Felice kävi työmatkalla Saksassa, joten lauantaista keskiviikkoon elin työmatkaleskenä. Oli hassua ajatella, että vietin ensimmäistä lauantai-iltaa yksin yli vuoteen, ilman miestä ja ennen kaikkea ilman hänen ystäviään. Meillä kun on se illallistapaaminen joka hemmetin lauantai samojen ihmisten kanssa ja allekirjoittaneella alkaa pikkuhiljaa mennä hermot.
Viime viikon lauantaina koko homma otti niin paljon päähän, että kotiin tultuani raivosin Felicelle kuinka hän saa seuraavan kerran mennä yksin. Syynä ei ole pelkästään se, että olisi ehkä kiva tehdä lauantaina jotain muutakin. Tai vaikka, hui kauheaa, olla tekemättä yhtään mitään! Felice sitten taas tapaisi nämä ystävänsä joka ilta, mutta minä kun satun olemaan suomalainen mörökölli ja tulen aika erilaisesta kulttuurista. Minusta on kivaa olla kahdestaankin. Itse asiassa minusta on joskus kivaa olla ihan yksinkin. En jaksa rakentaa jokaista viikonloppuani tämän pakollisen illallisen ympärille, "mentäisiinkö sinne... ei kun ai niin, pitääkin laittaa ruokaa koko päivä ja siivota ennen kuin vieraat tulevat".
Ei sillä, että minulla välttämättä olisi mitään kiinnostavaa vaihtoehtoista tekemistä, mutta kun ei aina vaan jaksa, samoja naamoja, samoja juttuja! Seurueessamme on siis kuusi ihmistä, kaksosmiehet, jotka ovat hiljaista sorttia, ja pariskunta R&G, jotka puhuvat koko ajan. Pariskunnan nainen R ei ilmeisesti koskaan törmää elämässään mihinkään juoruja kiinnostavampaan, tai sitten hän kuvittelee että meitä kiinnostaisivat vain muiden tekemiset. "Se meni sitten sinne ja ne erosivat ja TIESITKÖ että se tuli ihan hulluksi ja sitten sekin on raskaana ja...." Huokaus.
Ja G sitten taas, nyt päästäänkin oikeaan raivarin syyhyn, nimittäin minulla on mennyt pahasti sukset ristiin tämän Felicen parhaan ystävän kanssa. Olen oikeastaan lakannut puhumasta illallisilla kokonaan, sillä siitä on tullut mahdotonta. G kun on sitä tyyppiä joka on aina oikeassa, eikä hän lisäksi vaikuta pitävän minusta ollenkaan. Eikä tämä ole vain minun päässäni, Felicekin myöntää että G kohtelee minua vihamielisesti (tosin seuraavana päivänä hän kielsi myöntäneensä asian ja väitti minun kuvittelevan koko jutun). Mitä tahansa sanonkin, G hyökkää kommenttiani vastaan ärhäkästi, lytäten mielipiteeni ja pudistellen päätään kuin olisin idiootti.
Kärjistetty esimerkkikeskustelu viime viikolta. Tuli puhetta elektroniikasta ja elektroniikkaliikkeistä. Muistin, että olin nähnyt mainoksen edullisesta tabletista (vai lukupäätteestä, miksi sitä nyt suomeksi kutsutaan) erään liikkeen nettisivuilla ja totesin Felicelle: "Ai niin, voitaisiin käydä liikkeessä A ensi viikolla, sillä nettisivuilla oli -50% tarjous eräästä tabletista." G: "Mitä helvettiä tekee tabletilla?" Minä: "No, minulla on tällä hetkellä koneella about 100 e-kirjaa jotka haluaisin lukea". G: "Kuka helvetti lukee kirjoja tietokoneelta?" Minä: "No sitä varten kannattaakin hankkia se tablet, sillä se on kooltaan sama kuin pitäisi kirjaa kädessä." G: *Tuhisee ja pudistelee päätään ärtyneenä*.
