään. Koska kokoelma on harvinaisen suuri, katsottavaa riitti ehkä hiukan liikaakin. Tässä erään muumion sormet.

Hieroglyfit täyttivät yhden pitkän ja korkean seinän kokonaan.

Yksi lukuisista patsaista.

Toinen lukuisista patsaista, jonka edessä kaikki tahmakäpälät (lue: lapset, joiden vanhemmat eivät ole tarpeeksi fiksuja kieltääkseen esineisiin koskemisen) poseerasivat, ja sehän näkyy sfinksin tassuissa.

Sarkofagi, en tosin muista kenen.

Yhdeksän päivää jäljellä ja sitten suuntaamme Suomeen, toivottavasti saisimme nähdä edes hiukan lunta, mutta tällä hetkellä se näyttää aika epätodennäköiseltä. Felice vaikuttaa jo etukäteen kovin pettyneeltä, mutta tärkeintä on tietysti läheiset ihmiset ja hyvä ruoka ;). Ja ruoasta puheen ollen: Nyt kuppi teetä, muutama pipari ja kirjan pariin, ciao!

Brunate

2011-11-13T19:48:00.001+01:00

Tänään vietimme sunnuntain ulkosalla, kun aurinko paistoi pilvisen viikon päätteeksi. Suuntasimme autolla Comon viereen Brunateen, jossa vuoren huipulla törröttää majakaksi kutsuttu torni. Tornista olenkin kirjoittanut jo kerran pari vuotta sitten ja kuvatkin näyttävät aika samanlaisilta. Brunateen pääsee myös suoraan Comosta rinnettä kiipeävällä, raitiovaunua muistuttavalla funicolarella. Syksyn värit näkyivät aika kivasti, mutta maisema oli kosteuden muodostaman harson peitossa. Suurempia ja tarkempia kuvia voi nähdä klikkaamalla.

Kierreportaat.

Näitä pitkin pääsisi katolle, sinne ei tosin vierailla ole asiaa.

Näkymiä huipulla.

Huipun kovista tuulista kärsinyt lippu.

Alpit näkyivät polarisaatiofiltterin ansiosta näinkin hyvin, zoomata sai kyllä (vertaa vuorijonoa yllä olevassa kuvassa). Kuvan huippu on Italian toiseksi korkein vuori Monte Rosa, 4634 metriä.

Vuorien huipulta löytyy yleensä risti, täällä niitä oli tornin vieressä kolme.

Heinäsirkka lämmittelee auringossa. Kapeita portaita, joita pitkin vuorenrinteessä voi liikkua tieltä toiselle, näkyy paljon.

Funicolare saapuu asemalle. Näitä pensasaitojen marjoja oli runsaasti joka paikassa.

Campari mainostaa kivessä ja hauskanvärinen kissa tarkkailee maailman menoa.

Brunaten rinteillä on paljon todella suuria ja vanhoja villoja, joiden hintoja en uskalla edes arvailla. Tässä erään ulkoseinän maalaukset ja toisen villan sisäänkäynti, joka on hissi...

Niin ja sitten vielä tärkeät uutiset, joita en ehtinyt viime viikolla kertomaan: Hääpäivä on valittu ja ravintola varattu! Juhlia vietetään perjantaina 15. kesäkuuta 2012. Pitäisiköhän tässä alkaa tehdä jotain muutakin kuin vain varata juhlapaikka?

Bagni di Bormio: Kylpylä vuorella

2011-11-03T13:53:00.000+01:00

Koska en viime keväänä kirjoitellut blogiin, jäi välistä eräs mielenkiintoinen reissu, joka suuntasi erikoiseen kylpylään vuorilla. Siispä kelaan taaksepäin syntymäpäivääni tammikuussa ja Felicen lahjaan, joka oli päivän retki kuumille lähteille rakennettuun kylpylään nimeltä Bagni di Bormio. Se sijaitsee Sondrion provinssissa täällä Lombardiassa, ajomatkaa meille kertyi 165 kilometriä. Samoissa lähteissä ovat kylpeneet jo roomalaiset parituhatta vuotta sitten. Lähteistä johdettu vesi on kiehuvan kuumaa, ja niinpä altaissa on todella lämmin. Kameraa en tietenkään kuljettanut mukanani pitkin kuuman kosteaa kylpylää, joten saatte tyytyä lainattuihin otoksiin.

Kylpylän erikoisuus on ulkoallas, josta voi katsella maisemia talvipakkasella, samalla kun uiskentelet lämpöisessä vedessä.

Päätä voi lämmittää asettumalla vesiputken alle, ja poreita saa reunoista nappia painamalla.

Kylpylä on jaettu lukuisiin pieniin huoneisiin, missään suuressa altaassa ei siis polskita, vaan yhteen huoneeseen mahtuu alle kymmenen ihmistä. Pienimpiin menee kaksi kerrallaan.

Paikka on hämärä ja tunnelmallinen, seinät kiveä. Miltei joka altaassa on mahdollisuus painaa kytkimestä poreilu päälle. Erikoisin lisäys on suurimmassa sisäaltaassa: Kun pään laittaa veden alle, voi kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Veden päällä sitä ei kuule.

Erikoinen on myös pitkä tunnelin, jonka voi uida päästä päähän.

Muitakin palveluja on tarjolla, esimerkiksi erilaisia saunoja eri lämpötiloilla, aromaattisilla tuoksuilla ja rauhoittavalla musiikilla varustettuja rentoutumishuoneita (eräässä niistä oli täysin pimeää ja patjat lattialla, melkein nukahdin hetkeksi), höyryhuoneita, mutakylpyaltaita ja tietysti lounasravintola, jonne voi tepastella kylpytakki päällä ja syödä buffetista sen minkä jaksaa. Ravintolaan saat rannekkeen: Jos siis nälkä yllättää uudelleen, voit palata syömään.

Kylpylässä on myös muutamassa paikassa pieniä, jääkylmää vettä sisältäviä ammeita, joihin hurjimmat heittäytyvät hetkeksi (lue: sekunneiksi) viilenemään. Itselle tuli vilu pelkästä viileästi ilmasta, joka leijuu kylmävesialtaan lähellä...

Tällä hetkellä kylpyläpäivä maksaa 41-45 euroa /henkilö ja hintaan kuuluu pyyhe, kylpytakki, muoviset sandaalit (talvella kiviset lattiat ovat todella kylmät, joten siirtyminen altaasta toiseen ei onnistu ilman) sekä pieni shamppoo, hoitoaine, suihkusaippua ja vartalovoide. Muitakin palveluja on toki maksusta tarjolla, kuten hierontaa, kasvonaamioita jne. Ruoan hintaa en valitettavasti muista, enkä sitä nettisivuiltakaan löydä, mutta veikkaan n. 20 euroa per henkilö. Kannattaa huomioida, että tässä kirjoituksessa on kyseessä "bagni vecchi", siis vanha kylpylä, vierestä löytyy myös uusi ja modernimpi, joka ei tietysti ole yhtä erikoinen.

Kylpylä on ilmeisesti auki koko vuoden, mutta en koe kovin mielekkääksi uimista kuumissa lähteissä, kun ulkonakin on 30 astetta lämmintä. Joka tapauksessa, ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Hotellipaketit ovat varmaankin aika kalliita, mutta ehkä joku romanttinen viikonloppu kaupunkiloman sijaan... Vinkatkaa vaan niille miehillenne ;). Sivut englanniksi löytyvät täältä.

Edit: Lisään vielä, että kylpylä ei sovellu lapsiperheille, vaan on nimenomaan aikuisten rentoutumiseen suunniteltu. Ikäraja on nimittäin 14 vuotta, joten jos kumipatjat ja kiljuvat lapsilaumat normikylpylöissä häiritsevät rentoutumistasi, tämä on oiva kohde ;)

photo sources: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7

Ravintola? check! Hiukset? not.

2011-11-02T13:14:00.001+01:00

Ensin hyvä uutiset. Olemme nimittäin viimein valinneet häillemme ravintolan! Parhain menu, kiva puutarha, kaunis sali. Ainoa huono puoli on näköalan puute: Olisin toivonut, että suomalaisille vieraillemme löytyisi jotakin kiinnostavaa katseltavaa salin ikkunoista, mutta tämän ravintolan sijainti on tuikitavallinen. Lopulta kuitenkin päädyimme lopputulokseen, että eihän se näköalan puute haittaa: Häissä on tarkoitus viihtyä, jutella ja syödä, suomalaiset vieraat voimme viedä näköalapaikoille ennen tai jälkeen hääpäivän.

Sää oli todella surkea kun kävimme paikassa, joten kännykällä otetut kuvat ovat aika masentavia, päätin siis laittaa vain tämän sisäkuvan. Salissa on ilmastointi, pöydät saa juuri sen muotoisina ja kokoisina kuin haluaa. Hääparin pöydän koristelut ovat esimerkki, meidän ei siis ole pakko laittaa violetteja kankaita, thank god! Ensi viikonloppuna käymme hoitamassa varausmaksun, sitten saatte viimeinkin tietoonne hääpäivän.

Ja sitten hiukan niitä ikävämpiä juttuja. Valittelin pari viikkoa sitten hiustenlähdöstä ja se jatkuu edelleen. Lienee aika etsiä varmuuden vuoksi peruukkiliike lähistöltä. Olen analysoinut tilanteeni telogeeniseksi hiustenlähdöksi:

Lepovaiheeseen liittyvässä eli telogeenisessa hiustenlähdössä tavallista suurempi määrä hiuksia asettuu lepotilaan ja hiuksia irtoaa tasaisesti päänahasta. Sellaista ilmenee muun muassa muutama kuukausi synnytyksen tai vakavan kuumetaudin jälkeen tai ankaran laihduttamisen seurauksena.

Muistatteko huhtikuussa kokemani yskän, joka kesti yli kuukauden ja oli niin voimakas, että hyvä kun en yskinyt verta keuhkoistani? Kuumetta minulla ei tosin ollut, mutta ehkä vastaava rankka tauti voisi laukaista myös hiustenlähdön. Se nimittäin alkoi heinäkuussa, siis kolme kuukautta yskän jälkeen.

Silti, vaikka diagnoosini osuisikin oikeaan, se ei helpota yhtään. Näistä haivenista pitäisi ensi kesänä rakentaa hääkampaus ja ehkä nämä loputkin putoavat seuraavien kuukausien aikana. Olen vakavissani miettinyt häiden järjestämistä vasta vuonna 2012: Toisaalta, jos todellakin menetän kaikki puoleenselkään asti ulottuvat hiukseni, samanlaisen kuontalon kasvattamiseen menee huomattavasti kauemmin kuin puolitoista vuotta. Enkä toisaalta haluaisi myöskään olla lyhythiuksinen morsian, eihän se olisi... minä, minulla on melkein aina ollut pitkät hiukset. Olisikohan jollakin kokemuksia teipeistä tai muista hiuslisäkkeistä? En kuitenkaan usko menettäväni ihan kaikkia hiuksiani, mutta paksuutta ei ole enää nimeksikään.

Olen tietysti asiasta ihan mielettömän surullinen ja turhautunut. Häiden suunnittelun pitäisi olla iloista aikaa, minä sen sijaan pelkään vain olevani muutaman kuukauden kuluttua kalju. Äh. Milläköhän sitä itseään piristäisi? Vinkkejä otetaan vastaan.

Halloween syöden

2011-11-02T10:04:00.000+01:00

Me vietimme erikoisesti kurpitsajuhlamme vasta eilen tiistaina, sillä yksi vieraistamme päivysti maanantai-illan ambulanssin ratissa. Koska samalla kertaa oli tarkoitus juhlistaa kyseisen ambulanssikuskin syntymäpäivää, siirsimme suosiolla kestit seuraavaan päivään. Ruokaa tuli tietysti laitettua aika reilusti. Kuvista puuttuu tuplapasta-annos, joka sisälsi "veristä" mustaa spagettia (toisin sanoen tulisessa tomaattikastikkeessa) ja oransseja kurpitsagnoccheja pestokastikkeella.

Halloweenin juhlinta on täällä yleisesti ottaen aika vaisua, ja tuskin kukaan kulkee ovelta ovelle karkkia kerjäämässä. Lapsiperheet tosin näyttivät ostavan naamareita ja kilokaupalla makeisia lapsilleen, ihan kotona syötäväksi. Ehkä tämäkin perinne alkaa siis levittäytyä Italiaan.

Ilmapalloja keittiön katossa

Felicen kaivertama kurpitsa. Taustalla muuten se viimeksi mainittu lintuhäkki viherkasveineen!

Alkupalaksi söimme muumionakkeja ja kananmunahiiriä.

Tämän jälkeen vuorossa olivat muumiopizzat ja sitten ne kuvaamatta jääneet pastat. Pizzat menivät hiukan pieleen, sillä mozzarella suli turhan hyvin. Siispä kapeista juustosuikaleista tehdyt muumion kääreet eivät enää erotu ja alle piilotettu salamiviipalekin tuli näkyviin.

Jälkiruoaksi söimme haudattuja luita (marenkeja suklaakeksimurujen päällä)...

...ja alussa nähdyt suklaakuppikakut eli cupcakes. Hämähäkinseittien piirtäminen suklaasta oli aika hankalaa ja ne näyttävätkin ennemminkin ruoreilta. Ihan kuin tuo kurpitsa haluaisi muuten syödä nuo kuppikakut :D

Ruoka oli hyvää ja vieraat tyytyväisiä, ja emäntääkin lämmitti kun herkut kelpasivat, oli siinä sentään aika vaiva! Onneksi sain pakattua ylijääneet jälkiruoat vieraiden mukaan, etten syö niitä täällä yksinä koko viikkoa... Nuo suklaakuppikakut olivat nimittäin aika tuhtia tavaraa ;).

Menin kauppaan ja kuinkas sitten kävikään

2011-10-27T14:10:00.002+02:00

Ups. Löysin Comosta sisustusliikkeen jota en ollut ennen nähnyt. Paikan nimi on La Maison Blanche, ja koska tämäkin asunto on jo yksi maison blanche*, olisin todellakin halunnut ostaa sieltä aivan kaiken. Lisäksi koko valikoima oli 40% alennuksessa, ja tästä syystä sainkin tuhlattua vain 25 euroa. Mukaan teki kyllä mieli ottaa vielä vaikka mitä.

Lintuhäkkiin muuttaa viherkasvi ja koriin villalanka ja sukkaprojekti. Eipä siihen paljoa mahdu, mutta se on niin ylisöpö. Lisäksi sekä maito- että vaniljasaippuaa.

En yleensä postaili kuvia ostoksistani, saati päivän vaatetuksesta, mutta teenpäs molemmat virheet samalla kertaa, hah. Kävin nimittäin myös Accessorize-liikkeessä ja ostin rintaneulan, jolla sain kiinni kuvan villatakin. Villatakki on ostettu kuukausi sitten Promodista, eikä siihen kuulu vyötä. Kädet ovat hassusti, koska villatakissa on taskut. Tykkään taskuista. Katson pois, koska en pidä kameran edessä olosta. Vastavaloonkin menin ihan tarkoituksella. En myöskään jaksanut tänään meikata, joten parempi piilottaa ne silmäpussit! Ai niin ja päänikin näyttää jotenkin suhteettoman isolta.

Vielä lähikuva rintaneulasta kun eihän tuosta ylemmästä selviä kuin käyttötarkoitus

Ja tämä pöllö oli pakko ottaa! Ehkä maailman suloisin kaulakoru. Pidän tuota varmaan tauotta seuraavat puolivuotta, tai kunnes höyhenet putoavat.

Ja loppuun vielä kännykkäkameran todistusaineistoa siitä, että kävin myös puistossa enkä vain kaupoissa. Syksyn väritkin alkavat viimein näkyä.

Kaiken kaikkiaan aika turhamainen postaus, tasapainotan shoppailuun harhautumistani imuroimalla. Ciao!

* Maison blanche on ranskaksi "valkoinen talo"

Tulvista huolimatta kaikki okei

2011-10-26T15:36:00.001+02:00

Italiassa tulvii, erityisesti Liguriassa ja Toscanassa. Yhdeksän kuollutta, ainakin kuusi kateissa. Täällä Lombardiassa on satanut kaksi päivää, mutta mistään tulvista ei onneksi ole kyse. Kuvasarja Corrieren sivuilla on kyllä surullista katseltavaa, alla muutama otos. Olen kiitollinen sijainnistani, sillä täällä maanjäristykset eivät vaivaa ja muutenkin katastrofeilta on vältytty (taidan koputtaa puuta). Tosin onhan tämäkin talo vuoren rinteellä, että eihän sitä koskaan tiedä, josko vaikkapa pari viikkoa jatkuvat rankkasateet saisivat maamassat liikkeelle. Mutta eipäs maalailla piruja seinille.

Maanvyöryn alle jäänyt rekka

Kylä täynnä puutavaraa

Talosta puuttuu pala. Tästä muuten näkyy hyvin, miksi vanhoissa italialaisissa taloissa on talvella kylmä... Ei minkäänlaisia eristyksiä!

Photos: www.corriere.it

Puhelimista

2011-10-26T11:51:00.002+02:00

Että minä vihaan Italialaisia puhelinyhtiöitä. Syitä on niin monia etten tiedä, kuinka ne nyt tähän jäsentelisin. Ensinnäkin, vielä jokin aika sitten oli käytännössä pakko ottaa myös puhelimen lankaliittymä jos halusi kotiinsa internetin. Nykyään netin saa myös ilman puhelinnumeroa, hinta tosin on sama. Meillä siis olohuonetta koristaa ruma, muovinen puhelin.

Ongelma on se, että puhelin soi taukoamatta. Ensimmäisen vuoden saimme puheluita väärään numeroon. Ilmeisesti puhelinyhtiö oli määrännyt meille numeron, joka oli poistettu käytöstä hyvin hiljattain, eikä numeron entinen omistaja ollut ilmoittanut numeron muutoksesta / käytöstä poistumisesta kenellekään.

- Ei, ei hän asu täällä, olette soittaneet väärään numeroon, heihei.
Prrr.
- Juu soititte edelleen väärään numeroon.
- Ei kyllä minulla on ihan oikea numero.
- No, sen nimistä ihmistä ei tässä taloudessa asu, joten ehkä kannattaa kysäistä häneltä se uusi numero.

Näitä puheluita tulee toisinaan edelleen, kun numero on ollut käytössämme kaksi vuotta.

Ja siis puhelinhan soi edelleen taukoamatta, mutta ei enää tuntemattomien yksityishenkilöiden toimesta, vaan oman puhelinyhtiömme mainospuheluiden ansiosta. Kyllä lensi taas ärräpäät tänä aamuna, kun heräsin puhelimen pirinään. Puhelu menisi näin, jos kehtaisin käyttäytyä huonosti.

- Tele2 hyvää päivää. Onkohan Felice paikalla?
- Ei ole. Kuten sanoin eilen, edellispäivänä, sitä edellisenä päivänä, ja oikeastaan jokaisena niistä 20 kerrasta kuussa kun minulle soitatte, hän ei ole kotona arkipäivisin ennen kello viittä. Lisäksi niinä kertoina kun satutte illalla soittamaan, hän on ilmoittanut jo parikymmentä kertaa, ettei tarjouksenne kiinnosta. Että voisitteko jumalauta kirjoittaa pöydällenne johonkin lappuseen, että tätä ihmistä on jo häiritty siihen pisteeseen, että hän vaihtaa kohta puhelinyhtiötä, eikä hänelle tarvitse välttämättä joka päivä soittaa? Olettekohan koskaan kuulleet "asiakaspalvelusta"? Mitenköhän monta kertaa päivässä mahdatte soittaa kilpailijoidenne asiakkaille, jos omiakin kohtelette tällä tavalla? Ja luuletteko, että niitä asiakkaita tulee lisää, kun häiritsette ihmisiä hermoromahduksen partaalle?

Puhelin muuten soi juuri ja vastasin. Tällä kertaa oli pakko sanoa edes: "Ei, hän ei ole kotona ennen viittä, kuten sanoin eilen ja edellispäivänä ja niin edelleen." Nainen totesi "selvä" hiukan nyrpeästi. Hyvä, josko lakkaisivat soittamasta kun täällä vastaa joku kiukkuinen akka?

Ja voi kun voisikin vaihtaa puhelinyhtiötä! Olisin sen tehnyt jo niin monet kerrat. Mutta minä kun en kestä ilman internettiä mitenkään pitkiä aikoja, ja puhelinyhtiöt ovat täällä keksineet kivan tavan pitää kiinni asiakkaistaan. Ai, haluat vaihtaa yhtiötä? Kiva, meidän pitää nyt vaan sitten vapauttaa tuo teidän puhelinlinjanne sen toisen yhtiön käyttöön. Työmiehillä on aika kiire, joten se teidän uusi yhtiönne voi sitten koittaa kytkeä oman linjansa joskus 3-5 kuukauden kuluttua, kiitos hei! Sanomattakin selvää, etteivät kovin monet vaivaudu vaihtamaan palveluntarjoajaa.

Nettikin toimii vähän niin ja näin. P2P filtterit ovat niin raskaat, että jos joitakin tiedostoja haluaa imuroida, on parempi suosiolla tehdä viikolla listaa ja hoitaa imurointi sunnuntaina: Ainoana päivä, jolloin filtterit on nostettu kokonaan. Huomasin tuossa myöskin, että palveluntarjoajan sivuilla on enää yksi adsl-liittymä, sitä ei ole enää olemassa jonka olemme ostaneet... Eli todennäköisesti maksamme hemmetisti paremmasta liittymästä jota emme kuitenkaan saa. Huokaus.

Niin ja se kuluttajasuoja? Hah, sanakin naurattaa. Toki voisit valittaa, jonnekin. Todennäköisesti olisit myös oikeassa. Sitä ennen sinun pitäisi tosin käydä läpi muutaman vuoden oikeusprosessi (ja todennäköisesti pärjätä sen ajan ilman nettiä ja puhelinta). Lehtiinkään ei kukaan valita huonosta palvelusta, ja jos valittaa, se ei vaikuta firman toimintaan mitenkään. Suomessa yritysten niin tarkkaan vaaliva julkisuuskuva ei kiinnosta täällä ketään. "Meidän firmasta valitetaan, mutta niin valitetaan kaikista muistakin joten so what?"

Ai niin, ja vielä kännykkäliittymästä, tämä on tosin eri firmalta. Minulla on siinä internet, jonka maksiminopeus on 7,2 Mbit/s. Suomen lomallani minulla oli hetken aikaa Saunalahden mobiililaajakaista mini, jonka maksiminopeus on 0,5 Mbit/s. Kyllä nauratti, kun se tuntui toimivan paremmin kuin tuo yhteys kotipuolessa (tosi tämä riippuu myös siitä verkosta johon kännykkäsi kytkeytyy... aina ei ole 3G:tä saatavilla). Lisäksi kännykkä piipittää keskellä yötä mainosviestejä liittymän palveluista, joka on tietysti kiva ylläri jos olet sattunut unohtamaan kännykän päälle. Muistan samanlaisen tapauksen erään suomalainen liittymäntarjoajan puolelta: Kuluttajaviranomainen tietysti puuttui asiaan heti ja viestit loppuivat.

