lokakuu 16, 2011

Käsilaukku auki ja kädet ylös

Vaikka kyseessä onkin blogeissa kiertävä haaste, taidan häpeilemättä varastaa idean blogista Finn for life ja kaivaa käsilaukkuni sisällön pöydälle muiden pällisteltäväksi. Kuten myös edellä mainitun blogin kirjoittaja, olen jostakin syystä pitänyt tuollaisia yksityiskohtia mielenkiintoisina ja lukenut uteliaana naistenlehdistä, mitä löytyy julkkiksen jääkaapista... heti sen jälkeen, kun valokuvaaja ja stylisti ovat sen järjestäneet.

Blogin Finn for life kirjoittajalla ja minulla on myös yhteinen piirre: Laukkumme perusteella varaudumme aivan kaikkeen. Jo vuosia sitten, kun olin nähkääs vielä nuori ja hurja ja kävin festareilla, olin se, jolta ryhmämme pojat tulivat pyytämään aspiriinia, kampaa, aurinkorasvaa, huulirasvaa, laastaria, allergialääkettä ja niin edelleen. Nähtäväksi jää, kuinka ison laukun tarvitsen kun eräänä päivänä hankimme lapsia ja mukana kulkevat vaipat, unirievut ja nallekarhut.

Laukusta löytyy siis:

  • Avaimet
  • Aurinkolasit
  • Silmälasit
  • Puhelin
  • Nenäliinoja
  • Kosteuspyyhkeitä
  • Purkkaa (Suomesta asti raahattua tällä kertaa)
  • Golia-pastilleja, jotka ovat Italian vastine Mynthoneille ja Vickseille
  • Lompakko, jossa lukee Gucci, vaikkei sillä ole mitään tekemistä Guccin kanssa. Vanhempani ostivat sen tuliaisiksi muistaakseni Turkista, ja täytyy sanoa, että kyseessä on ehkä maailman kestävin lompakko. Ikää sillä taitaa olla kohta  jo 10 vuotta, mutta edelleen se näyttää uudelta. Kopio mikä kopio, mutta hyvää nahkaa sentään!
  • "Emergency kit". Tämä on se osasto, jossa varaudun kaikkeen. Sisältä löytyy ainakin särky- ja allergialääkkeet, laastareita, kampa, korvatulpat, huulirasva, kynsiviila, kaksi hiuslenkkiä ja pienen pieni käsirasva. Kesäaikaan sieltä löytyy myös pieni hyttysmyrkky ja pahimpaan siitepölyaikaan silmätippoja.

Potentiaalisina sadepäivinä aurinkolasit vaihtuvat sateenvarjoon. Siedettävä kamera ja kalenteri kulkevat onneksi nykyisin samassa paketissa kännykän kanssa. Stylistini poisti kuvasta pari kuittia ja tyhjää nenäliinapakettia. Laukun ostin Pariisista: Viimeinkin sellainen väri, joka sopii jo kaksi vuotta ostettujen kenkien kanssa!

Haasteen laitan eteenpäin muutamalle kaltaiselleni, eli Italiassa asusteleville suomalaisnaisille: Ciacy (Benvenuti al Sud), Arkitehti (Arkitehti), Piccolina (Kuulumisia Saappaasta), Sari (Keksi), Elisa (Kaikki tiet vievät Roomaan) ja mukaan vielä vakkarilukija Pirpana (Kotona ja maailmalla)!
-----------------------------------------
Haasteeseen vastanneiden laukut:
Elisa
Sari
Arkitehti
Pirpana
Ciacy

8 comments:

Ciacy kirjoitti...

Heh, kiitos haasteesta. Saas nàhdà uskallanko paljastaa ;)
Mutta kuules, ehkà sulla kày kuten mulla ettà siinà vaiheessa, kun on se lapsi (tai kaksi) niin kummasti ne omat jutut vaan unohtuu ja laukusta lòytyykin vain vaippaa, paperia, leikkiautoja, tuttipulloa jne jne jne....ei mitààn kivaa kuten ennen oli meikkejà ja muuta kivaa, hehe

Ciacy kirjoitti...

Niin ja piti vielà sanoman, ettà aivan yyyyyli sòpò laukku sulla!

Pirpana kirjoitti...

Mun laukun sisältö on kyllä huomattavasti tylsempi:-)Pitääkin alkaa inventaarioon.

Miia kirjoitti...

Ciacy: Kiitos! Tykkään nykyään hirveästi ruseteista... Mikä on aika hassua, nuorempana olin niin poikamainen etten voinut sietää moisia tyttömäisiä hömpötyksiä! Niin ne ajat muuttuu... :)

Pirpana: Pääasiahan on se tirkistely, ei niinkään se sisällön jännittävyys :D

Suvi kirjoitti...

mun laukun sisältö on huomattavasti pienempi, yleensä sieltä löytyy vain avaimet, kännykkä ja pankkikortti, ja yleensä olenkin siis liikenteessä pelkän pienen pussukan kanssa. Kaikki loput kamat on tungettu siistissä sekasotkussa rattaiden koriin...

Miia kirjoitti...

Niin ne rattaat ja vaippakassit, nehän toimii sitten hyvin käsilaukun jatkeena. Ehkä ei siis tarvitsekaan siirtyä isompiin malleihin :D

finnforlife kirjoitti...

Siinäpä minun näköinen nainen! Ja olkaatte hyvä vaan, tuota haastetta saapi vallan hyvin laittaa eteenpäin.

Miia kirjoitti...

Todellakin! Tänään pitää varmaan pakata mukaan SEKÄ aurinkolasit ETTÄ sateenvarjo... vaikeaksi menee ;)

Lähetä kommentti