En nyt tiedä, mutta minusta asiasta olisi voinut keskustella asiallisemminkin. En myöskään kykene näkemään keskustelussa Felicen väittämää hyökkäävyyttä minun puoleltani, sillä Felicen mukaan vika on suurelta osin myös minussa. Mitäköhän väärää nyt tuossakin sitten sanoin? Olin erimieltä G:n kanssa tabletin tarpeellisuudesta, se lienee ainoa rikokseni. Noh, joka tapauksessa, on aika sietämätöntä "viettää iltaa" tällaisessa seurassa, ja olenkin nyt irtisanonut itseni koko hommasta. Tarvitsen tauon, mahdollisimman pitkän sellaisen.
Valitusvirrestä palataankin nyt siihen lauantaihin, kun sain olla yksin kotona. Otin vaahtokylvyn ja sen jälkeen katsoin telkkarista Harry Potter -elokuvan. Mussutin popcorneja, nallekarkkeja ja join coca-colaa. Kuulostaako tylsältä? No kyllä se voittaa juorujen kuuntelun (kun ei itse kuitenkaan viitsi avata suutaan). Muuten tällä viikolla olenkin sitten tehnyt pienimuotoista remonttia, eli rapsuttanut maaleja pois eräästä metallisesta hyllyköstä joka pitäisi maalata uudelleen. Se on ollut kylpyhuoneessa, mutta nykyinen maali ei näytä kestävän kosteutta. Hemmetin ärsyttävää hommaa, mutta tulipa tehtyä. Kylpyhuoneesta pitäisi maalata pari seinää, joten nekin sitten pesin ja käsittelin neljä kertaa 12 tunnin välein jollakin homeenestoaineella. Huomenna homma jatkuu maalauksella. Ja jos ette ole blogia aiemmin lukeneet, tai muuten vain tutustuneet italialaiseen rakentamiseen: Italialaisissa vanhoissa taloissa ei yleensä ole minkäänlaista ilmanvaihtojärjestelmää (paitsi huonosti eristetyt, yksinkertaiset ikkunat) ja siksi nuo kylpyhuoneet ovat aika homealttiita.
Jaahas ja mitäs muuta sitten. Tuliaisiksi Saksasta sain mansikka-rosépippurisuklaata, on kyllä aika jännän makuista. Niin ja kun viime viikolla juhlimme tietoa Felicen ylennyksestä, kaksi päivää myöhemmin tulikin sitten tieto ylityökiellosta, eli todennäköisesti tulot vain putoavat vaikka ylennyksen mukana tuleekin pieni palkankorotus. Noh, ei tässä kadulle jouduta, mutta taitaa jäädä kesälomaksi suunniteltu matka väliin. Tosin Suomeen sentään päästään: Varasin lennot elokuun loppuun, joten jonkinnäköinen reissu on sentään luvassa, nimittäin äidin herkkuja syömään ja nurmikolle loikoilemaan.
Ai niin, kasvojen ihottuma näyttää pikkuhiljaa katoavan, tosin olen käyttänyt tuota voidetta jo viikon ylimääräistä ja varmaan menee vielä toinenkin viikko. Enkä tiedä riittääkö sekään, eilen tilanne oli tosi hyvä, mutta tänä aamuna oli taas punaisia pisteitä nenän vieressä, grr. Veikkaan, että kaksi viikkoa ylimääräistä on maksimiaika mitä uskallan käyttää tuottaa voidetta (sisältää nimittäin vetyperoksidia), sen jälkeen pitää varmaan sitten taas luovuttaa ja varata uusi lääkäriaika. Huoh. No tällä hetkellä on ihan hyvä fiilis kuitenkin, kehtaan poistua asunnosta ilman meikkiä (jota en edelleenkään uskalla käyttää, ties vaikka tilanne pahenisi taas). Ei kai tässä sitten muuta, katsotaan huomenna ehdottaako Felice kaverien kylään kutsumista, sillä se olisi nyt sitten meidän vuoro...
Niin ja sen vielä sanon että ruusujen kukinta-aika on alkanut ja niitä on kaikkialla! Niin kaunista, tämän postauksen kuva on tosin viimevuoden toukokuusta.