Niin että sellasta. Sataa taas, piti mennä Comoon. Jatkan sukan kutomista, ciao.

image source

Syksy ja inspiraation etsintä

2011-10-25T11:40:00.002+02:00

Kuvapainotteinen kirjoitus. Tänään sataa ja oli jo aikakin että se syksy saapui... näin lokakuun loppupuolella. Syksy tarkoittaa sitä, että puikot ja lanka on kaivettu kaapista ja uudet sukat aloitettu (tosiaankin aloitettu, sillä eihän tuossa ole vielä mitään). Sohvan nurkkaan voi kääriytyä torkkupeiton alle lukemaan kirjaa. Lisäksi kuuma tee alkaa taas maistua ja testasin kesällä ostettua ruotsalaista puolukkateetä (Kobbs), jossa maistui kyllä ihan oikeasti puolukka.

Netissä surffailukin on oivaa ajanhukkaa kun ulos ei voi mennä, ja mikäs sen ajankohtaisempaa kuin hääsivustojen tutkiminen inspiraation toivossa. Vaikka mielipide kääntyileekin suuntaan ja toiseen kuin tuuliviiri, ainakin tällä hetkellä hääteemamme saattaisi näyttää tältä.

Hääpuku by Jim Hjelm (photo source)

Hääpuku by Allure Bridals. Oikeastaan kumpaankaan näistä ei ole varaa, mutta tyyli saisi olla sama, eli hiukan vintage ja pitsiä. (photo source)

Kakkupaperikutsut by Memento design. Tosi helppo tehdä! (photo source)

Koristeluja (photo source)

Tableau /escort cards. Pohjalle kaunis tapetin pala, reunoille ehkä ihan oikeaa pitsinauhaa. Kortit ripustaisin ehkä mieluummin langoille pienillä pyykkipojilla, koska sehän on tosi trendikästä :D (photo source)

Ne yllämainitut pyykkipojat (photo source)

Pitsillä koristeltuja kynttilöitä pöytiin, helppoja nämäkin. Ajattelimme itse asiassa, että itsetehdyt kynttilät voisivat olla myös ihan kiva wedding favor / bonboniera / miksiköhän sitä Suomessa kutsutaan? (photo source).

Pitsi ei tietysti mikään miesten juttu ole, mutta Felicen mukaan häät ovat joka tapauksessa prinsessan juhla, joten prinsessa juhlii "ihan just niinkun prinsessa haluaa". Jos tosin haluaisin, että kaikki olisi kultaa ja pinkkiä, saattaisi tulla vastustusta. Väreissä meillä on onneksi sama maku!

Koti-insinööri

2011-10-24T11:53:00.002+02:00

Insinööri on taas todistanut kätevyytensä kotosalla, kun onnistuimme sulkemaan ripostiglion oven niin, ettemme enää saaneet sitä auki. Rispostiglio on siis melkein jokaisesta italialaisasunnosta löytyvä siivouskomeron ja varaston virkaa toimittava pieni huone. Lauantai-iltana kävin viemässä sinne jotakin, suljin oven perässäni ja kun Felice yritti sisään muutaman minuutin kuluttua, ovi ei enää auennut. Onneksi ovessa on suuri ikkuna ja syy selvisi heti: Vanerilevy, jota Felice käyttää piirtämisalustana maalaustelineessään, oli kaatunut ovea vasten. Olimme juuri lähdössä ulos joten ongelman ratkaisu siirtyi sunnuntaille. WC-paperikin tietysti päätti loppua vessasta juuri silloin, kun sitä ei päässyt noutamaan varastosta. Onneksi keittiössä oli talouspaperirulla, hah!

kuva-arvoitus.

Sunnuntaina kävimme Felicen vanhempien luona, ja sillä aikaa kun minä katselin telkkaria, Felice askarteli autotallissa kymmenisen minuuttia hitsauspuikon ja metalliporan kanssa. Palattuaan hän ilmoitti rakentaneensa ongen, jonka pitäisi kuulemma kestää ainakin 20 kilon painon. Siis ei muuta kuin kotiin ja onkimaan.

Ujutimme ongen oven yläreunasta toiselle puolelle (onneksi vanha, puinen ovi taipui sen verran), Felice asetteli koukun levyn ja oven väliin (onneksi ovessa on ikkuna, ja onneksi levy oli kaatunut hiukan vinoon niin, että väliin sai jotakin) ja alkoi onkia. Kun levystä saatiin ote, hän alkoi nostaa ja minä aloin työntää ovea auki ja voilà! Ovi saatiin auki ja vanerilevy siirrettiin turvallisempaan paikkaan.

Sanonpa vaan, että mitä minä tekisin ilman omaa insinööriäni? :)

Lauantai on työtä täynnä

2011-10-23T11:14:00.002+02:00

Kiersimme eilen sankarillisesti kahdeksassa tunnissa seitsemän eri häävastaanottoa. Onnistunut reissu, sillä löysimme kolme todella kivaa ravintolaa. Söin myös herkullisen kalarisoton (risotto al pesce persico) ja saimme ilmaisen focaccian ja digestivet, olimmehan pari, joka kyseli (kalliista) häävastaanotosta. Ongelmaksi muodostui nyt sitten se paikan valinta, sillä kaikissa on jotakin hyvää ja valinta tuntuu mahdottomalta. Finaalissa ovat: Järvinäköala vuorenhuipulta ilman jälkiruokabuffettia; Jokimaisema jälkiruokabuffetilla; Kiva sali ilman maisemia (ympärillä on kyllä puutarha, mutta ikkunat eivät ole kovin suuria ja muutenkin väärään suuntaan), mutta juustobuffetin ja suklaasuihkulähteellä varustetun jälkiruokabuffetin kera. Eli oikeastaan, kumpi ompi parempi, valoisa sali kauniilla maisemalla vai suklaasuihkulähde? Ymmärrättehän yskän, valinta on MAHDOTON!

Ehdokas numero 1. Näkymä suurin ikkunoin varustetusta salista on lähes yhtä huikea kuin terassilta.

Illalla kävimme ystäviemme kanssa drinkillä Comossa. He kertoivat New Yorkin matkastaan ja me kerroimme, että menemme naimisiin. Joimme lasilliset kuohuviiniä ja kivaa oli, vaikka kaiken kaikkiaan päivä olikin aika pitkä ja raskas.

Ehdokas numero 2. Lasien ja lautasten väri ja omituiset karkkikukat ovat onneksi morsiusparin toiveita, eivätkä mikään normaali kattaus.

Sitten hiukan valitusta mukaan, ettei vain mene liian positiiviseksi ;). Nimittäin, nyt kun jo vuoden vaivannut kasvojen ihottuma alkaa olla melkein kokonaan hävinnyt (se tosin tulee ja menee aaltomaisesti), saan tietysti uuden vaivan. Tällä kertaa kyseessä ovat pitkät hiukseni, jotka tippuvat päästä. Siis sellaista tahtia, että pelkään olevani häissäni peruukki päässä. Neljäs kuukausi menossa, hiuksia irtoaa tukkoina ja poninhännästä (nyk. hiirenhännästä) puuttuu jo kaksi kolmasosaa. Ongelma on siinä mielessä outo, että uutta hiusta kasvaa todella runsaasti, mutta välillä huomaan tummissa vaatteissa myös niitä uusia, lyhyitä hiuksia. Pitäisi varmaan käydä kysymässä lääkäriltä, josko minusta voitaisiin ottaa muutama verinäyte mm. kilpirauhasarvojen selvittämiseksi. Mitenkään erityisen stressaantunut en ole eikä ruokavaliokaan juuri ole muuttunut, ehkä sitä pitäisi siis muuttaa itse ja kokeilla, sairastanko esimerkiksi lievää keliakiaa. Kalanmaksaöljyä aloin taas ottaa, josko siitä olisi apua. Niin minun tuuriani: Kun yhdestä ongelmasta on melkein päästy niin toinen odottaa kulman takana. Ja juuri kun häät ovat suunnittelun alla. Ehkä morsiamen pitää laittaa hiusten pidennykset... toivottavasti ei kuitenkaan koko peruukkia.

Makeaa perjantaita

2011-10-21T16:47:00.003+02:00

Näin käy, kun unohtaa kesällä Haaparannasta ostetun Polka Gris -pussin kaapin kätköihin lämpöisessä ja ajoittain kosteassa ilmastossa.

Siis makeaa perjantaita kaikille :)

Pilvilinnan katto vuotaa

2011-10-21T12:56:00.002+02:00

Hääasiaa, yllättäen. Olen hiukan vaikeuksissa tuon hääpaikan valinnan kanssa. Kävimme nimittäin uudelleen unelmien häävastaanotolla ja hommasta jäi hiukan ikävä fiilis. Ensinnäkin, menun hintaan kuuluu kaikkialla myös viini. Joissakin paikoissa se tarkoittaa "juo niin paljon kuin jaksat", toisaalla taas saattaa olla raja, kuten 1/2 pulloa per henkilö. Tuo 1/2 pulloa voi olla ihan sopiva määrä, kun huomioidaan, että joukossa on myös lapsia ja niitä jotka eivät juo: Näin juomareillekin pitäisi riittää tarpeeksi, mitä nyt ehkä muutama pullo laskuun extraksi. Pöydän ääressä istutaan kuitenkin 3-4 tuntia, joten ehkä se puolikin pulloa on hiukan niukasti.

Joka tapauksessa, kyseessä olevassa ravintolassa saimme kuulla, että kahdeksan hengen pöytään tuodaan 1 pullo punaviiniä ja yksi pullo valkoviiniä. Tämä on yksi lasillinen per henkilö, 3-4 tunnin aterialle, ja toisten on pakko ottaa valkoista ja toisten punaista. Ravintolan pitäjän sanoin: Jos meistä tuntuu, että ihmiset juovat enemmän (joka minusta oli jo aika naurettava asettelu, sillä Italiassa viiniä juodaan muutenkin kuin vettä), meidän pitäisi maksaa 2 euroa enemmän per henkilö. Okei, rahastusta. Muualla saat juoda niin paljon kuin haluat ja täällä menuun kuuluu lasillinen. Mutta hei, tässä paikassa maksaa näköala, jos haluaa palvelua, pitää maksaa extraa?

Toinen juttu oli allergisten ruokailusta puhuminen. Kysyin, kuinka homma hoituu keliakiaa sairastavan kohdalla: Saako hän samat annokset, mutta gluteenittomilla aineksilla? Teettekö kokonaan erilaiset annokset? Vastaus oli: "No yleensä nämä keliakiaa sairastavat tuovat itse oman pastansa ja kakkunsa ja sitten syövät aperitiivibuffetista sen minkä voivat." Harmi vaan, ettei aperitiivibuffetissa ole mitään, jota he voisivat syödä, sillä kaikki on jonkinlaisen taikinan päällä tai sisällä. Lisäksi minun pitäisi tottakai edelleen maksaa sama hinta (+ ne viinit) henkilöstä, jolle minä tuon ruoat eikä hän koske buffettiin.

Myös lapsille on kuulemma täysi hinta, sillä "jotkut lapsethan syövät ihan kuin aikuiset!". Siis joku alle 8-vuotias kykenee syömään aperitivo-buffetin, pastan, risoton, sorbetin, pääruoan ja kakun? Hiukan epäilen, tai sitten heidän annoksensa ovat todella surkean kokoisia. Monissa paikoissa juuri tuo kahdeksan vuotta on ikäraja, jonka alle menevät lapset maksavat 30-50% hinnasta. Toisaalta minun 12-vuotias siskontyttöni ei tule syömään kuin ensimmäisen lautasen ja myöhemmin palan kakkua, joten se raja saisi ehkä olla korkeampikin.

Ja sitten tietysti se fakta, että jos saa näköalan ja kauniin salin, ei saa "tarpeeksi" syötävää. Kyseisen ravintolan halvin menu maksaa 90 euroa (92 viinillä), ja sisältää siis nuo edellä mainitut:

Aperitivo-buffet, johon kuuluu kuohuviini, alkoholittomat cocktailit ja 5 erilaista naposteltavaa

Antipasto, joka kyseisessä paikassa tuodaan yhdellä lautasella ja sisältää juuston ja 3 erilaista leikkelettä

Primo 1 (risotto)

Primo 2 (pasta)

Sorbetto, kyseisessä paikassa buffetin muodossa

Secondo ja contorno (liharuoka ja lisuke)

Hääkakku

Kahvi

Lasi viiniä per henkilö

Mitä muualla saa 92 eurolla? Eräs tyylikäs ravintola, josta tosin puuttuu se järvinäköala, tarjoaa jo 86 eurolla seuraavan:

Aperitivo-buffet, kuohuviini ja alkoholiton cocktail (en tiedä tarkalleen buffetin sisältöä)

5 antipastoa, jotka tarjoillaan ilmeisesti ainakin kolmena annoksena ja sisältävät juustoa, leikkeleitä, kalaa ja muita mereneläviä

Primo 1 (risotto)

Primo 2 (pasta)

Secondo ja contorno 1 (kalaruoka ja lisuke)

Sorbetto

Secondo ja contorno 2 (liharuoka ja lisuke)

Secondo ja contorno 3 (liharuoka ja lisuke)

Juustoannos

Jälkiruoka

Hääkakku ja kuohuviini

Kahvi

Likööritarjoilu (digestivi)

Viini ilman rajoituksia

Siis... aika paljon paremmat tarjoilut. 94 eurolla sama ravintola laittaisi mukaan suklaasuihkulähteellä varustetun hedelmä- ja jälkiruokabuffetin ja juustobuffetin, siis vain kahden euron erolla edelliseen paikkaan.

Tottakai jotakin mättää myös tässä kakkospaikassa, sen lisäksi että sieltä puuttuu järvinäköala. Kyseessä on muutaman tyylikkään ravintolan ketju, ja kaikissa heidän ravintoloissaan järjestetään useammat häät samaan aikaan, tosin erillisissä saleissa. Ensimmäisessä paikassa ravintola olisi vain ja ainoastaan meidän käytössämme. Emme myöskään ole varmoja siitä, kuinka suuria salit ovat. Jos salissa on tilaa 200 henkilölle ja meitä on 50-60... näkymä olisi ehkä aika masentava. Toisaalta, hyvä puoli on, että lähistöllä on ketjun ravintoloista neljä. Ehkä jossakin niistä on pienempikin sali. Erilaisten akkojen hääfoorumien perusteella ketjun ravintoloissa syö todellakin hyvin, itse asiassa yhdessä niistä olemme syöneet Felicen äidin syntymäpäivälounaan ja blogikirjoituksen perusteella olin tyytyväinen.

Tänään käymme kurkkaamassa erästä ravintolaa, joka kuuluu kutakuinkin samaan sarjaan ruoan määrän suhteen. Ympärillä on suuri puutarha tekojärvineen, mutta tässäkin paikassa häitä järjestetään useammat yhtä aikaa eri saleissa. Lauantai sitten katsastamaan tuon edellä mainitun ketjun ravintolat. Että eiköhän tässä vielä naimisiin päästä, vaikka stressiarvot ovatkin hiukan kohollaan ;)

photo source

Häämessut ja muuta aihetta sivuavaa höpinää

2011-10-17T11:24:00.002+02:00

Näin suunnittelun alkuvaiheessa näitä hääpostauksia saattaa tulla hiukan tiuhaan, olkaa siis kärsivällisiä. Lauantaina kävimme nimittäin ensimmäisillä häämessuilla, tosin aika pienillä sellaisilla. Kyseessä oli Brianza Sposi Mariano Comensessa ja näytteilleasettajia oli noin 80. Tämän visiitin perusteella sanoisin, että hyviä puolia messuissa ovat confettimaistiaiset ja häämatka-arvonnat. Meidän häämatkamme suuntaa Polynesiaan: Ei siksi, että meillä olisi siihen varaa, vaan siksi, että yksinkertaisesti päätin voittaa arvonnan. Voi tosin olla, että joku muukin osallistujista on yhtä päättäväinen.

Törmäsimme myös pariin juhlapaikkaan, joita emme olleet internetissä nähneet. Eilen kiersimmekin läpi kolme ravintolaa: Yksi messuilta bongattu, johon petyimme; yksi vuoren huipulta, jossa näköala oli mahtava, mutta sali ei niinkään; yksi Como-järven rannalla, joka oli hyvinkin pitkälti täydellinen. Budjettia joutuisi tosin venyttämään: Kai se on uskottava, että halvalla saa halpaa ja niin pois päin. Paikka on niin täyteen buukattu, että joudumme varmaankin väkisin järjestämään häät viikolla, tosin näin vaikutti olevan kaikissa paikoissa, joissa vierailimme. Pitänee vielä käydä uudestaan kysymässä, millaisen menun saa mihinkin hintaan... niitä ei nimittäin esitelty (vaikka paikan pitäjä puhuikin kaksi tuntia kuin papupata), sillä ne tehdään kuten hääpari haluaa. Pari netistä kaivettua kuvaa:

Sali, jonka vasemmalla puolella on suuri parveke (altaani). Salin 3 seinää ovat kokonaan avattavia lasiseiniä.

Näkymä salista parvekkeelle. Aperitivo, kakun leikkuu ja mahdolliset buffetit tarjoillaan parvekkeella (tietysti sään salliessa).

Parvekkeella. Kaide on nykyisin valkoiseksi maalattu.

Ja vielä niistä messuista, nimittäin ne huonot puolet: Ohjelmanjärjestäjien esitykset. Jotenkin ne pianobaari-tyyppiset duot, joilla ei ihan ne laulutaidot riitä ja laitteistokin on vähän niin ja näin... Niistä syntyy sellainen tuskallinen myötähäpeän tunne. Loukkaantuukohan se jos nyt häivymme kesken esityksen? Pitääkö sinnepäin katsoa ja esittää kiinnostunutta? Kuunnellaanko koko biisi ettei sille jää paha mieli? Ahdistavia tilanteita, joita haluaisi vältellä.

Muuta havaittua? Suurin osa häävalokuvaajista on todella surkeita. Onneksi meillä on jo valokuvaaja: Ystävämme, joka kuvaa työkseen ja on oikeastikin hyvä, ja kaiken lisäksi kuvaa ystävänsä häät tottakai ilmaiseksi (vaikka ei hän tietenkään ilman korvausta jää). Nämä surkeat valokuvaajat myös maksavat todella paljon, 1500 - 1800 euroa kuvaustyöstä ja albumista näyttää olevan aika normaali hinta. Albumi on tosin tehty suurista vedoksista, eikä mistään kymppikuvista. Epäilen, että teettämällä itse samat vedokset ja liimaamalla ne kansioon säästää kyllä muutaman satasen. Ystäväpariskuntamme häät kuvasi ammattikuvaaja, jonka työ ja digitaaliset kuvat maksoivat 800 euroa, albumin teettäminen olisi kustantanut 1000 euroa lisää. Kyseinen valokuvaaja oli tosin hintansa väärti, palkittukin reportaasikuvaaja Cristiano Ostinelli, joka kuvaa myös runsaasti (rikkaiden) amerikkalaisten häitä Italiassa (kuviin voi tutustua kuvaajan blogissa). Suurin osa eilen messuilla nähdyistä kuvista ei nouse läheskään samaan sarjaan, vaikka hinnat olivatkin samat.

Tänään taitaa jatkua vastaanottopaikkojen tutkiminen, josko löytyisi jotakin melkein yhtä täydellistä, mutta hiukan halvempaa. Lokakuun puoliväli on ylitetty, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on viimein lämmitys päällä, hurraa! Nenänpää on tosin edelleen jäässä, joten taidan suunnata keittämään teetä, ciao!

Käsilaukku auki ja kädet ylös

2011-10-16T13:44:00.003+02:00

Vaikka kyseessä onkin blogeissa kiertävä haaste, taidan häpeilemättä varastaa idean blogista Finn for life ja kaivaa käsilaukkuni sisällön pöydälle muiden pällisteltäväksi. Kuten myös edellä mainitun blogin kirjoittaja, olen jostakin syystä pitänyt tuollaisia yksityiskohtia mielenkiintoisina ja lukenut uteliaana naistenlehdistä, mitä löytyy julkkiksen jääkaapista... heti sen jälkeen, kun valokuvaaja ja stylisti ovat sen järjestäneet.

Blogin Finn for life kirjoittajalla ja minulla on myös yhteinen piirre: Laukkumme perusteella varaudumme aivan kaikkeen. Jo vuosia sitten, kun olin nähkääs vielä nuori ja hurja ja kävin festareilla, olin se, jolta ryhmämme pojat tulivat pyytämään aspiriinia, kampaa, aurinkorasvaa, huulirasvaa, laastaria, allergialääkettä ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, kuinka ison laukun tarvitsen kun eräänä päivänä hankimme lapsia ja mukana kulkevat vaipat, unirievut ja nallekarhut.

Laukusta löytyy siis:

Avaimet
Aurinkolasit
Silmälasit
Puhelin
Nenäliinoja
Kosteuspyyhkeitä
Purkkaa (Suomesta asti raahattua tällä kertaa)
Golia-pastilleja, jotka ovat Italian vastine Mynthoneille ja Vickseille
Lompakko, jossa lukee Gucci, vaikkei sillä ole mitään tekemistä Guccin kanssa. Vanhempani ostivat sen tuliaisiksi muistaakseni Turkista, ja täytyy sanoa, että kyseessä on ehkä maailman kestävin lompakko. Ikää sillä taitaa olla kohta jo 10 vuotta, mutta edelleen se näyttää uudelta. Kopio mikä kopio, mutta hyvää nahkaa sentään!
"Emergency kit". Tämä on se osasto, jossa varaudun kaikkeen. Sisältä löytyy ainakin särky- ja allergialääkkeet, laastareita, kampa, korvatulpat, huulirasva, kynsiviila, kaksi hiuslenkkiä ja pienen pieni käsirasva. Kesäaikaan sieltä löytyy myös pieni hyttysmyrkky ja pahimpaan siitepölyaikaan silmätippoja.

Potentiaalisina sadepäivinä aurinkolasit vaihtuvat sateenvarjoon. Siedettävä kamera ja kalenteri kulkevat onneksi nykyisin samassa paketissa kännykän kanssa. Stylistini poisti kuvasta pari kuittia ja tyhjää nenäliinapakettia. Laukun ostin Pariisista: Viimeinkin sellainen väri, joka sopii jo kaksi vuotta ostettujen kenkien kanssa!

Haasteen laitan eteenpäin muutamalle kaltaiselleni, eli Italiassa asusteleville suomalaisnaisille: Ciacy (Benvenuti al Sud), Arkitehti (Arkitehti), Piccolina (Kuulumisia Saappaasta), Sari (Keksi), Elisa (Kaikki tiet vievät Roomaan) ja mukaan vielä vakkarilukija Pirpana (Kotona ja maailmalla)!
-----------------------------------------
Haasteeseen vastanneiden laukut:
Elisa
Sari
Arkitehti
Pirpana

Italialaiset vs. suomalaiset häät

2011-10-14T16:26:00.005+02:00

Vuonna 2010 italialaiset keskivertohäät kustansivat 33 000 - 53 000 euroa. Kyllä, luit aivan oikein. Eräissäkin Napolilaishäissä kakku oli koristeltu 500:llä swarovski-kristallilla ja hintaa koko komeudelle tuli noin 4 000 euroa. Suomessa sen sijaan keskivertohäät kustantavat noin 10 000 euroa. Sekin on suuri summa, mutta kykenen sen joten kuten ymmärtämään.

