Poikkeava häämatka ja erään insinöörin palkkataistelut

Jossakin aiemmassa kirjoituksessa vihjasin, että häämatkan kohde on valittu. Se ei tosin ole mikään helppo paratiisi-paketti, vaan hääsählingin keskellä suoritetaan tällä hetkellä myös matkasuunnittelua. Vaikka Seychellit, Polynesia, Malediivit ja muut kristallinkirkkaat vedet valkoisine hiekkarantoineen ovatkin houkuttelevia kohteita, tulimme siihen tulokseen, että rannalla jaksaa maata vanhempanakin. Sen sijaan ihan toisenlaista matkaa ei ehkä kymmenen vuoden päästä enää viitsi lähteä suorittamaan (varsinkin jos lapsia on hankittu), ja sen reissun nimi on Trans-Mongolia. Asiaan perehtymättömille siis tiedoksi, että tämä tarkoittaa junalla matkustamista Moskovasta Siperian ja Mongolian halki Pekingiin.

Matkaa ei suinkaan suoriteta pelkästään junassa istumalla, vaikka suora yhteyskin on toki saatavilla: Moskova - Beijing juna vetää (lyhyitä pysähdyksiä huomioon ottamatta) yhteen putkeen arojen halki 7 621 kilometriä ja suoriutuu urakasta kuudessa yössä. Omat suunnitelmamme ovat huomattavasti monimutkaisemmat ja niihin kuuluu paripäiväisen Moskovan vierailun lisäksi ainakin Baikal-järveen tutustuminen, kamelilla ratsastus ja jurtassa yöpyminen Mongoliassa, retki Gobin autiomaahan, Kiinan muurille kiipeäminen, kielletty kaupunki ja muita nähtävyyksiä Pekingissä, eikä paikallisilla ruoilla herkuttelua tule tietenkään unohtaa. (Tosin Mongolian erikoisuudet vaikuttavat hiukan epäilyttäviltä...). Lennot ostamme sekä Milano - Moskova että Peking - Milano väleille.

Reissu on molempien pitkäaikainen haave: Itse innostuin ajatuksesta jo kesällä 2004, kun kuukaudenmittainen interrail-matka oli juuri saatu päätökseen ja alkoi tulevien reissujen suunnittelu. Tosin tätä matkaa saatiin näköjään odottaa aika kauan. Insinööriä sen sijaan kiinnostaa yleisesti ottaen kaikki muu paitsi rannalla makoilu, vaikka se rantaparatiisin matka onkin minulle toki luvattu jonnekin tulevaisuuteen ;). Lisäksi insinööri on venäläisen kirjallisuuden ystävä, joten kiinnostus maahan lienee peräisin myös kaunokirjallisuudesta.

image source

Matkasta hankalan tekee lähinnä viisumien tarve. Venäjän viisumia varten tarvitaan hotellivaraus ja "kutsu" sekä matkavakuutus (joka tietysti kannattaa tällaiselle reissulle hankkia joka tapauksessa). Matkavakuutuksesta pitää pyytää todistus vakuutusyhtiöltä viisumin käsittelyä varten. Ilman viranomaisille ilmoittautumista maassa saa viettää seitsemän päivää, mutta koska pelkkä junamatka Irkutskiin kestää kolme ja puoli päivää ja Moskovassa ajattelimme viettää kaksi päivää, meille saattaa tulla kiire. Tai sitten joudumme ilmoittautumaan poliisiasemalle täyttämään kyrillisillä kirjaimilla laadittuja kaavakkeita. Saattaa siis olla, että välttelemme tätä ja pysähdymme Siperiassa vain kerran. Maahan saapuessa tulee myös täyttää maahantulokortti.

Perinteinen mongolialainen jurtta (photo source)

Mongolian viisumia varten tarvitaan mahdollisesti joko Venäjän tai Kiinan viisumi, todistamaan, että maahan saavuttuasi pääset myös jatkamaan sieltä matkaasi. Muuten tämä viisumi on ilmeisesti kaikkein helpoin. Kiinan viisumia varten tarvitaan kopio hotellivarauksesta ja meno-paluu matkalipuista, tosin meillä tulee olemaan pelkkä paluulippu, katsotaan aiheuttaako se ongelmia. Suurin ongelma viisumeissa on tosin se, että Suomen kansalaisena minä saisin ne helpoiten Suomesta, ja jokaista viisumin käsittelyä varten suurlähetystöt tarvitsevat passini. Ainakaan Kiinan suurlähetystöön passia ei voi edes postittaa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että viisumeja hoitaakseni minun tarvitsee olla Suomessa, Helsingin lähettyvillä, vähintään kolme viikkoa. Viisumin saaminen Italiassa jonkun muun maan kansalaisena on toki mahdollista, mutta jotenkin minusta tuntuu, että homma menisi vieläkin monimutkaisemmaksi.

Noh, tätä sotkua ehtii vielä jonkun aikaa selvitellä. Ei huvittaisi häiritä ystäviä ja pyöriä heidän nurkissaan Helsingissä kolmea viikkoa, ja vielä heti häiden jälkeen, kun sen aviopuolisonkin kanssa olisi ihan kiva viettää aikaa. Ja aviopuolisosta puheen ollen, insinööri oli eilen kotiin tultuaan väsynyt mutta onnellinen. Koska käytännössä hän tekee tällä hetkellä töitä kolmen tai neljän ihmisen edestä (suunnittelija, tutkimus- ja kehityspäällikkö, projektipäällikkö ja mitä lie muuta), hän on tehtävien laajetessa alkanut jurputtaa hiukan äänekkäämmin palkastaan.

Firmassa aloittaessaan paikka oli vielä sadan hengen perheyritys, mutta nykyään monikansallisen jättiyhtiön omistuksessa, siispä palkasta päättäminen on siirtynyt Pariisiin yhtiön pääkonttoriin. Palkka oli aluksi aika pieni, ei toki italialaisittain mitenkään epänormaali, mutta nykyisiin tehtäviin nähden se oli tällä hetkellä lähinnä vitsi. Parin vuoden aikana palkkaa on jurputuksesta johtuen nostettu kaksi kertaa sen maltillisen minimin verran, eli 50 euroa. Nyt kun ohjissa on monikansallinen yhtiö, jurputus huomioitiin "hiukan" eritavalla. Insinööri saapui kotiin palkkaneuvottelun jälkeen mukanaan kirje, jossa ilmoitettiin, että hänen vuosipalkkansa nousi juuri 8000 eurolla. Tästä napataan tietysti verot, mutta yllätys oli kyllä aika suuri, palkasta tuli yhtäkkiä italialaisittain hyvinkin korkea, eikä insinöörillä suinkaan ole mitään 20 vuoden kokemusta.

Mutta töitä hän kyllä tekee, piru vie. Niin tehokkaasti koko toimiston kyvyttömien, aikoinaan suhteilla palkattujen laiskureidenkin edestä, että ei ole ihme jos yhtiö ymmärtää pitää hänet palkkalistoillaan. Ja minä olen hänestä niin mielettömän ylpeä, että korkkasin illalla jääkaapissa tilaisuutta odottaneen kuohuviinin. Insinööri ei juuri alkoholia juo, mutta tyhjensi lasinsa ja minä pullon. Ei siis ihme, että heräsin aamulla päänsärkyyn.