Edit: Täytyy vielä lisätä englannin taitoisille videolinkki suosikki stand up -koomikoltani George Carlinilta, jonka tuntemukset ihmisiä kohtaan ovat aika lähellä omia... ainakin toisinaan ;)
6 comments:
Mia, voin hyvin kuvitella, kuinka nuo "pakkoillalliset" ovat rasittavia. Olen itsekin monesti Italiassa ollessani ihmetellyt tätä yltiösosiaalisuutta. Olen myös usein ajatellut, että itse en jatkuvasti tällaista kestäisi. Vaikka olen aika sosiaalinen ja porukassa viihtyvä, raja tulee jossain vastaan ja pitää päästä yksin möllöttämään. Tsemppiä!!!!!!
Kiitos tuesta Pirpana, en siis ole ainoa omaa aikaa kaipaava :). Ja kyllä tuo Felicekin ymmärtää että olen erilainen, että eiköhän tästä selvitä harventamalla hiukan tuota tapaamisväliä.
Joo Miia, aivan tuttua juttua. Onneksi mun mies on erittàin harvinainen erakkotyyppinen mieluiten kotonamòllòttàvà italo, joten tuosta pakkososiaalisusta ei ole tarvinnut riidellà. Muuten kyllà sekà miehen bestiksen ettà sen kàlàttàvàn naisen karikatyyrit ovat takuulla tuttuja kaikille tààllà asuville ulkomaalaisille. italialaiset on keskinmààrin todella kateellisia ja mustasukkaisia kaikissa suhteissaan, ei siis vain mies-nais-rakkaussuhteissa kuten nyt vaikka suomessa on totuttu, eli mà luulen ettà tàssà on kysymys just siità sen bestiksen kohdalla, eli kaameasta mustasukkaisuudesta.
ja toi mààritelmà siità juoruilevasta naisesta on just se syy miksi mulla ei ole ainottakaan italialaista ystàvàtàrtà. Mà en kestà ollenkaan muiden yksityisaioiden setvimistà, ei jaksa oikeesti kiinnostaa. ja tuntuu ettà jos ei vatvota muiden asioita niin mitààn muita keskustelunaiheita ei ole olemassakaan. Mà olen valittanut tàtà miehellenikin ettà kukaan ei puhu koskaan mitààn oikeita asioita, omista tunteistaan tai kokemuksistaan. Mun suhde mun suomalaisystàvàttàriin on aivan erilaista. tààllà on tunnettava samat ihmiset kuin henkilò jonka kanssa puhut, muuten ei ole mitààn puhuttavaa! ja sanasta COMITIVA olen aina saanut vàristyksià :D
Minullekin tuli ensiksi mieleen tuo Annan mainostama mustasukkaisuus. Voi olla tosi kova pala kaverille, että Felice on löytänyt itselleen kumppanin ja vieläpä sellaisen, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä asiasta kuin asiasta... lisäksi, jos hänen oma tyttöystävänsä on vähän kipakampaa sorttia, niin sehän on tunnettua, että mies sitten purkaa sitä turhautumista kaikkiin muihin, kun ei uskalla sanoa tyttöystävälleen, että suu kiinni ;)
Kun nyt satun olemaan tällainen täti-ihminen, niin muistutan kuitenkin siitä, että kannattaa olla tosi varovainen näissä kaveripiirin/perhepiirin kaventamis-jutuissa. Ensinnäkin ymmärrän kyllä, että tuollaiset pakkotapaamiset ottavat pattiin, varsinkin, kun sellaiseen ei ole itse tottunut. Mutta asiassa on toinenkin puoli...
Eli jos Felice tapa kavereitaan vain kerran viikossa, niin se ei italialaisittain ole edes paljoa, jotkut, naimisissakin olevat, haluavat tosiaan tavata niitä paljon useamminkin. Ja koska kaverit ovat tärkeä henkireikä, niin kavereiden "eliminoimisesta" (vaikka et sitä varmasti edes halua) ei seuraa mitään hyvää. Nuo kaverit ovat perheen kanssa vähän sellainen myötä- ja vastamäessä -juttu.