Mikä sitten nostaa italialaisten häiden budjetin pilviin? 33 000 - 53 000 euroa pohjautuu laskelmiin, joiden mukaan vieraita olisi 100 kappaletta (kyseessä ei siis ole todellinen keskiarvo, vaan hintoihin perustuva arvio sadan hengen häille). Suomalaisten keskivertohäiden todellinen vierasmäärä on 82 henkilöä. Ero ei siis ole hirmuisen suuri ja tuskin aiheuttaa budjetin triplaantumista.

Todellinen syy saattaa hyvinkin olla ruoka. Italialaisissa häissä se tarjoillaan pöytiin monen tarjoilijan voimin. Ystäväpariskunnalla oli jonkun verran buffet-tarjoilua ja ihmiset olivat kuulemma valittaneet. He kun joutuivat nostamaan takamuksensa tuolista sen sijaan, että istuisivat paikallaan kuusi tuntia vain ja ainoastaan SYÖDEN. Tässä esimerkkinä heidät tarjoilunsa: Tervetuliaisbuffet kuohuviineineen, joka sisälsi nelisenkymmentä erilaista pikkusuolaista. Buffet täynnä kalaa, simpukoita ja muita mereneläviä, ainakin pariakymmentä sorttia. Pöytään tarjoiltava antipasto sisälsi muistaakseni viitisen ruokalajia. Tämän jälkeen oli ainakin kaksi primoa, sekä pasta että risotto, ja palan painikkeeksi vielä pari secondoa, joista molemmat olivat muistaakseni liharuokia. Loppuun vielä hedelmäbuffet, juustobuffet, hääkakku ja kahvi. Avoimesta baarista sai noutaa ruoan sulatteluun sopivan digestiven ja lisää kuohuviiniäkin oli myöhemmin tarjolla. Sanomattakin on selvää, että viiniä sai pöytään niin paljon kuin jaksoi juoda.

Ei siis liene ihme, että ruoan kustannukset kipuavat helposti yli sataan euroon per henkilö. Muulle ohjelmalle ei sitten juuri aikaa jääkään, joten tekemisen keksimiseen ei ainakaan tarvitse tuhlata aikaa, mikä toisaalta sopii meikäläiselle ihan hyvin. Sukkanauha sulhon päähän ja koitappas nyt saada se ryöstetty morsian takaisin soittamalla xylofonia! Huoh. Musiikkia on yleensä ruokailun taustalla ja häävalssikin saatetaan hoitaa pois alta, mutta mitään kunnollisia tanssihäitä en ole vielä nähnyt. Ja kyllä siitä DJ:stä ja bändistäkin saa tosin maksaa vaikka soittaisivatkin pelkkää ruokailumusiikkia.

Mikäli pariskunta vihitään kirkossa (vuonna 2008, 32,8% avioliitoista oli siviilivihkimisiä, Suomessa vuonna 2009 luku oli 43,4%), kukkien suhteen ei säästellä, kuten oheisesta esimerkkikuvasta ilmenee. Pelkän kirkon koristeluun kuluu helposti yli tonni, ja toinen samanmoinen juhlapaikan koristeluun, lisäksi vielä hääkimppu ja auton koristelu. Mielestäni auton koristelu suurilla kukka-asetelmilla muistuttaa ennemminkin hautajaisia, joten omissa häissäni niitä tuskin tullaan näkemään. Kirkkoonkaan emme aio astua, sillä olemme molemmat sen verran antikristuksia, että parempi kääntyä kunnantalon puoleen.

Hääpukuun sijoitetaan hirmuisia summia, mutta niin taitavat tehdä naiset ympärin maailman. Itse en voi ymmärtää, miten kykenisin käyttämään 2 000 - 10 000 euroa vaatekappaleeseen, jota käytän kerran elämässäni noin kahdeksan tunnin verran. Usein rahat kun otetaan vielä hääparin vanhempien pussista tai lainataan pankista. En minä edes KEHTAISI. Unelmieni puku taitaa aitona maksaa n. 1 700 dollaria, mutta minäpä taidan tilata mittojen mukaan tehdyn kopion Kiinasta. Huonoa laatua? Aivan sama, mikään laatu ei ole niin huonoa etteikö se kestäisi kahdeksaa tuntia.

Sormukset ja muut korut maksavat varmaankin yhtä paljon kuin Suomessa, tosin täällä olen huomannut, että sellaisia lähestymiskelpoisia kultasepänliikkeitä on vähän. Lähestymiskelpoisella tarkoitan nyt sellaista, jonka ikkuna-anti ei rajoitu kolmeen yli 3 000 euroa maksavaan hopeakulhoon ja joiden oviaukko on pimeä ja kenties mustan samettiverhon peittämä. Ilmoittaessasi, että haluaisit katsoa sormuksia, tiskin alta vetäistään ehkä 10 kappaletta, joiden hintalappuja ei kannata edes kurkata... siis jos sinua ei ensin olla naurettu pihalle. Missä ovat ne Kulta-Karit, Koru-Kamarit ja Perähikiän Kulta Oy:t, joiden ikkunoissa on mistä valita (myös sille litteälle lompakolle) ja tiskin alta löytyy vielä enemmän vaihtoehtoja? Missä ovat ne putiikit, joista joulun alla kannetaan kotiin kirkkailla väreillä painettuja lehtisiä, joissa jokaisessa timantissa on pieni tähdenmuotoinen Photoshop-efekti? Siis, Italiassa köyhän ei kannata mennä koruostoksille.

Niille (puoli)tutuille joita ei häihin kutsuta, viedään kotiin confetteja. Ne ovat valkoisia hääkaramelleja, jotka pakataan kivoihin rasioihin ja koristellaan kukilla ja ruseteilla. Tästäkin saa tietysti maksaa, vaikka rasia heitetään roskiin heti kun se on avattu ja karkit on syöty. Confetteja tarjotaan usein myös häissä buffet-pöydän muodossa ja niitä sisältyy myös jokaiseen vieraalle pakattuun kiitos-lahjaan. Nämä lahjat voivat sitten olla melkein mitä tahansa pizzaleikkurista ruukkukasviin, omiin häihimme olemme ajatelleet DIY-meininkiä eli itsetehtyä marmeladia.

Italialaisten häiden kustannuksia ei kuitenkaan kannata liiaksi säikähtää, sillä häälahjat ovat täällä hiukan eri maata. Suomalaisissakin hääkutsuissa näkee toisinaan häämatkatilinnumeron, mutta Italiassa "busta", kirjekuori, on se ainoa oikea häälahja. Rahaa saatetaan sujauttaa kuoreen runsaastikin, ja yleensä lahjatuloilla katetaan ainakin ne 100 euroa / hlö ruokakustannukset. Pikaisen googletuksen perusteella lapseton pariskunta vie ystäville yleensä 250-350 euroa, sukulaisille enemmän. Ehkä siitä siis jää hiukan siihen häämatkan budjettiinkin.

photo source: 1, 2, 3, 4

Iloiset uutiset

2011-10-13T19:29:00.002+02:00

Viimeksi lupasin uutisia ja ne liittyvätkin jo raportoituun Pariisin matkaan. Tässä siis pitkähkö selostus, joka alkaa jo viime toukokuusta. Nokkelimmat tajuavat varmaankin jo toisesta lauseesta mistä on kyse, mutta kerrotaan nyt kuitenkin koko tarina. ;)

Ystäväni vieraili miehensä kanssa luonamme toukokuun lopulla. Puheeksi tuli, kuinka kauan he ovat olleet naimisissa. Ystäväni kertoi nauraen kuinka häntä oli kosittu "romanttisesti" C.S.I Miamin mainostauolla. Aloimme pohtia missä Felicen pitäisi kosia minua, tietenkin hiukan kiusoittelevaan sävyyn, olihan hänkin paikalla. Lopulta naureskelimme, kuinka minä odottaisin kosintaa joka kerta kun päätyisimme hiukankin romanttiseen paikkaan. Tästä syntyi vitsi, jota toistelin kesän mittaan muutaman kerran aina ollessamme romanttisessa paikassa (kuten vuoren huipulla auringonlaskua katsomassa): "Niin... missäs se sormus on?".

Olimme päättäneet ostaa koiranpennun ja selailin kesän mittaan ilmoituksia netistä. Löysin sopivalta vaikuttavan pennun joka olisi luovutusiässä syyskuun alussa, siis sopivasti Suomen matkamme jälkeen. Kerrottuani tästä Felicelle hän suhtautui asiaan kummallisesti. Aloin jo epäillä ettei hän haluakaan koiraa, mutta lopulta hän alkoi valittaa: "Höh, sä pilaat nyt koko yllätyksen!". Siis minkä yllätyksen? "No kun ei me voida ottaa koiraa vielä syyskussa koska.. koska... no ei me vaan voida.". Lopulta selvisi, että minulle oli luvassa yllätys, ja koska koiranpentua ei voi jättää yksin, sitä ei voi ostaa ennen yllätystä. Ahaa, siis jokin matka?

Syyskuun loppu läheni ja Felice huomautti, että minun kannattaisi pestä pyykit jotta ne ehtisivät kuivua ennen pakkaamista. Ai, siis nyt mennään? Ja ei muuta kuin vaatteet pesuun, seuraavana päivänä laukkuun ja sitä seuraavana aamuna herätys kello 04:50 ja kohti lentokenttää. Check-inniä meidän ei tarvinnut tehdä koska mukana oli pelkät käsimatkatavarat, en siis päässyt tiskille tutkimaan minne päin olimme menossa. Mutta, viimein lähtöportilla se selvisi, olimme matkalla Pariisiin. Minulla oli itse asiassa vahva epäilys, että kohteena olisi Pariisi, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Tällä kertaa olin kuitenkin osunut oikeaan.

Pariisissa yllätyksiä oli lisää, nimittäin toiselle illalle oli varattu pöytä... jostakin. Koska tunnen Felicen hyvin, aloin heti epäillä Eiffel-tornin ravintolaa ja... olin jälleen kerran oikeassa! Söimme ihanan illallisen, katselimme kun aurinko laski Pariisin ylle ja pimeän laskeuduttua otimme hissin tornin huipulle.

Olimme jo kiertäneet koko tornin kun minulla välähti: Tämä jos mikä on romanttinen paikka!

"Ma... dov'è l'anello?" (Mutta missä sormus on?")

Felice nostaa käden.

"Oh, questo anello?" (Ai tämä sormus?)

Hetken hämmästelyn, hihittelyn ja halailun jälkeen seurasi kysymys, johon vastasin tietysti kyllä! Nyt on siis häiden suunnittelu menossa, joka ei suinkaan ole helppo juttu kahden valtion välillä, sillä jonkun on joka tapauksessa matkustettava... ja kaukaa. Mutta kaikki järjestyy, siitä olen ihan varma!

photo source

Kesä 2011 osa 2: Suomessa ja Pariisissa

2011-10-13T15:26:00.002+02:00

Bloggarilla olisi vaikka mitä kerrottavana, mutta eteenpäin ei mennä ennen kuin on kelattu taaksepäin, eli loput kesän seikkailut tulevat tässä. Viimeksi päästiinkin heinäkuun loppuun asti joten kurkataan valokuva-arkistoon mitä tuli tehtyä elo- ja syyskuussa.

elokuussa...

söimme jäätelöä emmekä tehneet mitään ihmeellistä ennen Suomen reissuamme. Kaikki kuvat (jotka tosin tuskin suomalaisia kiinnostavat) löytyvät täältä. Siellä ollessamme samoilimme kotiseutuni metsissä sieniä keräillen...

nautimme auringosta Helsingissä...

katsastimme Askolassa hiidenkirnut ja tuijotimme merta Porvoossa...

Ja lopulta matkasimme kohti Lappia, jossa meitä odotti Leviltä vuokrattu mökki. Felice näki ensimmäiset Poronsa...

ja ostimme tietysti myös pahkakuksat, joihin saimme nimemme...

ja lopulta kävimme myös tapaamassa joulupukkia Rovaniemellä.

Syyskuussa sen sijaan...

jatkoimme jäätelön syöntiä, kunnes loppukuussa lähdimme minilomalle Pariisiin. En tiennyt minne olimme matkalla ennen kuin näin lähtöportin kyltin, reissu oli Felicen järjestämä yllätys. Pari päivää aiemmin sain sentään tietää, että oli aika pakata matkalaukku! Enemmänkin kuvia löytyy tämän linkin takaa.

Lensimme aiiiikaisin aamulla, kun aurinko nousi alppien ylle...

joimme kalliit kahvit Amelie-elokuvasta tunnetuksi tulleessa kahvilassa Café des 2 Moulins...

katsastimme Lafayetten...

Vierailimme toisena päivänä Versaillesin puutarhoissa...

piipahdimme Louvren aukiolla (sisällä molemmat ovat käyneet aiemmin, joten sille ei ollut tarvetta)...

matkasimme illalliselle Eiffel-torniin Ravintola 58 Tour Eiffeliin jossa ihailimme auringonlaskua...

katselimme öistä Pariisia tornin huipulta...

teimme pitkän iltakävelyn Seinen vartta pitkin...

Ja kotona söin tuliaiset, nimittäin Le macaroon!

Jaaa... eiköhän se kesä ollutkin sitten siinä! Paljon ehdittiin ja paljon oltiin myös tekemättä ei-mitään, niin kuin lomien aikaan kuuluukin. Seuraavassa kirjoituksessa on luvassa sitten hiukan uutisia ja jätetään kesä taakse... vaikka lämmintä onkin edelleen 24 astetta.

Kesä 2011 osa 1: Italia ja Côte d'Azur

2011-10-07T18:09:00.003+02:00

Kappas. Blogiplaneetaltani puuttuu näköjään kesä-, heinä, elo- ja syyskuu. Neljässä kuukaudessa, varsinkin lomien aikaan, ehtii kyllä aika paljon... siis kaikkea muuta paitsi blogin päivitystä. Ilmoitan kuitenkin olevani elossa ja tarjoan pikaselvityksen kesän menoista ja kuulumisista. Itsekin on tosin pakko muistella valokuvien perusteella, että missäköhän sitä tuli oltua.

Noin yleisesti ottaen voimme hyvin, mitä nyt vähän flunssa vaivaa ja muuta pientä valittamisen aihetta. Positiivista on se, että lämmintä on ollut edelleen (!), syksy ei ilmeisesti halua saapua tänä vuonna. Ja mikäs tässä ollessa, valmistin juuri kaappiin tiramisun ja aloittelin juustokakkua (kunnes huomasin, että eilen ostettu kerma olikin jo pilalla), sillä huomenna juhlitaan Felicen 32-vuotissyntymäpäivää! Mutta nyt siis niihin kesän "aikaansaannoksiin".

Kesäkuussa...

kävimme ainakin mukavalla piknikillä vuorilla.

Sisko vieraili tyttärensä kanssa ensimmäistä kertaa luonamme ja kiersimme auton kanssa jo rutiiniksi muodostuneen turistiretkemme:

Bellagio

Civennan näköalatasanne ja turistinunnat

Heinäkuussa...

kävimme katsastamassa läjän museoita Comossa, Felicekään ei ollut niihin aiemmin tutustunut ja ainakin arkeologisen museon kokoelma oli yllättävän laaja. Tänäkin kesänä kävimme katsomassa Erban kesäteatterin näytelmän, joka tällä kertaa oli Othello (viime vuonna "Kuinka äkäpussi kesytetään").

Suuntasimme myös pikalomalle Ranskan rivieran suuntaan ja katsastimme Monte Carlon, Nizzan, Cannesin ja takaisin tullessa myös San Remon. Kuvia löytyy reilusti tästä kansiosta, tässä muutama otos ja allekirjoittanut varpaita uittamassa.

Kiipesimme eräänä iltana Cornizzolon (vanhempi kirjoitus linkin alla) huipulle katsomaan auringonlaskua ja maisemaa miljoonine valoineen. Auringonlasku oli valitettavasti pilven takana, mutta yönäkymä oli aika huikea. Jalustamme oli lainassa joten kunnollisia kuvia ei saatu aikaiseksi.

(hassel)pähkinäpensas ja heinäsirkka

Maja, josta sunnuntaisin saa myös perinteistä ruokaa. Melkein huipulla!

Alkaa hämärtää.

Ja viimeisenä vielä heinäkuun lopussa kotikylässämme järjestetty keskiaikatapahtuma "Battaglia di Carcano", siis Carcanon taistelu. Tänä vuonna tapahtuma oli aika pieni, mutta muina vuosina kuulemma suurempi, ehkä sitten vuonna 2012 toteuttavat ne tänä vuonna väliin jääneet turnajaiset.

Ja... nyt ollaan vasta heinäkuussa. Lienee parasta katkaista tästä kohtaa ja kirjoittaa loput kuulumiset toiseen postaukseen. Kuten ehkä profiilikuvasta näkyy, Pariisissa on keritty käymään ja lisäksi Felice pääsi ensimmäistä kertaa Suomen Lappiin ja tottakai kävimme tapaamassa joulupukkia ;). Siitä lisää myöhemmin, nyt moi!

Kirsikoiden aika

2011-06-04T13:47:00.001+02:00

Jahas, päivityksen paikka. Viime viikonloppuna sain vieraaksi ystäväpariskunnan Suomesta ja pääsin taas turistioppaan hommiin. Autolla reissailua kauniissa maisemissa, kiertelyä Comossa, visiitti Bellagioon, patikointia vuorilla ja tietenkin hurjasti herkullista ruokaa! Lämpötilat pyörivät 30 asteen hujakoilla, mutta ukkoskuurojakin on nähty ihan kiitettävästi. Onneksi vieraat saivat nauttia auringon paisteesta.

Viime viikolla kävimme keräämässä hurjasti metsämansikoita ja kirsikoita läheltä Felicen vanhempien kotia, sato näyttää hyvältä. Valitettavasti viimeiset 3 päivää on satanut, joten emme ole viitsineet lähteä kiipeilemään puihin ja hakemaan lisää.

Mansikkasaalis

Kirsikkasatoa

Vähän huonosti kasvava maissipelto

Torstaina vietettiin Festa della Repubblicaa eli tasavallan päivää, Felicen ei siis tarvinnut mennä töihin ja perjantainkin hän sai loikoilla kotona. Tai ei nyt sentään pelkästään loikoilla, vaan kävimme myös katsastamassa Boldini-näyttelyn Villa Olmossa Comossa. Boldini ei ollut minulle ennestään tuttu taiteilija ja täytyy kyllä sanoa, että yllätys oli positiivinen, pidin hänen tyylistään.

Villa Olmo

Nyt kun Felicen päivät ovat ylityökiellosta johtuen lyhyempiä ja kesäpäivät ovat pidempiä, olemme käyneet kävelyllä melkein joka ilta. Siksi tämän päivityksenkin kirjoittamiseen meni tovi! Tässä hiukan kuvasatoa kännykän muistista.

Ruusujen kuukausi on "virallisesti" ohi, mutta näin kauniisti ne kukkivat vielä viikko sitten.

Lisää Ruusuja, tällä kertaa Comosta

Kiva laituri Lago di Alseriolla

Lumpeet samalla järvellä

Täpläpapurikko

Saksanpähkinöitä

Lehvästö

Aurinko muodosti hienot valojuovat ukkosen keskelle

Nyt kun se kuukausikaupalla piinannut yskä on viimein ohi, olen polkenut kuntopyörää hullun lailla. Olen päättänyt vakaasti pudottaa rasvaprosenttiani reilusti, sillä itse laihtumiselle ei niinkään ole tarvetta. Lähinnä vaivaa tuo ruumiin rakenne, joka on muotoutunut pikkuhiljaa Italiaan muuton jälkeen tikusta päärynäksi... :). Mutta eiköhän se siitä kun jaksaa treenata ja syödä vähemmän tiramisua! Iho-ongelman kanssa painitaan valitettavasti edelleen, ehkä alkaa olla aika hakea ne antibiootit.

Muuten kuuluu oikeastaan ihan hyvää, tänään visiitille Leccoon hamstraamaan kirjoja kirjakaupasta (ihan kuin niitä ei jo olisi aivan liikaa) ja tietysti syömään jäätelöä. Ongelmat Felicen ystävien kanssa näyttävät olevan ainakin tavallaan ohi. Olemme viettäneet muutaman viikonlopun keskenämme ja vaihtelu näyttää virkistäneen Feliceäkin. Hän jopa myönsi, että onhan se ihan kivaa tehdä juttuja kahdestaan, tai olla tekemättä yhtään mitään. Viime viikonloppuna juorujen kuuntelukaan ei aiheuttanut niin suurta ahdistusta, kun niitä ei ole tarvinnut kuulla muutamaan viikkoon. Saa nähdä tuleeko tänään kutsu vastavierailulle...

Sietämättömiä asioita ja vähäsen niitä mukaviakin

2011-05-06T14:15:00.002+02:00

Hejsan ja terveisiä pyykkituvasta. Elämäni on nähkääs näin jännittävää: Pesukone huutaa hoosiannaa kun olen tunkenut sinne viimeisen kahden päivän aikana myös kaikki peitot ja tyynyt. Noh, nyt on urakka ohi, pyykkikori tyhjä ja sängyssä tuoksuu huuhteluaine.

Felice kävi työmatkalla Saksassa, joten lauantaista keskiviikkoon elin työmatkaleskenä. Oli hassua ajatella, että vietin ensimmäistä lauantai-iltaa yksin yli vuoteen, ilman miestä ja ennen kaikkea ilman hänen ystäviään. Meillä kun on se illallistapaaminen joka hemmetin lauantai samojen ihmisten kanssa ja allekirjoittaneella alkaa pikkuhiljaa mennä hermot.

Viime viikon lauantaina koko homma otti niin paljon päähän, että kotiin tultuani raivosin Felicelle kuinka hän saa seuraavan kerran mennä yksin. Syynä ei ole pelkästään se, että olisi ehkä kiva tehdä lauantaina jotain muutakin. Tai vaikka, hui kauheaa, olla tekemättä yhtään mitään! Felice sitten taas tapaisi nämä ystävänsä joka ilta, mutta minä kun satun olemaan suomalainen mörökölli ja tulen aika erilaisesta kulttuurista. Minusta on kivaa olla kahdestaankin. Itse asiassa minusta on joskus kivaa olla ihan yksinkin. En jaksa rakentaa jokaista viikonloppuani tämän pakollisen illallisen ympärille, "mentäisiinkö sinne... ei kun ai niin, pitääkin laittaa ruokaa koko päivä ja siivota ennen kuin vieraat tulevat".

