Onnenpäivä sarvikuonottomassa maassa

Tänään näköjään natsaa kaikki. Maistraatin monikielinen esteettömyystodistus, jota onkin tässä jo kuukauden päivät odoteltu, oli viimein saapunut vanhempieni osoitteeseen. Mukana olivat myös pahoittelut viivästymisestä, epämääräisten selitysten kera. Nyt toivotaan, että kaikki asiakirjat saapuvat Italiaan asti ja saan lähettää ne suurlähetystöön, ehkä siis pääsen vielä naimisiin asti. Pankkikin oli korjannut opintolainan maksusuunnitelman toivomusteni mukaiseksi viikon odottelun jälkeen, joten sitäkään ei tarvitse enää stressailla. Pitäisiköhän tässä oikein käydä ostamassa raaputusarpa kun näin kovasti onni potkii persuksille? Onnen ja onnettomuuden jakautuminen pitää tietysti jotenkin saada balanssiin, joten todennäköisesti jäisin matkalla auton alle. Parempi siis pysyä edelleen flunssan kanssa sisätiloissa. Tosin kotiinkin on moni kuollut, tämä jatkuvasta niistämisestä johtuva nenäverenvuoto pitää jo mahdollisesti toista jalkaa haudassa.

Haaveilin sarvikuonon ostamisesta, mutta googletuksen perusteella sellaista ei taida täältä löytyä ihan apteekin hyllyltä, sekä kirjaimellisesti että sanonnan merkityksen mukaan. Minulla on muutenkin sellainen kuva, että kun Suomessa lääkärit ovat alkaneet heräillä 90-luvun antibioottihuuruista ja tarjota potilaille vaihtoehtoisia hoitomuotoja, Italiassa lääkätiede on jollakin tapaa sama asia kuin lääketeollisuus. Siis suolavesi ei voi olla hoitomuoto, koska sitä ei myydä monopoliasemassa olevissa apteekeissamme, ja näin ollen kukaan ei kääri voittoja hihaansa. Kukaan ei myöskään vie lääkärille ilmaisia kyniä, tai kutsu kivoille illallisille, jos potilas ottaa hanasta muutaman desin vettä. Ja koska vetemme ei ole vieläkään yksityistettyä, kiitos viimevuotisen kansanäänestyksen, suolavedellä ei tienaa oikeastaan kukaan. Suolaakin laitetaan kannuun kymmenesosa siitä mitä tavallinen italialaiskokki heittää pastaveteen, joten suolateollisuuden tienestit ovat sarvikuonon käyttäjän kohdalla aika minimaaliset.

Koska nenää on puhdistettu Intiassa joogan parissa jo vuosisatoja, homma kuulostaa tietysti vähän hippien vouhotukselta. Kiitos Googlen, olen tänään oppinut että neti kriya on yksi kuudesta hathajoogan puhdistusmetodista. Hathajooga on tosin kehitetty vasta 1400-luvulla, kun joogaa on harrastettu ja nenää puhdistettu aiemminkin. Nenä puhdistetaan joko puuvillalangalla (!) tai suolavedellä, ja jälkimmäinen, huomattavasti helpompi metodi kulkee nimellä jala neti. Siksi puhdistukseen käytettyä välinettä kutsutaan nenäkannun ja sarvikuonon lisäksi myös netikannuksi. (Virheistä vastatkoon Google, tai ainakin ne, jotka näitä tietoja siellä levittävät.)

Ehkä siis lääkäreiden mielestä hipit saisivat keskittyä maailman parantamiseen, nenien sijaan. Minä vihervassari puunhalaaja, ajattelin nyt kuitenkin paremman puutteessa puhdistaa nenäni vaikkapa tuolla ylimääräisellä pienellä teekannulla, jossa en teetä koskaan tarjoile.

Ja loppuun vielä musikaalisia tuulahduksia menneiltä ajoilta ja kotisuomesta, nyt kun alettiin sarvikuonoista puhumaan.