Sen sijaan oman kokemukseni mukaan on hyvin tärkeää, että saat omia ystävyyssuhteita. Jos et joudu sosiaaalisessa elämässäsi nojaamaan vain kumppaniin, poistuu myös tosi iso osa niiden kavereiden aiheuttamaa stressiä. Ei tarvitse "välttämättä" kenenkään tykätä kestään, kun kaikilla on myös omia, itse valittuja kavereita.
Siinä mielessä Felice saattaa olla oikeassa, että alunperin olet täysin tahattomasti saattanut sanoa/tehdä jotain, jonka vuoksi tämä ulkomaalaisia kulttuurieroja ymmärtämätön kaveri on tehnyt omat johtopäätöksensä jne.
Esim. italialaismiehet joutuvat heti varpailleen, jos heidän mieepuolisia kavereitaan "komennellaan". Siis se tapa, jolla me puhumme miehelle normaalisti kotona (heh heh...), ei Italiassa sovi julkisiin tapaamisiin muiden kanssa. Jos miehelle on jotain sanottavaa, se pitäisi sanoa kotona, ettei tämä menetä kasvojaan kavereiden edessä. Hassua kyllä, oma mies ei ehkä sano asiasta mitään, mutta kaverit voivat ottaa hyvinkin puolustelevan asenteen sitten sitä "poveraccioa" kohtaan, vaikka kotona heitä itseään lytättäisiin vielä pahemmin.
Voihan olla, ettei teidän tapauksessa ole kyse mistään edellä mainitsemastani, mutta se vain kuulosti niin tutulta ;) Tajusin itse vasta vuosien jälkeen, miksi esim. eräät ex-kihlattuni pereenjäsenistä tai kavereista eivät pitäneet minusta. kyse oli kulttuuriin liittyvistä väärinkäsityksistä, ei siitä, ettäkö heidän tai omassa persoonassani olisi ollut jotain vikaa.
Italialaisnaisten kanssa ei ole helppo ystävystyä, mutta jos saat sen pinnallisen kuoren rikki ja herätät luottamuksen, niin sieltä tulee hyvinkin syvällistä juttua ihan samalla tavalla kuin suomalaistenkin kanssa. Mutta ei se helppoa ole, myönnetään. Italiattaret kokevat itsensä hyvin haavoittuvaisiksi ja ovat joskus hiukan siilimäisiä ;) Mutta kärsivällisyydellä... :)
Olet kyllä hienosti jaksanut uutta kulttuuria, hatunnosto siitä! Toivottavasti myös Felice ymmärtää ja osaa arvostaa sinua siitä, että teet parhaasi sopeutuaksesi uuteen kulttuuriin, joka, parliamoci chiaro, ei ole aivan helpoimmasta päästä suomalaiselle!
Anna: Hienoa, että olet onnistunut löytämään "suomalaisen erakon" myös Italiasta :D.
Tuota mustasukkaisuutta on kyllä vaikea uskoa syyksi tässä tapauksessa. Saavuin Italiaan heinäkuussa 2009 ja siitä asti olen ollut tekemisissä tämän pariskunnan kanssa. Kummallista, jos mustasukkaisuus heräisi vasta tässä vaiheessa. Luulen, että oikeasti syy on paljon yksinkertaisempi: Kaksi ns. vahvaa persoonaa, jotka eivät pelkää sanoa mielipiteitään, törmää kai helposti ristiriitoihin. En tiedä haastaako rouva R herra G:n mielipiteillään koskaan, minusta hänellä ei nimittäin oikein ole mielipiteitä, muuta kuin siis niistä juoruista. Ehkä ongelma onkin yleisesti nainen, jolla on jotakin sanottavaa? Tiedä häntä.