Ei sillä, että minulla välttämättä olisi mitään kiinnostavaa vaihtoehtoista tekemistä, mutta kun ei aina vaan jaksa, samoja naamoja, samoja juttuja! Seurueessamme on siis kuusi ihmistä, kaksosmiehet, jotka ovat hiljaista sorttia, ja pariskunta R&G, jotka puhuvat koko ajan. Pariskunnan nainen R ei ilmeisesti koskaan törmää elämässään mihinkään juoruja kiinnostavampaan, tai sitten hän kuvittelee että meitä kiinnostaisivat vain muiden tekemiset. "Se meni sitten sinne ja ne erosivat ja TIESITKÖ että se tuli ihan hulluksi ja sitten sekin on raskaana ja...." Huokaus.

Ja G sitten taas, nyt päästäänkin oikeaan raivarin syyhyn, nimittäin minulla on mennyt pahasti sukset ristiin tämän Felicen parhaan ystävän kanssa. Olen oikeastaan lakannut puhumasta illallisilla kokonaan, sillä siitä on tullut mahdotonta. G kun on sitä tyyppiä joka on aina oikeassa, eikä hän lisäksi vaikuta pitävän minusta ollenkaan. Eikä tämä ole vain minun päässäni, Felicekin myöntää että G kohtelee minua vihamielisesti (tosin seuraavana päivänä hän kielsi myöntäneensä asian ja väitti minun kuvittelevan koko jutun). Mitä tahansa sanonkin, G hyökkää kommenttiani vastaan ärhäkästi, lytäten mielipiteeni ja pudistellen päätään kuin olisin idiootti.

Kärjistetty esimerkkikeskustelu viime viikolta. Tuli puhetta elektroniikasta ja elektroniikkaliikkeistä. Muistin, että olin nähnyt mainoksen edullisesta tabletista (vai lukupäätteestä, miksi sitä nyt suomeksi kutsutaan) erään liikkeen nettisivuilla ja totesin Felicelle: "Ai niin, voitaisiin käydä liikkeessä A ensi viikolla, sillä nettisivuilla oli -50% tarjous eräästä tabletista." G: "Mitä helvettiä tekee tabletilla?" Minä: "No, minulla on tällä hetkellä koneella about 100 e-kirjaa jotka haluaisin lukea". G: "Kuka helvetti lukee kirjoja tietokoneelta?" Minä: "No sitä varten kannattaakin hankkia se tablet, sillä se on kooltaan sama kuin pitäisi kirjaa kädessä." G: *Tuhisee ja pudistelee päätään ärtyneenä*.

En nyt tiedä, mutta minusta asiasta olisi voinut keskustella asiallisemminkin. En myöskään kykene näkemään keskustelussa Felicen väittämää hyökkäävyyttä minun puoleltani, sillä Felicen mukaan vika on suurelta osin myös minussa. Mitäköhän väärää nyt tuossakin sitten sanoin? Olin erimieltä G:n kanssa tabletin tarpeellisuudesta, se lienee ainoa rikokseni. Noh, joka tapauksessa, on aika sietämätöntä "viettää iltaa" tällaisessa seurassa, ja olenkin nyt irtisanonut itseni koko hommasta. Tarvitsen tauon, mahdollisimman pitkän sellaisen.

Valitusvirrestä palataankin nyt siihen lauantaihin, kun sain olla yksin kotona. Otin vaahtokylvyn ja sen jälkeen katsoin telkkarista Harry Potter -elokuvan. Mussutin popcorneja, nallekarkkeja ja join coca-colaa. Kuulostaako tylsältä? No kyllä se voittaa juorujen kuuntelun (kun ei itse kuitenkaan viitsi avata suutaan). Muuten tällä viikolla olenkin sitten tehnyt pienimuotoista remonttia, eli rapsuttanut maaleja pois eräästä metallisesta hyllyköstä joka pitäisi maalata uudelleen. Se on ollut kylpyhuoneessa, mutta nykyinen maali ei näytä kestävän kosteutta. Hemmetin ärsyttävää hommaa, mutta tulipa tehtyä. Kylpyhuoneesta pitäisi maalata pari seinää, joten nekin sitten pesin ja käsittelin neljä kertaa 12 tunnin välein jollakin homeenestoaineella. Huomenna homma jatkuu maalauksella. Ja jos ette ole blogia aiemmin lukeneet, tai muuten vain tutustuneet italialaiseen rakentamiseen: Italialaisissa vanhoissa taloissa ei yleensä ole minkäänlaista ilmanvaihtojärjestelmää (paitsi huonosti eristetyt, yksinkertaiset ikkunat) ja siksi nuo kylpyhuoneet ovat aika homealttiita.

Jaahas ja mitäs muuta sitten. Tuliaisiksi Saksasta sain mansikka-rosépippurisuklaata, on kyllä aika jännän makuista. Niin ja kun viime viikolla juhlimme tietoa Felicen ylennyksestä, kaksi päivää myöhemmin tulikin sitten tieto ylityökiellosta, eli todennäköisesti tulot vain putoavat vaikka ylennyksen mukana tuleekin pieni palkankorotus. Noh, ei tässä kadulle jouduta, mutta taitaa jäädä kesälomaksi suunniteltu matka väliin. Tosin Suomeen sentään päästään: Varasin lennot elokuun loppuun, joten jonkinnäköinen reissu on sentään luvassa, nimittäin äidin herkkuja syömään ja nurmikolle loikoilemaan.

Ai niin, kasvojen ihottuma näyttää pikkuhiljaa katoavan, tosin olen käyttänyt tuota voidetta jo viikon ylimääräistä ja varmaan menee vielä toinenkin viikko. Enkä tiedä riittääkö sekään, eilen tilanne oli tosi hyvä, mutta tänä aamuna oli taas punaisia pisteitä nenän vieressä, grr. Veikkaan, että kaksi viikkoa ylimääräistä on maksimiaika mitä uskallan käyttää tuottaa voidetta (sisältää nimittäin vetyperoksidia), sen jälkeen pitää varmaan sitten taas luovuttaa ja varata uusi lääkäriaika. Huoh. No tällä hetkellä on ihan hyvä fiilis kuitenkin, kehtaan poistua asunnosta ilman meikkiä (jota en edelleenkään uskalla käyttää, ties vaikka tilanne pahenisi taas). Ei kai tässä sitten muuta, katsotaan huomenna ehdottaako Felice kaverien kylään kutsumista, sillä se olisi nyt sitten meidän vuoro...

Niin ja sen vielä sanon että ruusujen kukinta-aika on alkanut ja niitä on kaikkialla! Niin kaunista, tämän postauksen kuva on tosin viimevuoden toukokuusta.

Edit: Täytyy vielä lisätä englannin taitoisille videolinkki suosikki stand up -koomikoltani George Carlinilta, jonka tuntemukset ihmisiä kohtaan ovat aika lähellä omia... ainakin toisinaan ;)

Metelöiviä kaloja

2011-04-26T18:22:00.001+02:00

On aika rikkoa radiohiljaisuus! Albavillassa sataa ja eilen ukkonen vei sähkötkin. Pääsiäisen sää saattoi siis olla kauniimpi Suomessa kuin täällä. Sunnuntaina paistoi tosin sen verran aurinko, että kävimme kävelyllä järven rannalla ja pällistelimme kaloja jotka pitivät hirmuista meteliä. En ymmärrä miksi ne suunnistivat jatkuvasti kohti rantaa ja sitten melkein kuivalle maalle jouduttuaan räpiköivät takaisin veteen niin että kaislikko heilui ja rytisi.

Jos oikein tarkkaa katsoo suurennettua kuvaa, kyllä siellä on kaloja.

Juudaksen puu, jonka kukinta-aika alkaa olla jo ohi.

Nämä puut, jotka käsittääkseni ovat valeakasioita, kukkivat tällä hetkellä kunnolla ja niitä on kaikkialla!

Olin taas talven aikana unohtanut, kuinka mahtavia ukkoskuurot ovat vuoren rinteellä asuessa. Kun salamien iskut kaikuvat vuorten seinämistä, meteli on sanoinkuvaamaton. Aivan kuin taivas todellakin repeäisi, kirjaimellisesti. Eikä sitä tosiaan voi kuvailla, vaan se pitää itse kokea.

Opiskelut eivät oikein etene, mutta olen päättänyt olla ahdistumatta asiasta. Elämä rullaa eteenpäin vaikkei tenttejä saisikaan suoritettua, ja ilman stressaamista kaikki on helpompaa ja mukavampaa. Tänään leivon, huomenna opiskelen ohjelmointia ja rakennan nettisivuja. Ehkä joskus osaan senkin niin hyvin, että voin tehdä niitä työkseni. Tai ehkä teen verkkokaupan ja ryhdyn maahantuojaksi. Mitäköhän suomalaista italialaiset haluaisivat ostaa, tai päinvastoin?

Ja vaikka minä teenkin vähän sitä sun tätä, mies on sentään kunnon ihminen ;) ja sai ylennyksen! Tai siis, hänelle on tarjottu uutta pestiä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Kyseessä on kaiken lisäksi sellainen tehtävä, joka saattaisi todella olla kiinnostava. Aiemmin Felice nimittäin työskenteli tutkimuksen parissa yliopistolla, mutta nykyisessä pestissä hän ei pääse juuri kehittelemään mitään uutta. Nyt hänelle tarjottiin tutkimus- ja kehityspäällikön tehtävää, joka saattaa jopa poikia pienoisen palkankorotuksen: Ei tosin todellakaan lähellekään sellaisia summia mitä Suomessa maksetaan vastaavista töistä. Joka tapauksessa, olen ylpeä ja onnellinen hänen puolestaan!

Loppuun mainostan taas hävyttömästi ruokablogiani, jossa on kyllä lähipäivinä kokattu aika tavallista arkiruokaa. Lammaspata tosin oli oikein hyvää, suosittelen lämpimästi!

Melkein avaruudessa

2011-04-17T18:30:00.001+02:00

Eilen meille tarjoutui harvinainen tilaisuus päästä tutustumaan observatorioon ja kokeilemaan teleskoopin käyttöä. Observatorio sijaitsee läheisessä Meraten kaupungissa kukkulan huipulla ja yleisövierailuja sinne järjestetään kerran kuussa. Vierailuille on jopa yli vuoden jonotuslista, mutta ystävämme tuntee paikalla työskentelevän teknikon: Siispä, italialaiseen malliin, visiitille mentiin suhteilla. Kerran vuodessa työntekijät voivat järjestää oman tutustumiskierroksensa ystävilleen ja tuttavilleen, ja tälle reissulle mekin pääsimme mukaan. Kameraa en tajunnut mukaani ottaa, mutta netistä löysin muutaman pienen kuvan paikasta.

Niin hienolta kuin suunnitelma kuulostaakin, ei se tietenkään mennyt aivan nappiin. Pilvettömien päivien keskeltä meidän observatorio-reissumme asettui juuri siihen iltaan, jolloin koko taivas oli paksun pilviverhon peitossa. Tarkoituksena oli tarkastella muutamia tähtipareja ja Saturnusta, mutta tämä jäi nyt siis haaveeksi. Joka tapauksessa oli hienoa päästä näkemään itse teleskooppi ja observatorion kupoli. Katto aukesi itsestään kun kaukoputki käynnistyi ja kun kaukoputkea siirrettiin kauko-ohjaimella, kupoli pyöri sen mukana. Lattiakin nousi ja laski samasta kaukosäätimestä jotta teleskooppiin tuijottavalla olisi mukava asento.

Vierailun alussa saimme kuulla tunnin mittaisen luennon galakseista, supernovista, mustista aukoista ja niin edelleen. Oppaanamme toiminut nuori nainen on todella intohimoinen astrofyysikko ja työskentelee NASA:n Swift-satelliittiprojektissa, itse asiassa hän on osallistunut kyseisen satelliitin rakentamiseen, joka tällä hetkellä seikkailee avaruudessa jo seitsemättä vuotta. Koin olevani oikeastaan etuoikeutettu kuullessani niin mielenkiintoista ja asiantuntevaa luennointia henkilöltä, joka kuukauden kuluttua muuttaa töihin Yhdysvaltoihin.

Ennen observatoriovierailua laitoin illallista koko porukalle: Parsaa milanolaiseen tapaan, risottoa parsalla ja savupekonilla, bruschettaa alla caprese ja jälkiruoaksi vadelma-valkosuklaamuffineja. On siis aika selvää että kokatessa meni koko päivä! Reseptit ilmestyvät pikkuhiljaa ruokablogin puolelle.

Tänään kävimme kävelyllä metsässä ja olikin sitten aikamoinen virhe lähteä pusikoihin ilman allergialääkitystä. Niistin ja aivastelin koko reissun, mutta onneksi tämä punasilmäinen ressukka sai retken päätteeksi gelateriasta ison jäätelöannoksen!

Metsä oli aivan täynnä valkoista kukkaa, joka tutkimustyön jälkeen sai myös suomen kielisen nimen: Kyseessä on Karhunlaukka joka Suomessa on rauhoitettu ja esiintyy vain maan lounaisosissa sekä Ahvenanmaalla.

First two photos / kaksi ensimmäistä kuvaa: source1 source2

Ruusuja ja ruoanlaittoa

2011-04-15T17:02:00.001+02:00

Olen ilmeisesti ollut kiltti, sillä sain taas eilen ihania ruusuja. Montakohan kertaa olen jo sanonut, että minulla on kyllä kiva mies? Näyttää muuten ihan kuin ne leijailisivat ilmassa, maljakko on hauskasti kokonaan piilossa. Ja uusi sohvakin pääsi taas kuvaan!

Sitten pääuutisaiheeseen, nimittäin kakkosblogiin. Minulla on hirmuinen ruoanlaittoinnostus päällä, mutta en tohdi tunkea tähän blogiin ruokaohjeita jatkuvalla syötöllä. Siispä olen hankkinut niille uuden kodin. Nimen valinta oli tietysti se vaikein prosessi ja jotenkin päädyin yhdistämään skandinaavisen keittiön ja italialaisen keittiön, ja siitähän syntyikin sitten skanditalialainen keittiö. Blogiin pääsee tästä linkistä, joten mikäli ruoanlaitto kiinnostaa, olette tervetulleita lukijoiksi myös siellä puolella!

Ulkolämpötilat ovat pudonneet 30 asteesta 15:een ja asunnossa on kylmä. Toivottavasti tilanne ei mene yhtä pahaksi kuin viime vuonna, jolloin sisälämpötilakin putosi 16 asteeseen. Taloyhtiön lämmitys on siis lakisääteisesti otettu pois päältä ja nyt toivon vain, että aurinko alkaisi taas paistaa mahdollisimman pian. Tuuli oli todella kova alkuviikolla ja tiistai-iltana puusta ja metallista valmistetut puutarhakalusteet lensivät pitkin parveketta. Onneksi kaiteet ovat korkeat ja onneksi ikkunat saa suojaan puisilla kahtimilla. Muutenhan noiden yksinkertaisten lasien välistä puhaltaisi yhtä kovaa kuin ulkona!

Viikonloppuna on luvassa ainakin muffinien leivontaa ja illallisvieraita, ja tänään illallispöytä odottaa Felicen vanhempien luona. Tapaamisiin siis piakkoin ainakin leivonnan merkeissä keittiön puolella!

Panna cottaa ja mansikoita

2011-04-12T17:50:00.001+02:00

Ei hätää, Suomi-Italia-Suomi ei ole muuttumassa ruokablogiksi. On kuitenkin aivan pakko päivittää juuri valmistuneiden panna cottien reseptillä ja kuvalla, onnistuivat nimittäin todella hyvin. Yleensä teen näitä caramel-kastikkeen kera, mutta tällä kertaa päätin käyttää tuoreita mansikoita ja metsämarjoja.

Panna Cotta on kotoisin Piemonten alueelta ja resepti on ilmeisesti hyvin vanha, tarkkasta syntyajankohdasta ei ole virallista tietoa. Tarina tosin kertoo, että reseptin olisi keksinyt unkarilaissyntyinen nainen Langhen alueella Piemontessa 900-luvun alussa. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa!

Mansikoista on muuten pakko sanoa sen verran, että onnistun unohtamaan niiden taivaallisen maun joka talvi. Kevään ensimmäinen mansikka on aina yhtä ällistyttävä ahaa-elämys: "Ooh, nää oli NÄIN hyviä!" On kai toisaalta ihan hyvä pitää ne harvinaisena herkkuna, maistuvat sitten kaksin verroin paremmalta. Sitä paitsi, yleensä ne talvella myytävät ovat aika mauttomia ja kovia.

Aurinkoiset kelit näyttävät olevan takanapäin, ilmoittaa hän joka juuri juoksi parvekkeelle repimään pyykkejä pois ukkoskuuron alta. Oikeastaan todella hyvä juttu, tämä kuiva kausi on saanut siitepölyallergiani sietämättömäksi.

Mutta nyt siis reseptin pariin! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä panna cotta on todella maukas ja helppo jälkiruoka.

PANNA COTTA

6 annosta

3 liivatelehteä

5 dl kermaa

vaniljatanko

100g tomusokeria

Laita liivatelehdet kymmeneksi minuutiksi kylmään veteen ja tee vaniljatankoon pitkittäinen viilto. Kostua 6 pientä, esimerkiksi keraamista annosvuokaa vedellä. Voit kokeilla myös rommia tai likööriä. Laita kattilaan kerma, vaniljatanko ja sokeri, lämmitä mutta älä anna kiehua. Purista liivatteista vesi ja lisää ne kattilaan, sekoita kunnes ne ovat liuenneet kokonaan. Siivilöi kattilan sisältö tiheän verkkosiivilän läpi vuokiin. Pidä vuokia jääkaapissa vähintään 5 tuntia. Kumoa panna cottat lautasille ja mausta haluamallasi kastikkeella tai esimerkiksi marjoilla, voit myös tarjoilla ne suoraan annosvuoista. Panna Cottat irtoavat helpommin vuoista kun upotat pohjan hetkeksi kiehuvaan veteen. Voit myös pyöräyttää veitsellä vuoan sisäreunaa pitkin.

Kuvan panna cottaan tein kastikkeen metsämarjasekoituksesta, jonka ajoin tasaiseksi tehosekoittimella ja kiehautin kattilassa sokerin ja vesitilkan kera.

Täytetyt kesäkurpitsat

2011-04-11T12:48:00.000+02:00

Ruokapostaus "pitkästä aikaa". Piti nimittäin tehdä eilen täytettyjä kesäkurpitsoja, mutta en oikeastaan ollut ostanut muuta kuin ne kesäkurpitsat, go me. Onneksi kaapit ovat täynnä kaikenlaisia säilykkeitä ja pakastimestakin löytyi jauhelihaa. Tosin olisin niin kovasti halunnut näihin vuohenjuustoa... Noh, hatusta vedetty resepti tulee tässä, epämääräisin mitoin: Improvisoidessahan ei mittailla!

TÄYTETYT KESÄKURPITSAT

kahdelle

2 pyöreää kesäkurpitsaa (pitkulaisiin kannattaa varata enemmän täytteitä)

n. 200g jauhelijaa

4 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä

2-3 rkl tomaattipyreetä

1 pieni sipuli

1 valkosipulin kynsi

runsaasti parmesaania raasteena

oliiviöljyä

tilkka vettä

chilijauhetta

mustapippuria

kuivattua basilikaa

suolaa

Laita kesäkurpitsat kiehuvaan veteen 5 minuutiksi, näin saat niistä hiukan pehmeämpiä kuin pelkällä uunikypsytyksellä. Halkaise kesäkurpitsat ja poista pehmeä sisus lusikalla, voit halutessasi käyttää sen täytteessä. Hienonna sipuli sekä valkosipuli ja kuullota ne pannulla öljyssä. Lisää jauheliha, aurinkokuivatut tomaatit, tomaattipyree ja hiukan vettä sekä mausteita maun mukaan. Itse maustoin aika voimakkaasti, sillä kesäkurpitsat ovat maultaan kovin mietoja. Lusikoi valmis täyte koverrettuihin kesäkurpitsoihin ja ripottele päälle aimo annos parmesaaniraastetta. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, tai kunnes juusto on saanut väriä.

Voikukkia

2011-04-10T16:13:00.001+02:00

Muutama keväinen kuva Felicen vanhempien kotikylästä Meronesta. Tai eihän näissä itse kylä edes näy, mutta kevät ja aurinko sitäkin enemmän!

Niittyjen kevätkukat eivät mitään kovin eksoottisia ole... Samoja Suomesta tuttuja voikukkia ja niittyleinikkejä.

Maalaismaisemaa...

Ja hiukan lisää maalaismaisemaa...

Siitä on moooonta vuotta kun viimeksi tein voikukkaseppeleen! Nyt olivat niityt täynnä oikein komeita ja pitkävartisia, joten pakkohan se oli väsätä yksi.

Vanha rouva Briciola vaikutti hämmentyneeltä saamastaan huomiosta.

Sofi Sohva ja keväiset maisemat

2011-04-10T11:24:00.000+02:00

Ei lähtenyt bloggari 12 kilometrin kävelylle, vaan keuhkojen ulosyskiminen jatkuu. Pidän sitä tosin hyvänä merkkinä että sieltä poistuu kaikkea epämääräistä... Pöpöt ulos, keuhkot voittivat? Muuten olo onkin jo ihan ok, kunhan näistä parin tunnin mittaisista, aamuisista yskäkohtauksista päästään.

Sohva ja sohvapöytä on saatu kasaan ja tässä niistä kuva. Nyt pitää vielä laittaa taulut uusiksi sillä tämä sohva on edellistä huomattavasti leveämpi ja jonkin verran matalampi. Toim. huom: Tyynyliinoja ei ole silitetty.

Kävin noutamassa uudet silmälasit, mutta ihottumasta johtuen ette saa nähdä kasvokuvaa, sori! Voin sen sijaan kertoa että ne kyllä sopivat todella hyvin ja on taas mahtavaa nähdä kirkkaasti ja kauas. Nyt minulla on sentään kehysten mallin numero joten niistä saatte nähdä kuvan. Valmistaja on Miss Sixty (köh, ne nyt vaan olivat hyvän näköiset, viis teinimerkistä!) ja malli on 376, väri 047. Vaikka ulkopuoli on tumma, tuo vaalean sininen sisäpuoli jotenkin "valaisee" silmiä kivasti.

Hintaa laseille tuli 190 euroa, linssit ovat naarmuuntumattomat ja heijastamattomat. En tiedä yhtään millaisissa hinnoissa Suomessa pyöritään, mutta veikkaan ettei ero ole kovin suuri? Ostimme lasit Felicen nimissä joten saamme myös osan takaisin veronpalautuksena, Felice veikkasi summaksi n. 40 euroa.

photo source

Eilen paistateltiin jo 30 asteen lämmössä, tänään on hiukan viileämpää eli 25 astetta. Kevät on jo todella pitkällä ja maisema vihreä, siitä todisteena eilen parvekkeelta otettu kuva.

Parvekkeesta puheen ollen, pitääkin siistiä parvekekalusteet. Jotenkin ne vaan unohtuivat ulos syksyllä, imivät itseensä kaatosateita, keräsivät hometta ja... noh, jököttivät ulkona koko talven. Tarvitaan siis hiekkapaperia, maalia ja kärsivällisyyttä, josko niistä vielä saisi käyttökelpoiset. Onneksi minulla on todellinen tee-se-itse-mies !

