marraskuu 02, 2011

Halloween syöden

Me vietimme erikoisesti kurpitsajuhlamme vasta eilen tiistaina, sillä yksi vieraistamme päivysti maanantai-illan ambulanssin ratissa. Koska samalla kertaa oli tarkoitus juhlistaa kyseisen ambulanssikuskin syntymäpäivää, siirsimme suosiolla kestit seuraavaan päivään. Ruokaa tuli tietysti laitettua aika reilusti. Kuvista puuttuu tuplapasta-annos, joka sisälsi "veristä" mustaa spagettia (toisin sanoen tulisessa tomaattikastikkeessa) ja oransseja kurpitsagnoccheja pestokastikkeella.

Halloweenin juhlinta on täällä yleisesti ottaen aika vaisua, ja tuskin kukaan kulkee ovelta ovelle karkkia kerjäämässä. Lapsiperheet tosin näyttivät ostavan naamareita ja kilokaupalla makeisia lapsilleen, ihan kotona syötäväksi. Ehkä tämäkin perinne alkaa siis levittäytyä Italiaan.
Ilmapalloja keittiön katossa
Felicen kaivertama kurpitsa. Taustalla muuten se viimeksi mainittu lintuhäkki viherkasveineen!
Alkupalaksi söimme muumionakkeja ja kananmunahiiriä.
Tämän jälkeen vuorossa olivat muumiopizzat ja sitten ne kuvaamatta jääneet pastat. Pizzat menivät hiukan pieleen, sillä mozzarella suli turhan hyvin. Siispä kapeista juustosuikaleista tehdyt muumion kääreet eivät enää erotu ja alle piilotettu salamiviipalekin tuli näkyviin.
Jälkiruoaksi söimme haudattuja luita (marenkeja suklaakeksimurujen päällä)...
...ja alussa nähdyt suklaakuppikakut eli cupcakes. Hämähäkinseittien piirtäminen suklaasta oli aika hankalaa ja ne näyttävätkin ennemminkin ruoreilta. Ihan kuin tuo kurpitsa haluaisi muuten syödä nuo kuppikakut :D
Ruoka oli hyvää ja vieraat tyytyväisiä, ja emäntääkin lämmitti kun herkut kelpasivat, oli siinä sentään aika vaiva! Onneksi sain pakattua ylijääneet jälkiruoat vieraiden mukaan, etten syö niitä täällä yksinä koko viikkoa... Nuo suklaakuppikakut olivat nimittäin aika tuhtia tavaraa ;).

6 comments:

Suvi kirjoitti...

Ihanat tarjoilut, varsinkin noi nakit!

Miia kirjoitti...

Kiitos, ne oli kyllä tosi helpot tehdä ja naurattivat kaikkia :)

-SL kirjoitti...

kivan näköisiä!:) Buon halloween

Miia kirjoitti...

Kiitos :)

Anna kirjoitti...

Sulla on ollut aivan mahtavat tarjoilut! Mà olinkin nàhnyt noiden muumionakkien kuvia jossain, ne on ihania :D
Pitàà koeilla ens vuonna

Miia kirjoitti...

Kiitos! Noiden nakkien teko onnistuu varmasti lapsiltakin niin saa koko perhe osallistua valmisteluihin :)

Lähetä kommentti