Täytyy sanoa naispuolisista ystävistä noin yleensä, ettei minulla ole niitä koskaan ollut mitenkään älyttömästi. Olen aina ollut aika poikamainen, ja nykyisin vanhempana edelleen kiinnostunut tietokoneista, rockmusiikista, politiikasta, tieteestä ja päivän uutisista. Sellaiset naiset eivät ainakaan kuulu siihen "tavallisen naisen" stereotypiaan, erityisesti Italiassa. Suomessa kontaktini ovat hyvin tietynlaisista ympyröistä, taide-alan opiskelijoita, media-alan työntekijöitä, luonnonsuojelusta kiinnostuneita vasemmistovihreitä. Tällaista seuraa on aika vaikea löytää Italiassa, ellen sitten lähde uudestaan taide/media-alalle opiskelemaan :)
Vera A: Ei minulla ole suunnitelmia kaventaa kaveripiiriä, ei tulisi mieleenkään kieltää kumppania tapaamasta parhaita ystäviään. Se, onko minun pakko olla aina mukana, onkin sitten toinen juttu. Minun sietokyvylleni sopisi ehkä tapaaminen kahden viikon välein ;). Koska minulle sopii vallan mainiosti olla myös yksin, mies saa kyllä tavata ystäviään vaikka useamman kerran viikossa, siitä se ei ole kiinni.
En ole tottunut siihen, että kahden ihmisen elämä pitäisi parisuhteessa jotenkin väkisin sitoa yhteen. Minulla on takana vuosien avioliitto, jossa molemmilla oli reilusti omaa tilaa ja elämää. Sellainen "etäisyys" sitten taas vaikuttaa Felicestä ilmeisesti oudolta, sillä hänen on edelleen vaikea käsittää sitä, että minä olen mielelläni myös yksin.
Ehkä en tunne paljon paikallisia, mutta se ei tarkoita, ettenkö pitäisi päivittäin yhteyttä verkon kautta lukuisiin ihmisiin: Minulle se on ihan riittävää sosiaalisuutta :). Eli en nyt sanoisi että sosiaalinen elämäni nojaa kumppaniin, kuten mainitsin, hän saa kyllä tavata ystäviään paljon useamminkin, en vain pidä siitä, että minun on aina oltava mukana. Ehkä jos lähellä asuisi ystäviä, voisin ilmoittaa lähteväni ulos heidän kanssaan kun Felice tapaa omansa, mutta jotenkin hänen kaaliinsa ei mahdu, että jäisin ihan vain kotiin, yksin! :D
Hassua kun mainitsit tuon komentelun, olisitpa kuulemassa millaisen tossun alla tämä herra G on :D. Rouva R on jatkuvalla dieetillä ja tämä tarkoittaa sitä, että hän päättää myös G:n syömiset. "Et nyt ota enempää, ei, ette leikkaa sille toista kakun palaa, nyt riittää, et saa syödä, lihoat ihan palloksi!"... jne. Joka ikinen illallinen, kyllä minua ottaisi päähän jos olisin G! Minulla sitten taas ei ole tarvetta komennella kumppania hirveästi yleensäkään, eikä tulisi mieleenkään komennella julkisesti. Lapsia ja lemmikkejä komennellaan, ei aikuisia ihmisiä. Siksi se R:n toiminta tuon ruoan suhteen onkin niin huvittavaa. Jos vähänkin itselleen sopivan miehen on löytänyt, ei sellaista tarvitse edes komennella ;).
Annalle tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, että syy taitaa ihan yksinkertaisesti olla se, että kaksi vahvaa persoonaa kohtaa eikä kumpikaan halua antaa periksi. Eikä G, ainakaan R:n perusteella, ole välttämättä tottunut naiseen, jolla on oikeasti mielipiteitä (siis ei vain hänen syömisestään, pukeutumisestaan tai muiden tekemisistä).
Joka tapauksessa, meillä oli kahdestaan, ilman pakollista illallista, todella kiva viikonloppu yhdessä. Saattaa siis Felicestäkin olla ihan mukavaa välillä vain olla, rentoutua, eikä stressata tai aikatauluttaa pakkoillallisten takia. Pitkästä aikaa hän ei vaikuttanut jo maanantai-iltana niin väsyneeltä, että tarvitsisi heti perään toisen viikonlopun :D
Lähetä kommentti