Köhimistä konsertissa

2011-04-08T10:51:00.002+02:00

Elossa ollaan, joten kuten. En tainnut koputtaa puuta taannoin iloitessani kuinka olen tänä talvena välttänyt flunssat. Kiitokseksi pirujen maalailusta seinille sainkin sitten sellaisen köhän, etten ole elämässäni ennen kokenut! Melkein kaksi viikkoa takana ja vieläkin rahisee keuhkoissa, lopun merkkiä ei näy. Kuumetta ei ole ollut missään vaiheessa joten tuskin tälle voi muuta tehdä kuin jatkaa yskimistä.

Luennot ovat siis jääneet väliin, kuten muukin elämä ulkomaailmassa. Lukeakaan ei jaksa, eikä oikein mitään muutakaan. Kahden viikon päästä sosiologian kurssilla on ns. välitentti, siitä ei taida kyllä tulla mitään. Tämä siis tarkoittaa, että yhden kirjan kirjallisen tentin + kahden kirjan suullisen tentin sijaan tehtäväksi jää yksi kolmen kirjan suullinen tentti... Argh.

Eilen lämpömittari kohosi 28 asteeseen mutta ei auta, pakko lepäillä sisällä. Puut ovat kirkkaan vihreitä ja niityt täynnä voikukkia. Dermatologilla tuli tosin käytyä, sain taas jotakin uutta voidetta kokeiltavaksi, huoh. Tilaan kohta itse antibiootit jostakin intialaisesta nettikaupasta... Ihottuma näyttää siis edelleen samalta ja pahenee auringossa, eipä tule kauheasti nautittua kevätpäivistä.

Viime viikonloppuna oli sairastelusta huolimatta pakko käydä Ikeassa, sillä ystävämme lähti noutamaan firmaansa uusia huonekaluja pienellä kuorma-autolla. Olimme sopineet jo aiemmin, että haemme uuden sohvan samalla reissulla. Olin kyllä illalla niin rättipoikki kuin vain voi olla, mutta nyt on uusi sohva! Tai siis, kaksi jättimäistä laatikkoa joista pitäisi rakentaa sohva, mutta kun minä en sairaana jaksa ja Felicekään ei millään ehdi. Noh, ehkä viikonloppuna.

Tiistaina kävimme aivan mielettömässä konsertissa, nimittäin katsomassa Roger Watersin The Wall liven. Tietämättömille sen verran, että The Wall kiertue, levy ja elokuva ovat Pink Floydin jättimäinen projekti vuosilta 1980-1981. Kiertue tuli kuuluisaksi massiivisten efektien ja massiivisten kustannusten ansiosta, konsertissa mm. kootaan lavalle valtava muuri, joka lopuksi tuhotaan. Pink Floydin jäsenet alkavat olla sen verran vanhoja äijiä, että tämä 30 vuotta odotettu uusintakierros taitaa olla viimeinen mahdollisuus nähdä spektaakkeli.

Vaikka yleensä konserteissa ei saisi ottaa kuvia ainakaan millään kännykkäkameraa järeämmällä, nyt olisi sekin onnistunut: Portilla ei ollut minkäänlaista turvatarkastusta ja monella näkyikin järjestelmäkamera kaulassa. Minä olin varautunut vain kännykällä, jonka kamerassa ei ole zoomia, mutta onneksi meillä oli hyvät paikat. Suuremmassa koossa eivät tosin ole kovinkaan tarkkoja, kännykkäkamera ei tee ihmeitä pimeässä.

"We don't need no education" ja opettaja-setä.

Opettaja ja lapset.

"Mother" joka valvoo.

Muuri valmis. "In the flesh", joka tällä kertaa esitettiin kokonaan muurin edessä.

Aika huono kuva areenan katosta roikkuvasta siasta (Orwell-vertaus).

Muuri tuhottu!

Sunnuntaina on taas jokavuotinen Camminata dell'amicizia, josta viime vuonnakin tuli kirjoitettua. Saa nyt nähdä jaksanko lähteä köhien mukaan, sääennuste on onneksi viime vuotta huomattavasti parempi (uhkailivat jo 30 astetta Pohjois-Italiaan). Toivottavasti jaksan, tällä kertaa kun ei sada kaatamalla ja voisin ottaa kuviakin reitin maisemista!

Kevätpäivä kuvina

2011-03-26T19:46:00.000+01:00

Kävimme tänään kävelyllä Comossa nauttimassa 20 asteen lämmöstä ja melkein pilvettömästä taivaasta. Kasvoistani huolimatta päätin siis kuitenkin poistua asunnosta, heh. Ensin tosin hiukan shoppailua, kävin nimittäin optikolla tarkastuttamassa näköni ja pelkkien linssien vaihdon sijaan valitsin myös uudet kehykset. Viime tarkastuksesta on hieman yli 3 vuotta ja olihan se näkö huonontunut, nyt molemmat silmät ovat -1,25 kun oikea oli ennen -0,50 ja vasen -1,00. Optikon mukaan silmillä on tapana "tasoittaa" näkökyky molempiin silmiin, joten hän epäili toisen lukeman kasvun johtuvan siitä. Tuo toinen lukemahan ei juurikaan ole muuttunut.

Suunnittelin laittavani tähän kuvan kehyksistä, mutta en millään löytänyt sellaista juuri kyseisestä mallista. Pääsette siis näkemään lasit ensi viikolla kunhan ne ovat valmiit.

Mutta nyt siis keväisiä Como-kuvia. Ne saa suuremmaksi, ja vähemmän epätarkoiksi, klikkaamalla. Tässä kauniisti kukkiva puisto ja perällä Alessandro Voltan mausoleumi ja museo.

Koululaisia järven rannalla (lauantaihan on täällä koulupäivä).

Mikä lie kauniisti kukkiva puu.

Vesitaso. Näiden "talli" on aivan Comon keskustan tuntumassa.

Villa Olmon puisto. Villassa avattiin juuri tänään Boldinin näyttely.

Ja tähän loppuun meidän puutarha *yskäys*. No ei vaan, kyseessä on talo jonka ohi huristelen bussin kyydissä yliopistolle, ja jonka etupiha on aina niin mielettömän kaunis ja laitettu. Kannattaa ehdottomasti kurkata suurempi kuva! Löimme siis vilkut päälle, parkkiin tien reunaan ja räpsäisin muutaman salakuvan auton ikkunasta. Vaikutimme kenties yksityisetsiviltä.

Ja nyt taas lauantai-tradition mukaisesti illalliselle ystävien luokse, moi!

Kun stressaaminen sairastuttaa ja sairaus stressaa

2011-03-25T11:59:00.002+01:00

Voihan ahdistus. Sitä saa stressata vaikeiden kurssien kanssa ja sitten pitää vielä sairastella. Raahauduin eilen viimein alistuneena lääkäriin kokeiltuani aivan kaikkea. Ja eipä siitä lääkärikäynnistäkään paljon apua ollut.

Vaiva kulkee nimellä perioraali dermatiitti eli suunympärysihottuma, ja tästä on kärsitty jo marraskuusta lähtien. Aluksi diagnosoin itse itseni ja eilen lääkäri olikin kanssani samalla kannalla. Kuukausikaupalla olen yrittänyt olla syömättä sitä ja tätä löytääkseni ihottuman aiheuttajan, olen siirtynyt pesemään kasvot pelkällä vedellä, vaihtanut kosteusvoiteen pelkkään jojobaöljyyn, kulkenut tammi- ja helmikuun meikittä, kunnes kasvot menivät siihen kuntoon etten kehdannut enää mennä luennoille. Koko talven olen toivonut että kevään aurinko pelastaisi tilanteen jos mikään muu ei auta, mutta ei, viimeisen parin viikon aikana ihottuma on vain pahentunut. Välttelin lääkäriin menoa viimeiseen asti, sillä olisin halunnut päästä ongelmasta eroon jollakin pitkää antibioottikuuria luonnollisemmalla menetelmällä.

Mutta mutta, kun minä olin viimein päättänyt hankkia ne antibiootit jotta kehtaisin poistua asunnostani, lääkäri olikin eri mieltä hoidosta. Sain reseptin (reseptivapaaseen) kuuriin probiootteja, sillä lääkäri epäili vaivan olevan peräisin suoliston ongelmista. Lisäksi hän kehotti ostamaan purkin jotakin kasvovoidetta, joka googlettamisen perusteella on jotakin aivan tavallista herkän ihon perusvoidetta. Ja minä kun syön muutenkin probiootteja purkista joka päivä!

Siispä: Minä, joka viimeiseen asti välttelin lääkkeisiin turvautumista, olinkin tämän homeopaattisen hoitosuunnitelman jälkeen harvinaisen pettynyt. "Ihan sama mitä myrkkyjä syön, haluan nyt vaan kasvoni takaisin!", valitin kotimatkalla Felicelle. Onhan lääkäri tietysti tavallaan oikeassa. On löydettävä ihottuman syy eikä hoidettava pelkkiä oireita, mutta saisi niihin oireisiinkin hiukan paneutua. Meikkaamatta en kehtaa mennä yliopistolle, mutta meikata ei tietenkään kannattaisi. Sitä paitsi, iho on muuttunut niin rosoiseksi ettei sitä mitään meikkivoide peitä.

Sain onneksi myös lähetteen dermatologille joka toivottavasti auttaa enemmän. Toisaalta, googlettamisen perusteella suomalaisilla keskustelufoorumeilla puhutaan pelkistä antibiooteista, suurin osa ihottumasta kärsineistä on syönyt jopa muutaman kuukauden mittaisia kuureja. Italialaisilla foorumeilla sitten taas puhutaan pelkästään lääkkeettömistä voiteista, joita dermatologit ovat suositelleet vaivaan. Lieneekö Italiassa jokin yleinen linjaus ettei antibiootteja määrätä millään?

photo source

Joka tapauksessa, olo on aika ahdistunut. Kevät on kauneimmillaan, hedelmäpuut kukkivat (ja erityisesti mielettömän kauniit magnoliat, kuten kuvassa), aurinko paistaa ja minä en kehtaisi edes mennä ulos. Vielä viime vuonna Felice kehui aina kuinka kasvoni ovat pehmeät ja sileät kuin persikka ja nyt... Huokaus. Ja stressi on tietysti listattu yhtenä ihottuman syntysyynä, joten sen stressaaminen tuskin edistää paranemista... inhottava oravan pyörä! Ihottumasta ahdistuneena ei kesäkuntoon treenaamisestakaan meinaa tulla yhtään mitään, vietän illat masentuneena sohvalla syöden jäätelöä. Tosin onhan se jäätelö hyvää. Ja siitä tulee hyvä mieli, ainakin hetkeksi.

Ruokaa väreissä

2011-03-18T16:47:00.001+01:00

Pakko postittaa epätarkat kännykkäkameran kuvat eilisillan tarjoiluista, sillä ystävämme olivat päättäneet juhlistaa 150-vuotiasta Italiaa ainakin ruoan väreissä. Tänään oli tosin kaikilla työpäivä ja söimme poikkeuksellisen nopeasti. Olen muuten huomannut että viimeiset postaukseni käsittelevät pääasiassa ruokaa. Teen oikeasti muutakin kuin syön, vaikkei ehkä siltä vaikuta.

Se "jotakin muuta" tulee esimerkiksi tässä: Onnistuin rikkomaan eilen selkäni kuntoillessani. En oikeastaan tiedä miten, se alkoi vihoitella vasta treenin jälkeen suihkussa ja paheni pikkuhiljaa. Vaikuttaa joltakin hermolta joka säteilee kipua vähän joka paikkaan niskan, hartioiden ja yläselän alueella. Pään kallistaminen kohti vasenta olkapäätä tuntuu kipuna jossakin vasemman lapaluun alla. Noh, Voltarenia ihoon ja koitetaan kestää.

Selästä johtuen jätin tänään englannin luennon väliin ja makoilin kirjan kanssa sohvalla (istuessa joutuu kannattelemaan päätään ja pidemmän päälle sekin tuottaa kipua). Onneksi on eiliset mokkapalat ja tänäänkin pääsee illalliselle valmiiseen pöytään, nimittäin Felicen vanhempien luokse. Miten tämä puhe kääntyikin taas syömiseen?

Aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää 18 astetta, ihana viikonloppu siis tulossa. Toivottavasti saatte aurinkoa myös Suomessa!

Italia 150 vuotta, eikä siitä sen enempää.

2011-03-17T19:19:00.000+01:00

Italia täyttää tänään 150 vuotta ja sen kunniaksi kansa sai luvan olla poissa töistä. Merkkipäivää juhlistaakseni... no ei vaan, ihan omasta mielihalusta tuli leivottua mokkapaloja. Kotiseudullani tätä herkkua kutsutaan masaliisaksi, ja olenkin tässä pohtinut että mistäköhän nimi on peräisin? Kenties Matti a.k.a. Masa ja Liisa a.k.a. Liisa ovat kehittäneet reseptin?

Karnevaalit hurahtivat ohi viime viikonloppuna mutta masentavasta säästä johtuen jätimme kulkueen väliin. Sanoinkin Felicelle että nautitaan nyt kun ei vielä ole lapsia eikä tarvitse raahata niitä karnevaalitapahtumiin about 12 vuotta putkeen.

Muuten päivät ovat kuluneet kurssikirjojen parissa, luennoilla ja kesäkuntoon treenatessa. Sain kuun alussa viimein aikaiseksi rekisteröityä heiaheia-palveluun ja sepäs tuntuu toimivan oivana motivoijana. Jos et treenaa, kaikki muutkin näkevät että olet saamaton laiskuri. Sosiaalinen media potkii siis persuksille!

Kursseista sen verran että sosiologia on osoittautunut hirmuisen mielenkiintoiseksi. 19-vuotias kurssikaverini tosin ehti jo ilmoittaa Facebookissa vihaavansa Marxia (tämä tosin johtunee Marxia koskevan kurssikirjan kappaleen pituudesta, eikä niinkään hänen teorioistaan. Epäilen suuresti että ko. henkilön älykkyysosamäärä riittäisi niiden ymmärtämiseen). Kurssikaverien älykkyydestä tulikin mieleeni, että viime viikolla eräs 23-vuotias tyttönen kysyi minulta mitä on fysiikka. Olin hetken aikaa sanaton.

Vapaapäivän kunniaksi ystävät ovat kutsuneet meidät illalliselle, joten nyt siis mokkapalat kainaloon ja valmiin pöydän ääreen, moi!

Pullat naisille

2011-03-08T16:45:00.000+01:00

Ihanaa naistenpäivää ja laskiaistiistaita kaikille! Minä hoidin laskiaisosuuden leipomalla laskiaispullat. Onneksi tuli myös kuntopyöräiltyä, sillä näitä on kadonnut vatsaan jo kaksi... Kutsuimme myös ystävät illaksi maistiaisille, mutta tuskin tarvitsee huolehtia sopivatko ne italialaisen makuhermoille. Eihän näistä VOI olla pitämättä!

Naistenpäivän osuuden hoitanee Felice, joka todennäköisesti tuo kotiintullessaan mimosan oksan. Mimosa on kuulunut Italiassa naistenpäivään jo vuodesta 1946, joten tässä siis oksa ja laskiaispulla kaikille naislukijoille. Toivotan onnistunutta juhlapäivää!

photo source

Ylisyönyt

2011-03-06T20:31:00.002+01:00

Jahas, se on taas sunnuntai, ja mielettömän kaunis sellainen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpötila kipusi 17 asteeseen (suorassa auringossa ei kyllä voinut olla kauaa takki päällä). Kävimme viiden kilometrin kävelylenkillä kiertäen Lago del Segrinon: Tästä rasittuneeta kroppa huusi jäätelöä ja sitähän haettiin, ehkä maailman parhaasta gelateriasta (!) ExCaliburista. Ehdottomat suosikkimakuni ovat nykyisin kahvi ja kookos joten niitä piti tietysti ottaa... ja lisäksi vielä croccantino, nam! Kotiin palattuani yritin polttaa kalorit 45 minuutin kuntopyöräilyllä ja 20 minuutin kidutusjaksolla, joka myös vatsalihastreeninä tunnetaan.

Perjantai-ilta sujui illallisen merkeissä kuten etukäteen kirjoitinkin: Mielettömän hyvää pihviä porcinien kera, nam taas. Jälkiruokaan petyin: Kokki oli tehnyt ei-niin-onnistuneita kokeiluja tiramisuja valmistaessaan.

Lauantaina kävimme puutarhaliikkeessä ostamassa hiukan multaa, pari viherkasvia kaipaa uudelleenistutusta. Pesin lattiat ja muuta mukavaa, illalla valmistin vieraille polenta unciaa (kulkee myös nimellä taragna). Kyseessä on totaalisesti juustoon ja voihin haudattu polenta-ateria, joka sisältänee about 5000 kcal per annos... mutta on se vaan hyvää. Alla oleva (lainattu) kuva on oikein hyvä esimerkki, ja olen melko varma, etteivät tämän päivän kuntoilut tasapainota tuota mitenkään.

photo source

Illallisen jälkeen suuntasimme vielä porukalla katsomaan gospel-kuoroa, kyllä, kaikkeen sitä ihminen joutuukin. Felicen vanha ystävä laulaa kyseisessä kuorossa ja on kutsunut meidät katsomaan esityksiä ainakin 20 kertaa. Jotenkin sitä on aina löytynyt parempaa tekemistä. Noh, pakko se oli viimein mennä, ja toisaalta, olisi se konsertti voinut olla huonompikin. Erityisesti perinteiset, afrikkalaiset laulut olivat ihan mielenkiintoisia, ehkä siksi etten ymmärtänyt niiden herraa ylistäviä sanoituksia.

Jos sitä nyt siirtyisi sohvalle sulattelemaan viikonlopun ruokia... hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Lunta, aurinkoa ja esikoita

2011-03-04T15:23:00.001+01:00

Se on kevät nyt! Päätin ihan itse. Lämpötilat ovat tosin lähiviikkoina heitelleet aika pahasti: Eilen aamulla oli talojen katoilla lunta ja tänään sitten taas sai nauttia auringon lämmöstä +13 asteessa. Mutta minä päätin, että nyt on kevät, sillä kukat ovat alkaneet kukkia. Nurmikot ovat värittyneet keltaisista esikoista ja pienistä sinisistä kukista, jotka todennäköisesti ovat rikkaruohoa. Puutarhoihin istutetut tulppaanit ovat avanneet nuppunsa. Pitkästä aikaa on myös luvattu aurinkoista viikonloppua. Jotenkin ne hyvät ilmat ovat juuri silloin kun ihmiset istuvat töissä tai luennoilla pimeän tuloon asti. Pakko käydä ainakin kiertämässä jokin järvistä, tai sitten ehkä patikkaretki vuorelle... saa nähdä.

Tänään kävin hurjan haastavassa englannin tasokokeessa *yskäys* (kyllä, tämä oli sarkasmia). Italialaiset eivät tunnetusti kieltä hirveän hyvin osaa, eikä heitä voi tässä dubbausten valtakunnassa syyttää. Siispä kurssimme on jaettu kahteen ryhmään: Beginners ja Intermediate. Opettajan äidinkieli sentään on englanti, joten minun ei tarvitse ymmärtää epämääräistä Italian aksenttia. Saattaa olla, että jätän suurimman osan luennoista väliin. Kirja vaikuttaa helpolta ja ylimääräinen vapaapäivä kelpaa kyllä, kyseessä on nimittäin perjantain ainoa luento.

Muut kurssit ovat fattibile, siis "mahdollisia". Sellaisia, ettei pelkkä kirjan näkeminen aiheuta paniikkia. Julkisoikeuden tiiliskiven ensimmäinen kappale Italian valtion synnystä ja perustuslain luomisesta alkoi kyllä haukotuttaa jo toisella rivillä, mutta urheasti olen päättänyt yrittää suorittaa kaikki kevään kurssit. Tosin ko. kurssi on priority-listani viimeisenä, tentti joko menee läpi kurssin edetessä suoritettavalla lukemisella tai sitten ei, koeviikkoja ennen luetaan joka tapauksessa muita aineita.

Illalla suuntaamme pizzalle lasten kanssa. Ei omien, sillä niitä ei ole, vaan paikallisen sairaalan lapsipotilaiden kanssa. Silloin tällöin lapsille järjestetään ohjelmaa sairaalan ulkopuolelta ja ystävämme toimii näissä asioissa vapaaehtoisena. Kyseessä on sama kehitysvammaisten kuntouttamiseen keskittynyt sairaala, josta kirjoitinkin viime vuonna Camminata dell'amicizian yhteydessä.

Nyt pannu vihreää teetä viereen ja kurssikirjojen pariin, viikonlopusta lisää myöhemmin!

Sohvapuheita

2011-02-28T18:35:00.000+01:00

Viikonloppu vietetty ja opiskelut jatkuvat. Perjantaina minua viihdytti televisio, lauantaina tavanmukainen illallinen ystäväpariskunnan kanssa (tällä kertaa heidän luonaan) ja sunnuntaina söin ravintolassa valtavan lihavartaan. Jälkiruoka nautittiin tietysti gelateriassa, makuina tällä kertaa panna cotta e pistacchio. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Viikonlopun aikana saapui huono sää ja sade saatteli minut yliopistolle. Mukavaa näin pitkään jatkuneiden, kuivien ja kauniiden ilmojen jälkeen saada heti vesikuuro niskaan kun pitää taas päivittäin poistua kotosalta. Noh, kurssit vaikuttivat sentään mielenkiintoisilta, tenttikirjojen sivumäärä tosin osoittautui odotettua suuremmaksi.

Viikonloppuna tuli myös selailtua Ikean kuvastoa. Olen nimittäin päättänyt jatkaa kodin sisustamista pitkän tauon jälkeen ja hankkia sohvan. Tänne muuttaessamme asunnossa oli valmiina pieni sohva, nojatuoli sekä keittiön ruokaryhmä, joten jätimme edellä mainitut ostamatta (kaiken muun ostaminen aika isoon kolmioon oli tarpeeksi suuri investointi ilman niitäkin). Nyt alkaa näyttää siltä, että budjetti voisi venyä kunnon sohvaan. Siis sellaiseen suureen joka sopii tuohon huoneeseen ja täyttäisi myös nojatuolin paikan. Kolmen metrin huonekorkeus ja valtavasti neliöitä; Vanha sohva näyttää ympäristössään aika säälittävältä leikkimökin kalusteelta.

Nykyajan sohvat ovat tosin järjestään epämukavia. Onko sen selkänojan pakko ylettyä vain puoleen selkään asti? Tämä nykyinen, joka lienee peräisin 70-luvulta, ei sykähdytä ulkonäöllään, mutta se on pehmeä ja selkänoja on korkea. Tai oikeastaan, istuinosa on normaalia alempana ja näin ollen niskallekin löytyy tukea, ilman että tarvitsee valua kohti istuimen reunaa kunnes takamus on jo ulkopuolella. Toinen ongelma on juuri tuo istuin, joka on useissa malleissa hirmuisen syvä. Hei valmistajat, suurimmalla osalla ihmisistä ei ole metrinmittaista sääriluuta. Taas saa valua kohti istuimen reunaa, tosin tällä kertaa niska löytää tukea ennen kuin takamus tipahtaa yli reunan. Myönnetään, onhan ne kivan näköisiä. Mutta eikös sohvalla ole tarkoitus löhötä ja rentoutua, mukavasti?

