Suomesta palannut bloggari toivottaa hyvää uutta vuotta! Loma meni hyvin, vaikka aika moisesta myrskystä kärsimmekin Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa liikkuessamme. Kaatuneita puita sekä sähkötolppia teillä ja 24 tunnin vierailu siskon luona vedettiin läpi ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lunta nähtiin pari senttiä aaton aattona Porvoossa. Sain koottua lumilyhdyn ja "lumieläimeksi" nimetyn otuksen ennen kuin hiutaleet muuttuivat vesisateeksi. Myös jouluaaton vietimme Porvoossa veljeni luona ja joulupukkikin kävi tervehtimässä 1,5-vuotiasta veljen poikaa.
Allekirjoittaneelle pukki toi kaikkea pientä mukavaa, kuten villalankaa ja (suomenkielisiä!) ristikkolehtiä ja sitten käteistä hiukan isomman lahjan hankintaan. Isompi lahja tulee varmaankin olemaan videokamera tai jokin näppärä pokkari, jolla saisi myös kuvattua HD-laatuista videota. Stillien kuvaamiseen meiltä löytyy jo digijärjestelmä, mutta häämatkalta voisi kuvata myös videopätkiä, sillä siitä tulee varmaankin aika erikoinen reissu... Mutta siitä lisää hiukan myöhemmin ;). Insinööri-pukin paketista löytyi jo pitkään haaveilemani Breilin Chaos-koru, jonka paloja voi siirrellä makunsa mukaan ja pituuttakin voi säätää.
Jouluruokaa ja suklaata söimme tietysti niin, että taas saa sulatella muutaman kilon salaattidieetillä. Tulostimme myös suomenkieliset hääkutsut, sillä ne lähetetään italiankielisiä aikaisemmin. Kutsuihin käytin samaa kakkupaperi-ideaa, joka vilahti blogissa jo aiemmin. Lisäksi niistä löytyy hiukan bling-blingiä "kristallilamppujen" muodossa, mikäli niitä nyt tuosta kuvasta erottaa (klikkaamalla sen saa toki suuremmaksi). Kortit "piirsin" Illustratorilla, pohja on 250-grammaista jäänvalkoista helmiäiskartonkia, vaikka ei sitä helmiäisen hohtoa tuossa kuvassa näy. Nauha on 2 mm satiininauhaa, tosin 4 mm olisi käynyt ihan hyvin, ehkä paremminkin.
klikkaa esiin tarkempi kuva!
Etsimme Suomesta myös titaanisia kihlasormuksia, mutta niitä emme löytäneet, siis ainakaan sellaisia joita etsimme, joten joudumme tilaamaan ne netistä (Italiassa en ole nähnyt niitä lainkaan). Loma olisi saanut olla hiukan pidempikin, sillä paljon tuli istuttua autossa pitkien välimatkojen vuoksi. Lisäksi saapumislento oli perillä myöhään ja lähtö aikaisin, sitten piti printata ja liimailla kokoon kutsut, käydä ostamassa Italiaan tuliaiset, tavata eri paikkakunnille hajaantuneet perheenjäsenet jne. Sen minkä ehdimme rentoutua, vietimme saunassa, sohvalla Discovery Channelia tuijotellen, syöden ja äidin kissaa rapsutellen.
Maistraatin kanssa tuli säädettyä oikein olan takaa jotta saisin italiankielisen virkatodistuksen oikeiden tietojen kanssa. Tarvitsen sellaisen nimittäin suurlähetystöä varten mennäkseni naimisiin Italiassa. Ensimmäisestä versiosta, jonka pyysin sähköpostilla ja se lähetettiin postitse, puuttui tieto A, mutta tieto B löytyi. Pyysin korjausta sähköpostilla ja toisesta postitetusta versiosta löytyi tieto B, vaan ei tietoa A. Tässä vaiheessa olinkin jo Suomessa ja pystyin soittamaan halvemmalla, joten jätin sähköpostin kanssa säätämisen väliin. Puhelimeen vastasi todella tympääntyneen kuuloinen virkailija, mutta ihme ja kumma, kolmas versio sisälsi viimein sekä tiedot A ja B ja kelvannee myös suurlähetystölle. Ja jos joku muukin aikoo muuten Italiassa avioon, täältä löytyy suurlähetystön infoa asian tiimoilta. Nyt odottelen vielä toista maistraatin asiakirjaa, eli monikielistä esteettömyystodistusta... Ehkä he unohtivat lähettää sen postitse, vaikka olin kyseisen vaihtoehdon rastittanut ja täyttänyt viereen osoitetiedot?
Ehdimme uuden vuoden aatoksi ystäviemme luo illalliselle ja söimme lasagnea, pizzaa, leikkeleitä ja paria erilaista kakkua, kuohuviiniä unohtamatta. Ulkona katselimme naapurien ampumia raketteja, emme viitsineet lähteä Comoon tungokseen, sillä sinne pitäisi mennä palelemaan julkisilla jo monta tuntia etukäteen. Milanossa olikin ilotulitteet kielletty huonon ilmanlaadun vuoksi, siellä ylitellään raja-arvoja jatkuvasti. En itse asiassa tiedä, oliko Comossa edes ilotulituksia... Meillä oli sentään tähtisädetikkuja ja Suomesta raahattuja tinoja. Omastani löytyi rutkasti rahaa, gorillan pää ja kaksi muutakin päätä (siis tarkalleen silmäpareja, mutta koetan olla tulkitsematta niitä pääkalloiksi), lapsi (o'ou), purjevene ja... taisi siinä jotakin muutakin näkyä.
Kyllä niistä kaikista löytyy silmät, vaikka vasemmanpuolimmaisessa niistä näkyykin tässä kulmassa vain yksi :D
Tällä hetkellä sekä minä että insinööri olemme flunssan kourissa, ja viime yö oli aika tuskallinen tukkoisen nenän vuoksi. Sattuu tuo meikäläisen nenäsumutekin olemaan sen verran tehokasta tavaraa, että se sulattaa eritteiden lisäksi myös limakalvot, ja siitä on seurannut punaiseksi värjäytyneitä nenäliinoja. Niin ja sattuipa tänään niinkin "hauska" juttu, että pankki oli ymmärtänyt vanhojen opintolainojeni maksusuunnitelman muutospyyntöni hippasen väärin, ja lähti velottamaan tililtäni kuukausittain summaa, joka oli tarkoitus maksaa puolivuosittain. Että mikäs siinä, koko laina maksettuna alta vuoden, mutta ei vaan taida työttömän roposet ihan riittää? Toivotaan siis että pääsen heidän kanssaan yhteisymmärrykseen asian tiimoilta, muuten taitaa tästä taloudesta loppua muru rinnan alta.
Joululahjaksi saaduista langoista on jo flunssan "ansiosta" tehty 1 ja puoli lapasta, nyt siis projekti loppuun ja myöhemmin kuvia kehiin. On nimittäin aika ihania nuo uudet 7 veljestä Raita-langat!
Joululahjaksi saaduista langoista on jo flunssan "ansiosta" tehty 1 ja puoli lapasta, nyt siis projekti loppuun ja myöhemmin kuvia kehiin. On nimittäin aika ihania nuo uudet 7 veljestä Raita-langat!













0 comments:
Lähetä kommentti