Italiassa ei voi ostaa nahkasohvaa. Kesällä, kun lämpötila pyörii 35 asteen hujakoilla, ei kotona pidetä pitkiä housuja. Hyvä jos pidetään vaatteita ollenkaan. Sohvaa ei voi lähestyä sillä saattaisit liimautua siihen kiinni. Ratkaisu: Osta kangassohva. Mielellään sellainen, jonka päälliset voi pestä, jos ei muuten niin pesulassa. Ja jos sinulla on italialainen mies, joka kulkee kotona shortsit jalassa, älä osta valkoista sohvaa. Muuten saat nyppiä siitä jatkuvasti mustia säärikarvoja. True story.

Maitoa automaatista

2011-02-24T15:04:00.002+01:00

Kammoan nykyisin kemikaaleja ja lisäaineita. Tai itse asiassa en ole pitänyt niistä koskaan, mutta koska suurin osa normaaleista supermarket-tuotteista Suomessa niitä sisältää, on niiden välttely ollut melko mahdotonta. Lisäksi, siellä asuessani olin suurimman osan ajasta joko opiskelija, työtön tai osa-aikatyössä. Silloin ei osteta sitä kanan fileetä au naturel jos se viereinen, marinadiin ja kymmeneen eri lisäaineiseen upotettu jämäpalaseos "hunajamarinoitu broilerin fileesuikale" maksaa kolmasosan edellisestä. Eikä silloin etsitä erikoisliikkeestä luomukosmetiikkaa kun ne marketin Garnierit ja Lorealitkin mahtuu juuri ja juuri budjettiin.

Näin pari päivää sitten Ylen Areenasta Suomessa esitetyn Silminnäkijä-ohjelman jakson "Väärennetty Ruoka. Vaikka ohjelma ei henkilökohtaisesti antanut mitään uutta tietoa, niille jotka eivät ole ruokaansa tarkemmin tutustuneet jakso kertoi varmasti aika shokeeraavia faktoja. Tiesithän että olet sitä mitä syöt? Siis, niin pahasti säilöntäaineilla kyllästetty, että kuoltuasi ruumiisikin mätänee vähintään puolet hitaammin kuin niiden, jotka laitettiin maan alle vaikkapa 100 vuotta sitten.

"Lisäaineet ovat turvallisia koska ne on testattu". Testattu, yksittäin, kenties 5 vuotta kestävässä tutkimuksessa. Millainen lienee viiden yleisimmän ravinnostamme löytyvän lisäaineen yhteisvaikutus 20 vuodessa? Siihen ei osaa vastata kukaan, eikä tällainen tietämättömyys oikein vakuuta meikäläistä aineiden turvallisuudesta.

Ja minä kun noudatan yleensä seuraavaa linjaa: "Älä usko mitään mitä valtaapitävät sinulle sanovat". Siispä tutustun tutkimuksiin jotka antavat nykyisestä yleisestä mielipiteestä poikkeavia tuloksia, ja joiden julkaisua vältellään. Joiden tekijät savustetaan ulos tiedeyhteisöstä, koska heidän tutkimustuloksensa saattaisivat olla haitallisia elintarviketeollisuudelle. Raha ratkaisee, terveydestä viis.

Noh, palatakseni supermarketteihin, nyt olen Italiassa ja asiat on toisin. Rahaa ei suinkaan ole enemmän, mutta valikoima on täysin erilainen. Haluaisit lihasi marinadissa? Etsi resepti, osta kaupasta liha sekä mausteet ja marinoi lihasi itse, sillä niitä valmiiksi marinadiin pakattuja ei ole edes olemassa. Ai että juustoa? Otapa käteesi melkein mikä tahansa paketti ja löydät vain ja ainoastaan kolme ainesta "maito, suola, juoksute". Ja entäs maito? Tässä kohtaa menee nimittäin kiinnostavaksi.

Olen siirtynyt kokonaan ns. raakamaitoon. En ole varma Suomen lainsäädännöstä, mutta käsittääkseni sitä ei siellä saa edes myydä, ei edes suoraan tilalta (tämä voi tosin olla huhupuhetta ja olen väärässä!). Suomessa kun ollaan aika bakteerikammoisia. Parempi steriloida kaikki että saadaan sitten varmasti ne viimeisetkin immuunipuolustusjärjestelmän rippeet tuhottua ja varmistetaan että joka lapselle saataisiin vaikka se kiva pikku kaveri nimeltään astma.

En kuitenkaan ala tuputtaa teille tutkimustuloksia tai suositella mitään muuta kuin omaa harkintaa. Kerronkin vain miten tuota raakamaitoa Italiassa ostetaan, ja tässä siis lainattu kuva!

photo source

Kuvassa on ns. maitoautomaatti. Näitä vievät ympäristöönsä maitotilat (esimerkiksi tienvarren levähdyspaikalle, parkkipaikan reunalle tai suoraan tilan portin kylkeen) ja ne toimivat kolikoilla ja erityisellä kortilla, josta en osaa sanoa sen enempää. Siispä: Automaatti vasemmalla sisältää, maitotilasta riippuen, juustoja, jogurtteja, maitopohjaisia kiisseleitä ja tyhjiä, muovisia tai lasisia pulloja. Käyttämässämme automaatissa litran lasipullo maksaa 50 senttiä ja muovinen 20 senttiä, järkevintä on tietysti pestä pullo ja ottaa se mukaansa seuraavalle hakureissulle. Siispä kolikot sisään keskellä olevaan maitoautomaattiin. Avaa pieni jääkaapin ovi jonka "katossa" on hana. Laita pullo alle, hieman viistoon ettet turhaan täytä pulloa vaahdolla. Paina start-nappulaa ja voilà, hana aukeaa ja valuttaa maitoa maksamasi määrän. Hinta on yleensä euron litra, saattaa olla vähemmänkin.

Automaatit ilmoittavat, että maito tulee keittää ennen käyttöä ja "nauttiaksesi tuotteen parhaista ominaisuuksista" suositellaan sen käyttöä kolmen päivän sisällä. Monet juovat maitoa toki keittämättömänäkin, mutta en aio piilotella salmonellan tai listerian riskiä, itsekin keitän maidon ennen kuin juon sen tumman espresson kera maitokahvina. Vaikka keittämisellä onkin jonkin verran vaikutusta maidon runsaisiin vitamiineihin ja mineraaleihin, verrattuna pastörointiin ja homogenisointiin se säilyttää huomattavasti paremmin maidon hyvät ominaisuudet (jestas mikä mainoslause, tässähän pitää kohta etsiä töitä markkinoinnin parista).

Maidon maku ja tuoksu on erilainen. Maku on jotenkin... pehmoinen, vaikea kuvailla. Tuoksu... noh, siinä on tuoksu, tavallisessa kevytmaidossa ei sellaista hirveästi ole. Joka tapauksessa, jos asut tai vierailet Italiassa, kannattaa ehdottomasti kokeilla! www.milkmaps.com/ antaa kartan ja maitoautomaattien sijainnit, täältä Comon alueelta näyttää löytyvän peräti 40!

Lisäaineettomuuspaatoksen pitäisi tässä kohtaa jatkaa ruoasta kosmetiikkaan, mutta sitten mittailin kirjoituksen pituutta ja päätin jättää sen seuraavaan kertaan. Nyt tartun siis sosiologian kirjaan ja jatkan marxismin parissa, tällä erää moi!

Comeback

2011-02-23T11:27:00.000+01:00

Viimeinen varsinainen kirjoitus tähän blogiin (jos ei hyvästejä lasketa) on huhtikuulta 2010. Sitä ennen olin ehtinyt kertoa elämästäni Italiassa noin vuoden verran. Tekstiä syntyi vauhdilla, joskus jopa kaksi päivitystä päivässä ja luulen että tämä tahti sai minut lopulta luopumaan kirjoittamisesta kokonaan. Sain usein palautetta kuinka juuri aktiivisuuteni oli blogini parhaita puolia. Koin kenties velvollisuuden tunnetta jatkaa samaan malliin vaikkei juttua enää riittänytkään, ja kun huomasin tavoitteeni olevan mahdoton, löin hanskat tiskiin ja keskityin muihin asioihin.

Nyt taitaa kuitenkin olla aika jatkaa tekstin tuottamista. Elämä on rutinoitunut entisestään, mutta se ei tarkoita etteikö toisinaan tapahtuisin jotakin jakamisen arvoista. Päivittäin? Todennäköisesti ei. Viikoittain? Saattaa olla, tosin mitään lupauksia en aio tehdä.

Aloitetaan siis rauhallisesti. Tänään on keskiviikko, aurinko paistaa ja lämpötila on +7 astetta. Mittari on tänä keväänä käynyt jo +16 asteessa ja ensimmäiset sitruunaperhoset on bongattu. Kevät saapuu? Vietän lomaviikkoa yliopisto-opinnoistani: Koejakso on takana ja kevätlukukauden luennot alkavat ensi maanantaina. Osa tenteistä tuli suoritettua, mutta kaikkeen en olisi mitenkään pystynyt: Suoritettavana oli mm. yksityisoikeus, diritto privato, joka on paikallisillekin niin monimutkaista luettavaa että tällä kielitaidolla tyydyin keskittymään muihin aineisiin.

Opiskelut ovat sujuneet kohtalaisesti, pystyn seuraamaan luentoja, ehdin jotenkuten kirjoittaa muistiinpanoja ja läpäisin myös posket punaisena muiden opiskelijoiden edessä suoritetun, elämäni ensimmäisen suullisen tentin. Lisäksi, täysin yllättäen, lukuvuoden alussa koko tiedekunnan oli suoritettava kielitesti (siis italian kielikoe italialaisille!) jonka ihmeen kaupalla läpäisin ensi yrittämällä, toisin kuin esimerkiksi Sisiliasta kotoisin oleva kurssikaverini. Testin läpäisy oli edellytys tenttien suorittamiselle.

Opintoja varten sain Kelasta opintotuen ”kokonaan ulkomailla suoritettavaan tutkintoon” ja näistä rahoista on ollut paljon apua. Pari viikkoa sitten saimme paikallisesta verotoimistosta (?) tulotietojen ja erilaisten vähennysten perusteella tehdyt laskelmat lukukausimaksun toista osaa varten (ensimmäinen osa, 600 euroa, on kaikille sama). Niiden mukaan minun ei tarvitse maksaa toista taksaa ollenkaan!

Nyt edessä on neljä laajaa kurssia: Englanti, poliittinen ekonomia, sosiologia sekä julkisoikeus. Tavoitteena on suorittaa näistä kolme, yhteenlaskettu sivumäärä hipoo nimittäin 1300:aa ja se on minulle vielä liikaa.

Vaikeiden kurssikirjojen (kuten lakia käsittelevien opusten) lukeminen on siis ajoittain hidasta, mutta muuten minulla ei enää ole ymmärtämisen kanssa ongelmia. Esimerkiksi ekonomian kirjat pystyn lukemaan lähes täysin ilman sanakirjaa. Puhuessani tosin toistan aina vain samat virheet, en nimittäin käytä artikkeleita. Taidan olla laiska puhuja: Miksi sanoa ”il gatto” (kissa) jos voin sanoa pelkkä ”gatto”? Minua siis ymmärretään varsin hyvin, mutta ulkomaalaiseksi minut tunnistaa välittömästi. Minulla on näköjään myös hiukan vaikeuksia kirjoittaa suomeksi, olen unohtanut pilkkusäännöt ja pysähdyn jatkuvasti pohtimaan lauserakenteita!

Kotini on edelleen kauniissa Albavillassa ja Felice työskentelee samassa paikassa kuin ennenkin. Joulua ja vuodenvaihdetta juhlistettiin Suomessa ja Tukholmassakin vietettiin paluumatkalla pari yötä. Ehkä näistä kirjoittamattomista seikkailuista kerrotaan myöhemmin, tai sitten keskitytään suosiolla uusien tarinoiden kerrontaan.

Toivotan varovaisesti tervetuloa takaisin Suomi-Italia-Suomen pariin, toivotaan että inspiraatiota riittää!

photo source

Hyvästit

2010-07-07T12:30:00.001+02:00

Bloggaan, siis elän? Ei: Elän, vaikken bloggaakaan.

Blogi on odottanut, hievahtamatta ja hiiren hiljaa, josko se inspiraatio palaisi.

Vaan ei, ei se palannut, ja taitaa olla aika päättää odotus ja päästää blogi kärsimyksistään.

Elämä Italiassa jatkuu samaan tapaan, tällä hetkellä helteissä tuskastellen, syksyllä alkavia yliopisto-opintoja valmistellen (lähinnä siis kääntäen kaikennäköistä paperia kielestä toiseen). On vietetty päiviä vuorilla, käyty konsertissa, syöty kilokaupalla jäätelöä ja poimittu kirsikoita. Kirjoja on luettu runsaasti ja englantia ei enää puhuta. Ensiviikonloppuna on edessä visiitti Euroopan suurimpaan huvipuistoon Gardalandiin, ja viikon päästä suuntaamme lomalle Suomeen. Mustikkametsät ja mansikkamaat, täältä tullaan!

Kiitän kaikkia lukijoitani ja pahoittelen niitä saamiani sähköposteja, joihin en tämän kirjoitustauon aikana ole vastannut. Ehkä vielä joskus palaan inspiraation myötä blogimaailmaan, mutta Suomi-Italia-Suomi on nyt toistaiseksi tullut tiensä päähän.

Kaikesta huolimatta, mahtavaa ja lämmintä kesää kaikille, nauttikaa nyt kun sitä aurinkoa on siellä Suomessakin! ;)

Kiittäen ja kumartaen,

bloggaaja.

12 kilometriä

2010-04-18T19:31:00.003+02:00

Tänään lähikylässä Bosisio Parinissa käveltiin ja juostiin hyväntekeväisyyden nimissä. Camminata dell'amicizia eli ystävyyden kävely järjestettiin tänä vuonna 37:ttä kertaa. Tapahtuma vetää väkeä ympäri maata, jopa ulkomailta, ja viime vuonna lippuja myytiin 15 000 kappaletta. Tänä vuonna paikalla oli mm. Italian "Haluatko miljonääriksi?" -ohjelman juontaja Gerry Scott. Viiden euron hintaisten lippujen tuotoilla avustetaan Bosisio Parinissa sijaitsevaa suurta sairaalaa "La nostra famiglia", jossa hoidetaan pääasiassa kehitysvammaisia. Kävely sulkee katuja muutaman kylän alueelta 12 kilometrin verran.

Tänä vuonna väkeä oli taatusti vähemmän kuin viime vuonna, sillä sää oli aivan hirveä. 12 kilometrin lenkki tauottomassa sateessa ei ehkä ole se kaikkein viihdyttävin tapa viettää sunnuntaita. Heräsin seitsemältä, söin aamupalan ja kävely starttasi kello 9.00 (parkkipaikkaa ei ole helppo saada kovin läheltä joten paikalle kannatti mennä ajoissa). Reissun jälkeen olin, sateenvarjosta huolimatta, umpimärkä, kylmissäni ja nälissäni, vaikka onneksi matkan varrella tarjoiltiin karamelleja verensokerin huoltoon ja juomia janoon, kuten kuumaa (lue = haaleaa) teetä. Meidän porukan oli myöskin pakko juoda matkan varrella baarin tiskillä kahvit, sillä miehet tahtoivat nähdä telkkarista kuinka formula-ajot sujuivat...

Reitti on kaunis ja kuivana, aurinkoisena päivänä varmasti miellyttävä, mutta sateessa... Yhteistuumin päätimme, että jos ensi vuonna sataa, ostamme edelleen liput ja näin osallistumme hyväntekeväisyyteen, mutta jätämme itse kävelyn väliin.

Kävelyn jälkeen täytimme vatsamme Felicen vanhempien luona Polentalla ja sitten äkkiä kotiin vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle. En usko, että kuuma suihku on koskaan tuntunut NOIN hyvältä! Sitten vielä muutaman tunnin torkut lämpimän peiton alla ja alan olla taas kuosissa. Siis jalkoja lukuun ottamatta: Polvia särkee vietävästi, samoin sääriä, ja molemmissa pikkuvarpaissa taitaa olla rakot. Saa nähdä millainen olotila on huomisaamuna...

Kameraa en ottanut mukaani juurikin säästä johtuen (onneksi, sekin olisi nyt umpimärkä), joten saatte tyytyä lainattuun kuvaan joltakin aiemmalta vuodelta.

(photo source)

EDIT: Ai niin unohdin mainita, että kuten Twitterissä totesinkin, syötin taas eilen vieraille erikoisia ruokia. Intialainen tandoorikana oli menestys (kuten muutkin annokset) ja kokkaustaitojani ylistettiin vielä tänäänkin vieraille ihmisille niin että punastutti :)

Ahdistus

2010-04-17T11:10:00.000+02:00

Kävin tänään hammaslääkärissä ja purskahdin itkuun heti päästyäni ulos. Eikä minua edes porattu, kunhan katsottiin suuhun. Siis miksi näin kävi? Koska hampaani ovat toivottomat. Pelkään, että nelikymppisenä minulla on tekarit suussa. Lapsena minua ei opetettu / pakotettu (tarpeeksi painokkaasti) harjaamaan säännöllisesti hampaani, niinpä opin tämän tavan vasta myöhemmällä iällä. Toisin sanoen, liian myöhään.

Tunnen ihmisiä, jotka harjaavat hampaansa hädin tuskin kerran päivässä. Minä harjaan omani vähintään kaksi kertaa päivässä, käytän hammaslankaa ja suuvettä ja syön xylitol-purkkaa aterioiden jälkeen. Silti joka kerta käydessäni hammaslääkärissä tilanne tuntuu olevan entistä pahempi. Luulen, että suussani on enemmän paikkoja kuin hampaita. Hammaslääkärit toteavat, että minun pitäisi opetella hoitamaan hampaitani, ja kun kerron kuinka niitä hoidan, minua ei todennäköisesti edes uskota. Tilanne on täysin toivoton, hampaissani on lapsuudessa ja nuoruudessa kertyneinä "muutoksia" (vähintäänkin kymmeniä) jotka voivat kehittyä rei'iksi, ja hoidostani huolimatta niin usein myös käy. Ja on kai ilmiselvää, että hampaani nyt vaan sattuvat olemaan herkimmästä päästä reikien syntymisen suhteen.

Nyt sain lisäksi tietää, että ilmeisesti narskuttelen hampaita unissani ja siitä syystä kulmahampaani ovat kuluneet. Minun pitäisi siis pitää öisin suussani jotakin, jotta leukani pysyvät paikallaan. Eikä minua edes kunnolla tarkastettu (Suomessa kun otetaan usein myös röntgen ja tarkastetaan jokainen hammas erikseen "työkalujen" kanssa, kun taas tämä mies vain katsoi suuhuni kymmenen sekuntia eikä koskenut yhteenkään hampaaseen), joten tilanne saattaa olla pahempi kuin mitä tiedän. Vaikka sanotaan nyt kuitenkin, että ulospäin hampaani näyttävät ihan hyviltä ja saan rauhassa hymyillä suu auki (kaikki paikat ovat takana ja sivuilla eivätkä hampaat ole edes tummentuneet).

Olen 27-vuotias ja vaikka tekisin mitä, hampaani varmaan putoavat suusta. Pitäisi ilmeisesti lopettaa syöminen kokonaan (tosin näillä hampailla saan varmaankin reikiä pelkästä syljestä). En tiedä pitääkö tässä syyttää itseään, vanhempiaan (sori äiti ja isä) vai geenejä (tosin veljellä on ilmeisesti erinomaiset hampaat). Joka tapauksessa, suoraan sanottuna **tuttaa. Paljonkohan maksaisi vaihtaa koko purukalusto muoviseksi?

(photo source)

Märissä kengissä

2010-04-16T17:09:00.001+02:00

Apua, mihin tämä viikko meni? Mietitäänpäs. Olen ainakin tuijotellut televisiota. Se ei kohdallani ole edes täysin turhaa ajankulua, sillä sekin auttaa kielen opiskelussa. Olen lukenut (tietysti italiaksi) kirjaa Liisa ihmemaassa (Alice nel paese delle meraviglie). Lisäksi olen löytänyt uuden työkalun sanaston laajentamiseen: Nettisivu nimeltään busuu.com. Jos kieltenopiskelu kiinnostaa, käykääpä kurkkaamassa (tarjolla saksa, ranska, espanja, italia ja taisi olla joku muukin). Alkeista aloittaminen lienee siellä aika hankalaa ilman minkäänlaista ohjausta kielioppiin, mutta jos perusteet ovat hallussa, tai ne opiskelee jostakin muualta, myöhemmiltä tasoilta löytyy kivasti sanastoa aihepiireittäin. Tänään opiskelin esimerkiksi hammaslääkärisanastoa, sillä huomenna aamulla joudun sellaisen kiusattavaksi, iik!

Olen myöskin aloittanut uudelleen Pilatesin ja käynyt kävelyillä, laskenut hiilihydraatteja ja juonut vettä litratolkulla... Kyllä, kesäkuntoon yritetään vielä päästä vaikka kiirettä pitää! Tänään kävellessäni Comossa muutaman kymmenen leipomon ja ravintolan ohi olin kyllä tuskissani... mutta jotenkin selvisin kotiin asti mutustellen käsilaukustani manteleita.

Comoon olin matkannut ostoksille, sillä vaatekaappi kaipaa kesätäydennystä. Siirsin reissuni eilen tähän päivään, sillä sään luvattiin olevan parempi: Pilvetön taivas, +20 astetta jne. Noh, pieni pilviverho ei aamupäivällä minua estänyt, ja vaikka säätiedotuskin oli vaihtunut sateen mahdollisuuteen, ajattelin, että kyllä minä pikkuisen sadetta kestän kun otan sateenvarjon mukaan.

(photo source)

Pieleen meni. Ukkonen jyrähti ensimmäisen kerran noin viisi minuuttia Comoon saapumisen jälkeen ja parikymmentä minuuttia kierreltyäni alkoi sataa kuin saavista. Kengät kastuivat alle minuutissa sillä niitä ei oikein varjolla voi kävellessä suojata. Marssin masentuneena bussiasemalle odottamaan seuraavaa bussia takaisin kotiin (ja olin muuten paikalla 3 minuuttia edellisen lähdön jälkeen ja sainkin sitten odotella melkein 40 minuuttia). Siinä odotellessani sade ei lakannut, joten olin tehnyt oikean päätöksen. Se siis siitä shoppailusta, ehkä huomenna yritän uudelleen hammaslääkärin jälkeen.

Turistioppaan tarinoita

2010-04-09T17:25:00.001+02:00

Bloggari palaa ruotuun huomenna kun vieraat on palautettu lentokentälle, mutta tänäänkin ehdin tekemään pikaisen päivityksen. Vieraat nimittäin suuntasivat Comoon shoppailemaan ja opas sai jäädä kotiin rentoutumaan.

Viikko turistioppaana on rankka urakka. Aikaisin aamulla kattamaan aamupalaa ja sitten kohti seikkailuja, kotiinpaluu vasta illalla kun jalkoja särkee jo niin, ettei kävely enää luonnistu horjumatta. Tämän jälkeen vielä illallista pöytään ja sitten alkaakin emäntä olla jo valmis nukkumaan... mutta pitäähän sitä vielä jaksaa seurustella. Noh, onneksi tätä ei tarvitse tehdä ihan joka viikko!

Asuessaan ulkomailla saa kyllä kuulla vierailta aika paljon kysymyksiä. Vaikka asunkin täällä, eihän se tarkoita, että tiedän esimerkiksi jokaisen lähikylän asukasmäärän ja pinta-alan, jokaisen ruokalajin synnyinsijan tai etäisyydet kaupunkien välillä. En olisi Suomessakaan osannut vastata, kuinka monta tuntia ajaa esimerkiksi Tampereelta Rovaniemelle, joten ei liene yllätys, etten tiedä vastauksia vastaavanlaisiin kysymyksiin täälläkään. En osaa ulkoa jokaisen kirkon valmistumisvuotta (enkä tiennyt niitä Suomessakaan) enkä tiedä mistä leivonnaiset ovat saaneet nimensä.

Tämä on oikeastaan aika tuskastuttavaa: Sitä tuntee itsensä typeräksi kun ei tiedä vastauksia mihinkään. Vaikka toisaalta, jos kyselisin samoja kysymyksiä vastavierailulla Suomessa, vastauksia tulisi samaan malliin. Voin opastaa ihmiset nähtävyyksien luokse, mutta minun tietämykseni loppuu siihen. "Opaskirjoja saa tuosta tiskistä."

Pitäisi varmaankin ostaa iltalukemiseksi muutama kymmenen kirjaa lähialueen nähtävyyksistä ja historiasta. Olisi syytä myös opetella kaikki tarpeellinen maan kulttuurista, politiikasta, katolisesta kirkosta ja byrokratiasta. Myös esimerkiksi virastojen aukioloajat kannattaisi opetella ulkoa ja selvittää, minkä nimiset viinit valmistetaan lähiseudulla. Ehkä 10 vuoden kuluttua osaan jo kertoa kotimaastani paremmin, mikäli se ei ole välissä vaihtunut. Oikeastaan pitäisi kutsua ihmisiä kylään vasta sitten, kun olen suorittanut ainakin pari vuotta niitä turismitieteen opintoja yliopistolla. Sitten pitäisi ainakin paikallishistorian sujua.

Pääsiäisyllätykset ja turisopastelua

2010-04-06T10:25:00.001+02:00

Bloggari pysyy tämän viikon kiireisenä toimiessaan turistioppaana Suomesta saapuneille ystävilleen. Onneksi aurinko alkoi taas paistaa juurikin eilen, kun noudimme heidät lentokentältä. Koska kyseessä oli pyhäpäivä, oli Felicelläkin mahdollisuus ajeluttaa meitä näköalareittejä Bellagioon ja vuorille Como-järven ympäristöön. Liikenne oli aivan hirveä joka paikassa, sillä myös paikalliset olivat lähteneet nauttimaan säästä vapaapäivän kunniaksi. Täällä on kuulemma oikeastaan tapana tehdä jokin pieni "reissu" pääsiäisen jälkeisenä maanantaina. Matelimme jonoissa tuon tuostakin, mutta ei se menoa haitannut!

Viileä tuuli esti liian auringosta nauttimisen, mutta hyvänä puolena olivat kirkkaat maisemat. Usein ilmankosteus tekee näkymistä usvaisia. Toisaalta ystäväni ovat täällä hiukan liian aukaisin, sillä kylmien lähiviikkojen takia puiden lehdet eivät ole vielä kunnolla puhjenneet, ja niinpä vuorten rinteitä peittää harmaan ruskea risukko kauniin vihreiden metsien sijaan. Noh, kyllä he taisivat silti pitää näkemästään. Yksi katsastamistamme näköalapaikoissa esiintyy tässä viime keväänä ottamassani panoramassa, tosin silloin oli valitettavan usvainen ja pilvinen päivä.

Dieetistä ei eilen ollut puhettakaan... Maistoin ensimmäistä kertaa pääsiäisen pakollista herkkua eli Colombaa, vieraiden tuomaa mämmiä, Bellagiossa jäätelöä ja illalla vielä Pizzaa, huh! Jospa tänään ottaisi hiukan kevyemmin, vaikka täytyyhän tuo Colomba syödä pois ettei mene huonoksi... ja Pashaa (toinen Suomen tuliainen) söin aamupalaksi... Colombasta vielä sen verran, että kyseessä on kyyhkyseksi muotoiltu pulla, joka maultaan muistuttaa jouluna syötävää panettonea. Päällä on useimmiten joko rae- tai tomusokeria ja kokonaisia manteleita, lisäksi taikinan joukossa saattaa olla kuivattuja hedelmiä, tosin versioita on tarjolla myös suklaatäytteellä jne.

(photo source)

Tänään matkamme jatkuu Comoon, jossa kiertelemme kenties hiukan putiikkeja ja matkaamme taas ylös vuorenrinnettä, tällä kertaa funicolarella (eli eräänlaisella rinnettä ylös ja alas matkaavalla raitiovaunulla, miten sitä nyt kuvailisi... Onkohan sillä suomenkielinen nimi?)

(photo source)

Ja sitten varmasti kaikkia uteliaita kiinnostavaa asiaa. Nimittäin, jättimäiset suklaamunat on nyt rikottu ja sisältö katsastettu! Ensimmäinen muna, jolla painoa taisi olla 3-4kg, sisälsi todella typerän yllätyksen, nimittäin minikokoisen Kiviset ja Soraset päiväkirjan. Miten masentavaa, varsinkin kun tuon kokoisella munalla on jo hintaakin ainakin 60 euroa!

Toinen jättimuna sentään palkitsi voittajansa (veikkaisin 5 kilon suklaakuorman hinnaksi 90 euroa tai enemmän): Sisällä oli paristoilla toimiva koiran pentu, hih! Pakkauksen mukaan lelu kävelee, istuu, haukkuu ja tekee ilmeisesti myös kuperkeikkoja. Harmi kun ei Felicen sukulaisten parissa ole ketään tarpeeksi pientä lasta. Täytyy siis leikkiä pennun kanssa itse ;)

Hyvää pääsiäistä, ja hyvin, HYVIN suklaapitoista sellaista.

2010-04-02T19:45:00.002+02:00

Jos tuntui, ettei se kolmisen viikkoa sitten arpajaisista voitettu suklaamuna ollut tarpeeksi iso... Tänään Felice voitti työpaikan arpajaisista uuden. Ja siis vielä isomman. Korkeus 88cm, ympärysmitta 137cm ja painoa 5 kiloa. Kääreineen koko komeus on suunnilleen yhtä pitkä kuin minä. Saisi Felicen perhe lotota sen sijaan, että osallistuu suklaamuna-arpajaisiin... Onneksi maanantaina saapuu vieraita Suomesta, saavat kyllä auttaa syömisessä!

Karhunpoika sairastaa

2010-03-31T12:14:00.002+02:00

Kipu kaulalla yltyi sen verran ikäväksi, että pari yötä minulla oli vaikeuksia nukkua. Niinpä kävimme eilen läheisen sairaalan päivystyksessä, koska Felicekään ei oikein osannut sanoa, mihin minun pitäisi hakeutua hoitoon kansainvälisen sairasvakuutuskorttini kanssa. Sairaalasta kertoivat, että minut pitäisi viedä Felicen perhelääkärin pakeille, mutta ottivat minut kuitenkin vastaan. Katsoivat passin, eivätkä edes halunneet nähdä sitä korttia.

Huomasin kotoa lähtiessä, että tuo sairasvakuutuskorttini menee vanhaksi kolmen päivän kuluttua, eikä Kelasta ole tullut uutta, vaikka yleensä se lähetetään automaattisesti. Pitänee soittaa sinnepäin ennen kuin sairastun uudemman kerran, jos sillä kertaa haluavatkin nähdä kortin. Felicen mukaan italialainen versio ei mene vanhaksi ollenkaan, enkä kyllä ymmärrä, miksi ihmeessä Suomessa tarvitaan joka vuosi uusi. Kai sillä jotakin väärinkäyttöä estetään, mutta turhalta tuntuu silti.

Onneksi mitään suurempia hätätapauksia ei ollut, ja pääsin sisään kymmenessä minuutissa vaikka koodini oli vihreä (ei hengenvaaraa tai suurta riskiä jne.). Onneksi nuori naislääkäri ymmärsi myös englantia ja oireiden selittäminen helpottui suuresti, ei nimittäin ole ihan tämä anatomiasanasto ja lääketieteellinen termistö hallussa... Noh, onneksi vikaa ei löytynyt kilpirauhasesta kuten olin hiukan pelännyt, vaan pelkästään turvonnut imusolmuke. Se on tosin niin pieni, ja jossakin "syvällä", etten sitä itse edes havainnut painelemalla. Lääkärin mukaan se on kuitenkin sen verran ikävässä paikassa hermojen, kilpirauhasen, kaulan lihasten jne. lähellä, että pienikin turpoaminen voi aiheuttaa kovan kivun.

Sain reseptin kuuden päivän tulehduskipulääkekuuriin (sanahirviö!) enkä jostakin syystä joutunut maksamaan käynnistäni mitään, vaikka normaalisti sairaalakäynti maksaa 25 euroa. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi, toivotaan että lääkkeet tepsivät!

Eilen satoi ja ukkosti taas miltei koko päivän, mutta tänään paistaa aurinko, ainakin iltapäivään asti. Illalla on pakko tehdä taas reissu Ikeaan sen lakana-selkkauksen takia... Ja muuten, se ystävänpäivänä saatu orkidea on nyt avannut viimeisenkin nuppunsa: Che bella!

Kukkia ja kiinalaista

2010-03-29T16:35:00.004+02:00

Viikonloppuna pääsimme nauttimaan auringosta, vaikka koko viime viikko olikin pilvistä ja sateista, ja taas tänään maanantaina peittää taivasta paksu pilvikerros.

Lauantaina kävimme kävelyllä läheisellä järvellä ja ihastelimme kevään kukkia.

Kuvan keltaiset kulkevat nimellä Primule, ja ovat perinteisesti kevään ensimmäiset kukkaset. Primo = ensimmäinen, siitä siis kai myös nimi. Nyt niiden aika tosin alkaa jo olla ohi. Valkovuokkojakin näkyy täällä pohjoisessa koivujen lähettyvillä.

Lisäksi järvellä oli menossa konnien joukkoparittelu... Niitä risteili jalkakäytävällä metsän ja järven väliä ja rantavedessä niitä uiskenteli pareittain satoja!

Illalla laitoin nuudeleita ja hapanimeläpossua vieraille. Yritin myös opettaa heitä käyttämään syömäpuikkoja, huonolla menestyksellä. Taas kerran italialaiset saivat eteensä jotakin jota eivät ennen olleet syöneet. Miksi ihmeessä täällä ollaan kuin tynnyrissä asuttaisiin, ainakin kun ruoasta on kysymys?!

Tästä linkistä pääsee käyttämääni reseptiin, aivan mielettömän hyvin onnistui ja maistui ihan aidolta kiinalaisen ravintolan annokselta. Ohjeesta poiketen kypsyttelin lihoja lopussa hiukan myös hapanimeläkastikkeessa, sillä muutoin olisivat aika mauttomia. Täällä kun ei lihaa taideta edes myydä missään marinadimössöissä, en ainakaan ole koskaan nähnyt.

Sunnuntaina teimme muutaman tunnin vaelluksen vuorelle, jonne kulkee reitti juuri täältä Albavillasta. Kauniit näkymät ja metsät täynnä sinivuokkoja, pakko oli kerätä kimppu kotiinkin.

Parissa kohdassa lähellä huippua näkyi vielä lunta, itse tallustimme 1200 metrin korkeuteen emmekä aivan huipulle asti.

Huomasin tehneeni viime viikonloppuna Ikeassa emävirheen. Olin kirjoittanut ostoslistaan, että tarvitsemme 2 yhden hengen peittoa vierassänkyä varten. Kaksi erillistä peittoa siksi, että nukumme itsekin niin (minä olen kova pyörimään ja varastamaan koko peiton), ja siis omistamme peittoihin sopivia pussilakanoita. Felice kysyi minulta Ikeassa, miksi ihmeessä emme ota vierassänkyyn paripeittoa. Ja tietysti, minä en tässä vaiheessa muistanut mitään järkisyytä, ja otimme paripeiton. Joka nyt siis on vailla lakanoita!

Noh, nythän sitä sitten mennään supermarkettiin ja ostetaan lakanat eikös vaan? VIRHE! Se ei nimittäin onnistu täällä ihan niin helposti. Ensinnäkin, Ikean peitot ovat eri mitoissa: 240x220cm, kun taas italialaiset pussilakanat ovat mitoiltaan 255x200cm. Olisivat edes isompia, mutta että 20cm liian lyhyitä? Ikean tyynyt sitten taas ovat leveydeltään 2/3 italialaisista tyynyistä, joten tyynyliinojenkin kohdalla on ongelmia. Pussilakanoita ei myöskään myydä joka paikassa, sillä italialaiset yleensä käyttävät ihan tavallista lakanaa, jonka reuna käännetään päällä olevan peiton yli. Tämä on tietysti aivan älytön systeemi, eikä lakana pysy paikallaan yhtään, mutta minkäs teet. Ensimmäiset vieraani saapuvat maanantaina, joten vaikka ehtisinkin lauantaina Ikeaan, en ehtisi pestä ja kuivata kovia ja tärkättyjä lakanoita käyttökuntoon. Ongelma!!!

Lakanat ja peitot eivät muuten ole ainoat yhteensopimattomat asiat. Ikeassa nimittäin patjat ja sängyt ovat 200cm pitkiä, kun taas vastaavat italialaiset ovat 190cm. Mikä on muuten mielestäni ihan älytöntä, vähänkin pidemmällä miehellä on väkisinkin varpaat ulkona, viehän se tyynykin siellä yläpäässä hiukan tilaa. Vai kuka nukkuu päälaki kiinni seinässä / sängyn päädyssä? Ihmeellinen Italia.

Lauantaista alkaen minua on vaivannut omituinen kurkkukipu. Ruokatorven vasemmalla puolella jatkuva särky, ja tuntuu aivan kuin itse ruokatorvessa olisi jokin patti ja alue on todella arka jos sitä koskee. Taidan joutua ensimmäistä kertaa lääkäriin Italiassa ollessa. Toivotaan, että kyseessä ei ole mitään vakavampaa. Nyt otan tarpeen vaatiessa särkylääkkeen ja koitan olla kurottelematta kaulaani.

Italian aluevaalit päättyivät tänään kello 15.00. Niiden ympärillä on ollut niin paljon säätöä ja hässäkkää, etten ole edes viitsinyt aloittaa aiheesta kirjoittamista. Suosittelen tosin ehdottomasti näitä Sarin kirjoittamia blogitekstejä: Par condicio ja Banaanivaltio. Ne selittävät aika hyvin miten täällä menee. Valitettavasti.

Varoitus: Sisältää täysin turhamaisia tyttöjen juttuja!

2010-03-24T11:39:00.000+01:00

Heinäkuussa pääseen ensimmäistä kertaa italialaisiin häihin. Vanhempieni luona Suomessa on säilössä kaunis pronssinvärinen mekko, jota olen pitänyt kerran kaksi vuotta sitten. Silloinkin kyseessä olivat ystävän häät. Asuun kuuluu myös pronssinväriset kengät, laukku ja huivi: Eritoten oikean väristen kenkien löytäminen tuotti aikoinaan päänvaivaa.

Ilahduttuani ensin mekon olemassa olosta (vältynhän uuden etsimiseltä ja maksamiselta), innostus muuttui masennukseksi. Pastanjauhanta on kerryttänyt (erityisesti vyötärölle) 5 ylimääräistä kiloa, ja jos oikein muistan, mekko oli aika tiukka jo ostotilanteessa. Minulla on siis päälle kolme kuukautta aikaa pudottaa nuo ylimääräiset kilot. Aiemmin olin tosin piirun verran alipainoinen ja nyt siis normaalipainossa, ja vanhempieni mukaan muutos on parempaan suuntaan. Minä en sitä tosin usko, sillä ihminen on onnellinen juuri siinä "omassa" painossaan, ja jos se on ollut vuosikaudet sama ja sitten muuttuu... Noh, ei se nyt vaan ole hyvä asia, jos tuntee olevansa ihan vääränlaisessa vartalossa ja masentuu peilikuvastaan.

Onkohan viiden kilon pudottaminen kolmessa kuukaudessa edes mahdollista, ilman että joutuu kärsimään oikeasti nälkää? Minulla kun ei ole minkäänlaista itsekuria. Pitääkö tässä siirtyä kaalikeittolinjalle? Miten pystyisin popsimaan pelkkiä salaatinlehtiä kun Felice, jolla on aina sudennälkä, syö vieressä kuin hevonen (eikä muuten koskaan lihoa grammaakaan vaikka se olisi jopa tervetullutta)? Pitääkö meidän vastedes syödä eri huoneissa? Pitääkö tässä addiktoitua uudelleen johonkin tietokonepeliin, etten ehdi millään syödä? Jos ei halua syödä pastaa, mitä ihmettä sitä voi tässä maassa syödä? Kauheasti kysymyksiä, eikä yhtään vastauksia. Otetaan vastaan herkullisia ja kevyitä, italialaisia reseptejä. Jos niitä on olemassa.

photo source

La torta

2010-03-22T12:02:00.003+01:00

Hyvää maanantaina, vaikkakin sumuista ja sateista sellaista. Koko viikonlopun sää oli surkea, mutta onneksi oli niin paljon sisätiloissa tapahtuvaa puuhaa, ettei se haitannut. Perjantaini on yleensä pyhitetty television tuijottamiselle (2-3 jaksoa C.S.I:tä putkeen), mutta lauantaina suuntasimme heti aamulla noutamaan vierashuoneeseen sänkyä ja patjaa. Tilasimme ne etukäteen verkosta ja noutopaikkaan ajoi noin puoli tuntia. Onneksi saamme lainattua pakettiautoa aina tarpeen vaatiessa ystävän yrityksestä.

Tämän jälkeen leivoin marenki-sitruunatortun ja myöhemmin söimme illallista (ja ko. torttua) ystävien luona. Oli muuten hirmuhyvää! Sovelsin hiukan alkuperäistä Yhteishyvän reseptiä ja leivoin pohjan toskakakun ohjeen mukaan, sillä en itse tykkää kuivista crostata-pohjista. Kakusta tuli ihanan pehmoinen, sitten päälle hiukan kirpeä kiisseli ja lopuksi makea marenki... nam! Resepti seuraa lopussa.

Sunnuntai menikin sitten Ikeassa, kun ostimme muuta "roinaa" vierashuoneeseen: Peitot, tyynyt, yöpöydät jne. Aivan hirveä tungos, kaikki tuntuivat valinneen päivän ohjelmaksi shoppailun, sillä uloskaan ei voinut sateen takia mennä. Otimme mukaan myös Felicen äidin: Hän viettää suurimman osan ajastaan kotona neljän seinän sisällä (koiran kanssa tehtyjä lenkkejä lukuun ottamatta) ja on aina ilahtunut päästessään hiukan "ulkomaailmaan".

Sää on tosiaan huono, mutta kirjan eräpäivä ei anna armoa: Siispä minun on tänään pakko kävellä paikalliselle kirjastolle. Onneksi täällä toimii samanlainen kirjastoyhteistyö kuin Suomessa, eli voin palauttaa kirjan myös Albavillan pikkuiseen kirjastoon, vaikka se onkin lainattu Erbasta.

Ja tässä siis sitruuna-marenkitortun resepti.

Pohja:

2 munaa

1 ½ dl sokeria

75g sulatettua margariinia

1 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

1 ½ tl leivinjauhetta

2 ½ dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Sekoita kuiva aineet keskenään ja lisää seos taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 25-30 minuuttia uunin alatasolla 175 asteessa. (Omani tosin kypsyi jo vartissa kiertoilmauunissa).

Täyte:

2dl vettä

1 1/4 dl sokeria

2 keltuaista

2 rkl maissitärkkelystä

4 rkl sitruunamehua (1 iso sitruuna)

1 tl raastettua sitruunan kuorta (laitoin hiukan reilummin)

25g voita

Pese ja harjaa sitruuna kuumalla vedellä. Raasta kuori ja purista mehu eri kulhoihin. Sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauhot ja sitruunamehu kattilassa. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunankuori ja voi, sekoita tasaiseksi.

Marenki:

2 valkuaista

(ripaus suolaa)

1 dl tomusokeria tai sokeria

Vatkaa valkuaiset (suolan kanssa). Kun vaahto muuttuu kovemmaksi, lisää tomusokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. Levitä tai pursota vaahto jäähtyneen tortun pinnalle. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. 7 minuuttia, kunnes marenki saa hiukan väriä.

photo source

Kuvaa valmiista kakusta en älynnyt ottaa, mutta se näyttää kyllä päältäpäin samalta kuin alkuperäisen reseptin torttu, vaikka pohja onkin erilainen (parempi ;) ja paksumpi. Siispä kuva on Yhteishyvän nettisivulta lainattu.

Elävät kuvat

2010-03-18T10:16:00.002+01:00

Kävin eilen ensimmäistä kertaa elokuvissa Italiassa. Milanossa asuessa kielitaito ei olisi vielä riittänyt ja täällä syrjemmässä leffaan lähtö ei vaan ole tullut mieleen. Kyseessä oli Alice in Wonderland ja mikäs sen parempaa ihmiselle joka pitää saduista ja Tim Burtonista. Elokuva itsessään oli ihan hyvä, vaikka Tim Burtonin yleensä niin persoonallisessa käden jäljessä näkyikin tällä kertaa, että tuotantoyhtiönä toimi Disney. Jokaisella tosin lienee elokuvasti oma mielipide, joten minä keskityn kertomaan itse katselukokemuksesta.

Ihan ensiksikin tarkennan, että kyseessä oli aika suuri teatteri. Pienissä parin salin teattereissa, joita Italiassa paljon, meininki on varmasti erilainen. Aloitetaan siis pakollisilla leffa-herkuilla. Jos olet joskus ajatellut, että Tennarissa maksavat popcornit ja makeiset paljon, et ole vielä nähnyt mitään.Vaikka hintaero ei silmin nähden huima olekaan, pitää muistaa, että palkkataso on täällä alhaisempi ja samalla tavalla myös hintataso. Niin siis paitsi elokuvateatterissa. Isoin popcorn ja kola maksoivat 10,60e (vastaavasti Tennarissa 7,95e), ja säälittävän kokoinen irkkaripussini kustansi yli neljä euroa, mikä on Italiassa aivan käsittämätöntä!

Toinen kummastelun kohde oli väliaika. Olin kuullut siitä etukäteen, mutta luulin sen koskevan vain oikeasti pitkiä filmejä, vrt. Lord of the rings. Väärässä olin, sillä se sisältyi myös 1:51 kestävään rainaan. Kahdeksan minuutin mittaisen tauon aikana ehtii kai sitten ostaa hiukan lisää kiskurihintaista popcornia. Viikonloppuisin saliin saapuu kuulemma myös myyjä jottei tarvitse shoppailla ulkopuolella. Tämä markkinatalouden aiheuttama elokuvaelämyksen keskeytys on minusta aivan hirveää, vaikka on totta, että kyllähän sitä pääsee takaisin kärryille myös tauon jälkeen. Mutta kun leffassa on kivaa juurikin se, ettei siellä PITÄISI olla mainostaukoja!

Italialaiset käyvät viikolla elokuvissa harvoin, lukuun ottamatta teini-ikäisiä, jotka saavat jo liikkua kaupungilla yksin, mutta eivät joudu istumaan töissä iltaan asti. Varasimme liput kaksi päivää etukäteen eikä ruudulla näkynyt kuin 6 muuta varattua paikkaa. Me emme tosin istuneet näissä varaamissamme huippupaikoissa, sillä joku oli vallannut ne. Felice kieltäytyi kysymästä paikkojemme perään: On totta että jouduimme sivuun vain 5-6 istuinta mutta silti, en voi käsittää miksi ei voisi mennä pyytämään takaisin maksamiaan paikkoja?! "Mitä sitä turhaan pilaamaan iltaansa tappelemalla..." Miten niin tappelemalla, kunhan ilmoittaa että paikat ovat varattuja, olkaa hyvä ja siirtykää! Tai sitten ehkä itse en vaan osaa ottaa tällaisia asioita rennosti, pitää saada sitä mitä on tilannut.

En yleensä lähde keskustelemaan tuntemattomien kanssa ilman Feliceä jos hänkin on paikalla, sillä stressaan kielitaitoni kanssa, mutta hänen käytöksensä sai minut ylikierroksille ja suuntasin itse penäämään paikkaani. Kyseessä oli ehkä kuuden tytön/naisen ryhmä ja vanhin heistä, ilmeisesti jonkun äiti, kertoi heidän paikkojensa kohdalla olevan yksi niin likainen istuin, että ryhmä oli siirtynyt pari istuinta keskelle päin. Vaikka olenkin melko varma että nainen valehteli (olenhan Italiassa), en oikein tiennyt mitä vastata, sillä salissa oli jo pimeääkin ja mainokset pauhasivat ruudulla (menen myös edelleen lukkoon kun joudun puhumaan italiaa tuntemattomien kanssa ja puhun kuin osaisin 10 sanaa). Suuntasin siis istumaan Felicen viereen, murisemaan itsekseni hänen saamattomuuttaan.

Jos en olisi pystynyt puhumaan sanaakaan italiaa ja ryhmä olisi yksinkertaisesti vallannut paikkamme ilman mitään (teko)syytä, kukaan ei olisi vaatinut paikkojamme takaisin. Onko tämä joku italialaisten "hällä väliä" -asenne, jota en vielä ole oppinut ymmärtämään, vai yksinkertaisesti selkärangattomuutta? Felice tosin väitti, että jos olisimme joutuneet oikeasti huonoille paikoille valtauksen takia, hän olisi tietysti vaatinut paikkojamme takaisin. Mutta en oikein tiedä uskonko enää tätäkään. Hemmetin miehet, kyllä sitä saisi olla pipo edes vähän kireämmällä! ;)

photo source

Kuvia Italiasta, ja muualtakin

2010-03-16T16:48:00.001+01:00

Lyhyt ilmoitusluontoinen päivitys: Italian valokuvat Picasassa on nyt järjestetty uudelleen vuosiluvuittain ja lisäksi lisäsin kansiollisen vanhoja reissukuvia muidenkin nähtäväksi. Ehkä laitan enemmänkin matkakuvia jossakin vaiheessa, käykää kurkkaamassa!

Suomalainen trollikansa

2010-03-16T12:44:00.009+01:00

Oletko joskus lukenut mielipidepalstoja? Niitä vapaan sanan kehtoja, jotka nykyisin internetin valtakaudella tarjoavat jokaiselle anonyymin mahdollisuuden päästellä aivopieruja ja tuulettaa pääkoppaa mielin määrin?

Seuratessani päivittäin uutisia mm. Ylen ja Helsingin Sanomien verkkosivuilta, törmään aika paljon myös suomalaisten mielipiteisiin. Meno on näillä palstoilla hurja, ja vaikka kanssaeläjiään puolustavat väittävätkin trollien vallanneen keskustelupalstat, minä näen niissä valitettavasti myös totuuden siemenen. Näistä keskusteluista olen voinut päätellä mm. seuraavat yleistykset:

Suomalaiset ovat rasisteja.
Suomalaiset eivät voi sietää (ulkomaalaisten lisäksi) millään tapaa poikkeavia yksilöitä, kuten homoseksuaaleja tai sukupuolensa vaihtaneita. Se mikä ei ole raamatussa, on synti ja väärin.
Kaikki mikä on hyväksi kansalle on sosialismia, ja siis pahan ilmentymä. Tämä johtuu siitä, että suomalaisten aivoja puristaa edelleen sitkeä neuvostotrauma, joka aiheuttaa pakottavan tarpeen seurata sokeasti kapitalismin viitoittamaa tietä. Jos jostakin asiasta ei pidetä, pelataan sosialismi-kortti. Tämä voi tapahtua ihan missä keskustelussa tahansa.
Tasa-arvokeskusteluissa oikeuksiaan penäävät naiset asetetaan automaattisesti lepakkofemmareiden (lesbo-feministien) kastiin.

Uutisista olen päätellyt yhteiskuntamme tilasta seuraavaa:

Poliitikkojen logiikantajussa on ongelmia: Jos aiemmat tutkimukset osoittavat, että opiskelijoiden opiskeluajat pidentyvät työnteon takia, on syytä vauhdittaa valmistumista asettamalla opinahjoihimme opintomaksu, jotta opiskelijat saisivat työskennellä lisää.
Maatamme johtavat amerikkalaiset konsultit.
Kunnissa säästetään niin kovalla innolla, että ihmisarvo (ja -oikeudetkin) unohtuvat.
Suomalaiset ovat niin rasisteja, että jopa tutkivat pelkäävät heitä.

Olen pohtinut, että jos jonakin päivänä saan lapsia, saattaisi Suomen päivähoitojärjestelmä, äitiyspäiväraha ja äitiysloma ajaa porsaan kotiin. Mutta ehkä pitäisikin suunnata vaikka Ranskaan tai Ruotsiin?

image source

Kevätpäivä

2010-03-14T18:24:00.000+01:00

Eilen söimme tavan mukaan illallista kaveriporukalla, tällä kertaa meidän luonamme. Italiassa ei ole kovin yleistä syödä kotona muuta kuin italialaista ruokaa, eivätkä kaikki syö sitä ravintolassakaan. Siispä tarjoamani tortillat olivat useimmille uusi tuttavuus, mutta myös mieluisa sellainen. Kyytipojaksi meksikolaista olutta ja jälkiruokana vieraiden tuomia kakkuja (toivat tosiaan kaksi erilaista, ja kukakohan ne loput nyt sitten "joutuu" taas syömään...). Jälleen kerran onnistunut ilta!

Viikonmittainen takatalvi näyttää olevan ohi, sillä lämpömittari kohosi tänään +15 asteeseen. Kävimme kävelyllä läheisellä järvellä emmekä todellakaan olleet ainoat säästä nauttijat paikalla. Lapsiperheet potkivat jalkapalloa nurmikoilla ja koiranomistajat peuhasivat lemmikkiensä kanssa. Penkit olivat varattuja halailevien rakastavaisten toimesta ja eräskin perhe oli jo lähtenyt piknikille! Ilmassa tuoksui kevät ja pikkuiset kukat pilkistivät ruohon seasta.

Jäätelöbaarinkin ulkopuolellakin oli tungosta ja sisällä pitkä jono. Tänään herkuttelin mauilla canonccino ja nutella ja illalla on taas luvassa ateria Felicen vanhempien luona. Bikinikausi lähestyy uhkaavasti, mutta ruokaa tulee silti ovista ja ikkunoista. Jos toisivat ensi kerralla sitä itsekuria, kiitos!

Bloggari kokkaa

2010-03-13T13:10:00.001+01:00

Pitkään lukijana roikkuneet saattavat muistaa, että Milanossa asuessani kirjoitin blogiin muutaman ruokareseptin. Niitä oli itse asiassa tarkoitus kirjoittaa useamminkin, mutta sitten tielle tulivat muuttokiireet ja sen jälkeen olinkin sitten taas yli kuukauden ilman nettiä.

Koskaan ei silti ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen, ja koska eilen valmistin erityisen perinteistä Pohjois-Italian herkkua Polenta con lo spezzatino (polentan kera tarjoiltava lihapata), tässä lienee reseptipostauksen paikka!

Polentaa tuskin löytyy Suomesta kovin helposti, mutta olen nähnyt sitä sentään kerran, Helsingin Stockmannin Herkussa. Tosin voihan sitä olla vaikka missä, ei vain ole tullut koskaan etsittyä. Tuossa linkatussa Wikipedia-artikkelissa puhutaan muuten yleisesti karkeasti jauhetuista viljoista, mutta ainakin täälläpäin Polenta tarkoittaa nimenomaan maissista valmistettua versiota. Polentaa kannattaa Suomalaisessa supermarketissa etsiä jostakin pastan, riisin ja bulgurin seasta.

Tätä pataa voi kyllä mielestäni syödä aivan hyvin myös esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa. Kutsuisin sitä Suomi-versioksi, jota kannattaa kyllä kokeilla! Ai niin ja muistattekos kun vuoden vaihteessa puhelin kasvissyöntiin siirtymisestä? Köh. Ehkä tästä postauksesta selviää, kuinkas sitten kävikään...

Kuten patoja yleensä, tätä saa kypsytellä kyllä aika tovin jotta lihasta tulisi mureaa, mielellään yli 2 tuntia. Neljän hengen annoksen valmistamiseen tarvitsen seuraavat ainekset (mitat ovat hiukan ympäripyöreitä sillä kokkaan tätä yleensä silmämääräisesti):

500-600g vasikan lihaa paloiteltuna

1 Porkkana
1 Sipuli

2 perunaa (1.)

50g pekonia kuutioina (2.)

30g voita (3.)

25g kuivattuja sieniä (4.)

1,5dl punaviiniä
n. 0,5dl vehnäjauhoja

2 rkl tomaattipyreetä

n. 5dl lihalientä
vettä

suolaa ja pippuria

Lisäksi:
Polentaa tai perunoita lisukkeeksi

1) Jos aiot kokeilla tätä perunoiden kanssa, voit käyttää jotakin muuta juuresta tai laittaa vaikka enemmän porkkanaa.

2) Pata toimii hyvin myös ilman pekonia.

3) Voin voi jättää pois, tai määrää voi ainakin vähentää, jos käytät pekonia.

4) Tuoreitakin sieniä voi käyttää: Villi veikkaus on, että 200g on sopiva määrä. Haihduta ensin sienistä vesi.

Sitten päästään itse kokkaamiseen!

Laita kuivatut sienet veteen likoamaan (tai paloittele tuoreet sienet ja haihduta niistä neste).
Paloittele porkkana, sipuli ja perunat. Sulata padassa / suuressa kattilassa voi ja lisää pilkotut kasvikset sekä pekoni.
Pyörittele lihanpalat kevyesti vehnäjauhossa ja lisää pataan. Paista lihoja pari minuuttia ja lisää sitten punaviini.
Haihduta viiniä hetki miedolla lämmöllä ja lisää pari kauhallista lihalientä. Anna kypsyä puoli tuntia.
Lisää sienet, tomaattipyree ja nestettä, anna kypsyä niin kauan kuin aikaa riittää (ainakin tunti olisi suotavaa).
Kypsytysajasta riippuen, lisäile tarpeen mukaan lihalientä ja vettä (liika lihaliemi voi tehdä padasta turhan suolaista joten testaa välillä maku).
Keitä polenta pakkauksen ohjeen mukaan / Keitä perunat.
Tarjoile ja nauti!

Unohdin TIETYSTI ottaa kuvan valmiista annoksesta joten joudun käyttämään lainattua kuvaa. Ulkonäkö on kuitenkin lähes sama, itse tosin en paloittele juureksia ihan noin pieneksi silpuksi. Joka tapauksessa, hirmuisen hyvä viikonlopun ruoka (arkena hiukan turhan hidas), kannattaa ehdottomasti kokeilla!

photo source

Voi muna!

2010-03-11T14:50:00.001+01:00

Kinderit jäävät kyllä kauppaan kun italialainen ostaa makeaa pääsiäiseksi. Hyllyt notkuvat toinen toistaan suurempia suklaamunia ja leipomoiden ikkunoita koristavat käsintehdyt versiot. Munien lisäksi syödään Colomba-nimistä pullaa, josta kerron sitten tarkemmin pääsiäistä lähempänä. Ja nyt tuli muuten mieleen että saan vieraita Suomesta juuri pääsiäisviikolla: Pitänee pyytää tuokkonen mämmiä niin saavat italialaisetkin maistaa jotakin uutta!

leipomon taidonnäytteitä Comossa.

Mutta takaisin munien pariin. Minä vältyn tänä vuonna pääsiäisherkkujen ostolta, sillä olohuoneessani odottaa rutkasti syötävää. Felicen isä oli eilen voittanut arpajaisista valtaisin suklaamunan ja lahjoitti sen minulle. Kuvaa varten kaivoin vertailun vuoksi kaapista Kinder-munan "lelukopan", se on siis se pieni keltainen piste siinä lattialla. Suklaamuna on 55cm korkea ja ympärysmittaa kertyy 90cm! Tuon jos syön, tuskin pystyn edes katsomaan suklaata päin pariin kuukauteen.

Niin ja siis kun tästä aiheesta puhutaan, on vaikea olla käyttämättä hiukan kaksimielistä otsikkoa, mutta menköön nyt tämän kerran.

Aika kylvää kevätkukat ja -kissat

2010-03-10T22:29:00.004+01:00

Kännykkäkamera iskee, eli tärähtää, jälleen. Mutta pääasiahan on, että idea tulee selväksi? Tänään törmäsin nimittäin paikallisessa supermarketissa hyllyyn jossa myytiin siemeniä. Kukkia, kurpitsoja, porkkanoita, papuja ja... Kilpikonnia? Kissoja? Marsuja?

"I piccoli amici" eli "Pienet ystävät"

Lukutuokion jälkeen selvisi, että näissä eläinten kuvilla varustetuissa pussukoissa on siemeniä joilla voit kasvattaa ruokaa lemmikillesi. En kyllä tiedä mitä se esimerkiksi koirien ja kissojen kohdalla voi olla, tosin en olekaan koskaan omistanut kumpaakaan. Varmasti omistaisin, jos niitä saisi ostettua eurolla pussillisen. Ja jos niitä voi kasvattaa siemenistä, niin kai ne koiran raksutkin saa kasvamaan ikkunalaudalla?

Mistä näitä sentt... vierailijoita oikein tulee?

2010-03-10T18:44:00.003+01:00

Allekirjoittaneen piti olla blogauslomalla, mutta enhän minä malttanut olla hiljaa. Nimittäin, huomasin juuri että blogissani on piipahtanut yli 10 000 kävijää. Luku on varmaankin tonnin tai pari suurempi, sillä edellinen laskuri lakkasi toimimasta joka toinen päivä. Joka tapauksessa, kyseessähän on iso luku! Niin iso, että sitä sietäisi juhlia.

Eräänlainen juhlallisuus on kai sitten tämä blogin uudistunut ulkoasu ja vanhojen postausten arkistoiminen. Toinen voisi olla se, että syön tänään jääkaapissa odottavan Tiramisùn. Ja kolmanneksi, bloggaajilla on usein ollut tapana juhlistaa moisia etappeja arvonnoilla ja... niinpä taidan tehdä minäkin!

Arvonta etenee seuraavasti:

Bloggaaja esittää lukijoilleen kysymyksen johon ei ole oikeaa eikä väärää vastausta.
Lukijat vastaavat kysymykseen PERUSTELUINEEN kommenttikentässä.
Vastausaika päättyy 21.3.2010 kello 18:00.
Paras vastaus saa bonuskehuja, mutta itse arvonta suoritetaan kaikkien vastanneiden kesken pahan mielen välttämiseksi. Palkinnon virkaa toimittaa jonkinmoinen pikkuinen Italia-paketti, joka sisältää todennäköisesti jotakin mieluisaa (myös niille jotka asuvat itsekin Italiassa).
Voittajan nimimerkki ilmoitetaan blogissa huhtikuun alkupuolella ja häntä pyydetään lähettämään yhteystietonsa sähköpostitse.

Säännöt lienevät selvät joten kysymys tulee tässä! Muistathan perustella vastauksesi.

Jos Silvio Berlusconi ja Matti Vanhanen ajautuisivat nyrkkitappeluun, kumpi voittaisi?

photo source

Mistä tänään blogataan?

2010-02-26T13:03:00.003+01:00

Blogiuudistukset pyörivät mielessä. Koska elämä Italiassa on tasapainottunut aika normaalin arjen tasolle, ei minulla ole enää tarpeeksi sanottavaa. Olen tottunut kirjoittamaan tähän blogiin hyvinkin pitkiä viestejä, mutta tällä hetkellä päivitykset lisääntyisivät huomattavasti, jos viestit voisi jättää lyhemmiksi (vrt. sosiaaliset mediat) tai tekstin sijaan voisin postata pelkkiä kuvia (vrt. lifestyle-blogit).

En ole vielä valmis sulkemaan koko blogia, sillä tiedän, että syksymmällä kirjoitettavaa taas löytyy mikäli aloitan opiskelut. Siispä pistän mietintämyssyn päähän ja pohdin uudelleen blogin rakennetta, sisältöä ja ulkoasua. En myöskään ole enää varma haluanko pitää blogini täysin avoimena vai vain kutsutuille suunnattuna.

Asetankin nyt itselleni virallisen, maaliskuun loppuun asti ulottuvan blogitauon, jonka aikana toteutan tarvittavat muutokset. Blogin kirjoittamisen tulisi tietenkin olla hauskaa, eikä stressaavaa pakkopullaa.

Täällä muuten saa herätä jo linnunlauluun aamuisin, kyllä se kevät on jo ihan ovella!

Carnevale!

2010-02-20T18:04:00.001+01:00

Pikaisesti pari valokuvaa carnevale-kulkueesta Erbassa, sen jälkeen alankin kokata illallisvieraita varten!

Pingviini kavereineen.

Coriandoli, eli värikäs paperisilppu, jota kertyy kaduille paksu kerros.

Tyttö keskittyy esitykseen.

Väenpaljoutta.

Ruokaa ja residenzaa.

2010-02-20T10:24:00.001+01:00

Kävin eilen Amerikkalaista ruokaa tarjoilevassa ravintolassa Comossa. En ole syönyt kunnon hampurilaista sitten Italiaan muuton ja sellainen oli pakko saada. Vitsailin ennen lähtöä Facebookissa, että hampurilaisesta on varmaankin korvattu cheddar mozzarellalla ja jäävuorisalaatti rucolalla. Ja siis tämän piti olla VITSI, vaan eipä ollut!

Oli ehkä omituisin hampurilainen ikinä. En tiedä mitä juustoa oli käytetty, mutta mozzarellaa se ainakin muistutti. Salaatissa oli joukossa sitä rucolaa. Alkupalaksi tuotujen nachojen pikantti kastike maistui lähinnä pastakastikkeelta johon on lisätty chiliä. Mikä pettymys, pidän suuresti meksikolaisesta ruoasta (ja hampurilaisista)!

Felice totesi, että meidän on ilmeisesti tyydyttävä McDonald'siin jos haluamme "kunnon" hampurilaiset. Italialaiset kun ovat erittäin nirsoja muiden maiden makujen suhteen. Kebabkin kääritään täällä piedinaan tai laitetaan tavallisen sämpylän sisään, pitaleipää ei ole saatavilla.

Eivätkä maut ole ainoat asiat, jotka "italialaistetaan" väkisin. Olen nimittäin huomannut ikävän asian television dubbauksissa. Dubbaamisen sinäänsä voin ymmärtää, mutta en sitä, että tv-sarjoissa mainitut ruoatkin pitää vaihtaa italialaisiksi. Aivan kuin haluttaisiin, ettei käteen vaan jäisi vieraasta kulttuurista yhtään mitään. Amerikkalaiset herkuttelevat parmesanilla juustokakun sijaan ja tilaavat aamupalaksi frittellejä. Sana frittella liittyy uppopaistamiseen, mutta kyseessä on itse asiassa flapjack, amerikkalainen paksu pannukakku, joka syödään usein, vaahterasiirapin kera, aamupalaksi.

Tänään on carnevalen pääjuhla asuinalueellamme (kuten viimeksi mainitsin, kirkollinen kalenteri on täällä Milanon ympäristössä muusta Italiasta poikkeava). Ostimme chiacchiere-nimisiä "keksejä" joita syödään carnevalen aikaan. Ne ovat uppopaistettuja ja tomusokerilla koristeltuja ja maistuvat lähestulkoon samalta kuin tippaleivät. Lähikaupungissa Erbassa on carnevale-kulkue ja suuntaamme katsomaan sitä, kuvia saatte nähdä myöhemmin!

Tänään aamulla kävi vigile eli paikallispoliisi tarkistamassa, että osoitteessamme asuu joku. Tämä liittyi Felicen residenzaan, viralliseen osoitteeseen, omani on edelleen toistaiseksi Suomessa. Residenzaa hakiessa paikallispoliisi tarkistaa aina, että residenzaa hakenut henkilö asuu todellakin osoitteessa (täällä kun ei kannata luottaa mihinkään ja keneenkään).

Residenzan saaminen vaikuttaa kovin monimutkaiselta, enkä usko, että se onnistuu ennen kuin alan opiskella maassa (opiskelijana saan sen helposti). Voikin olla, että kun 1. toukokuuta väliaikainen muuttoni ulkomaille muuttuu pysyväksi ja menetän oikeuden suomalaiseen sosiaaliturvaan, tulen olemaan muutaman kuukauden ilman terveydenhuoltoa. Suomen silmissä en ole enää Suomen asukas ja Italian silmissä en ole italian asukas. Noh, katsotaan miten käy. Vigile muuten kertoi, että hänelläkin on joskus ollut suomalainen tyttöystävä. Hän totesi että suomalaiset ovat kauniita ja hyviä, ja kehotti Feliceä pitämään minusta kiinni. Vigileä ei ainakaan kiinnostanut tippaakaan, että oleskelen täällä ilman residenzaa. EU:n kansalaisena kun saan oleskellä missä huvittaa, ainoa ongelma on tuo terveydenhuolto ja muut palvelut.

Nyt lisää kahvia ja valmistautumaan carnevalen viettoon! Naamiaisasua minulla ei tosin ole, ehkä sitten ensi vuonna.

photo: source