Ei lähtenyt bloggari 12 kilometrin kävelylle, vaan keuhkojen ulosyskiminen jatkuu. Pidän sitä tosin hyvänä merkkinä että sieltä poistuu kaikkea epämääräistä... Pöpöt ulos, keuhkot voittivat? Muuten olo onkin jo ihan ok, kunhan näistä parin tunnin mittaisista, aamuisista yskäkohtauksista päästään.
Sohva ja sohvapöytä on saatu kasaan ja tässä niistä kuva. Nyt pitää vielä laittaa taulut uusiksi sillä tämä sohva on edellistä huomattavasti leveämpi ja jonkin verran matalampi. Toim. huom: Tyynyliinoja ei ole silitetty.
Kävin noutamassa uudet silmälasit, mutta ihottumasta johtuen ette saa nähdä kasvokuvaa, sori! Voin sen sijaan kertoa että ne kyllä sopivat todella hyvin ja on taas mahtavaa nähdä kirkkaasti ja kauas. Nyt minulla on sentään kehysten mallin numero joten niistä saatte nähdä kuvan. Valmistaja on Miss Sixty (köh, ne nyt vaan olivat hyvän näköiset, viis teinimerkistä!) ja malli on 376, väri 047. Vaikka ulkopuoli on tumma, tuo vaalean sininen sisäpuoli jotenkin "valaisee" silmiä kivasti.
Hintaa laseille tuli 190 euroa, linssit ovat naarmuuntumattomat ja heijastamattomat. En tiedä yhtään millaisissa hinnoissa Suomessa pyöritään, mutta veikkaan ettei ero ole kovin suuri? Ostimme lasit Felicen nimissä joten saamme myös osan takaisin veronpalautuksena, Felice veikkasi summaksi n. 40 euroa.
Eilen paistateltiin jo 30 asteen lämmössä, tänään on hiukan viileämpää eli 25 astetta. Kevät on jo todella pitkällä ja maisema vihreä, siitä todisteena eilen parvekkeelta otettu kuva.
Parvekkeesta puheen ollen, pitääkin siistiä parvekekalusteet. Jotenkin ne vaan unohtuivat ulos syksyllä, imivät itseensä kaatosateita, keräsivät hometta ja... noh, jököttivät ulkona koko talven. Tarvitaan siis hiekkapaperia, maalia ja kärsivällisyyttä, josko niistä vielä saisi käyttökelpoiset. Onneksi minulla on todellinen tee-se-itse-mies !













3 comments:
Minä hankin juuri uudet lasit ja pelkkien linssien hinnaksi tuli 400 €! Syy siihen on se, että tarvitsen niihin kaikkea mahdollista ekstraa. kaksiteholasit( huoh, joskus ajattelin, että vanhat tarvitsevat kaksiteholaseja. Ehkä musta nyt sitten on tullut vaanha pitää olla, muuten ei tule lukemisesta mitään. Mulla on karsastusta ja se aiheuttaa myös erityistoimenpiteet linsseille. Ja kaiken huipuksi mulla on niin paljon miinusta, että linssit pitää olla ohennetut. Olen monesti mennyt jokin kiva tarjous mielessä optikolle ja sitten kuullut siellä, että valitettavasti mulle ei rillit tarjoushinnalla irtoa.
Siellä onkin näköjään jo ihan kesäiset kelit:-)
Voi ei, ikävää kun joutuu noin paljon maksamaan :/. Ollaan onnellisia ettei nykyisin enää tarvitse pitää hirmuisia pullonpohjia vaikka kuinka heikosti näkisi! :D
Kolme vuotta sitten ostin Suomesta lasit ja maksoin kokonaisuudesta melkein 500 euroa, tämä tosin johtui siitä että toinen linssi piti leikata erikoislasista. Vahvuus oli vain -0,50 ja ko. puoliksi kehyksettömään malliin tarvittiin paksumpaa lasia ja... noh, pitkä ja monimutkainen selitys, joka tapauksessa tästä syystä maksoin normaalia enemmän. Nyt oli sitten tuo -0,50 noussut -1,25:een, joten olisin saanut uudet linssit huomattavasti viime kertaa halvemmalla. Mutta halusin vähän vaihtaa tyyliäkin samalla :)
on tosi kiva nàkòiset lasit! Ja kadehdin kovasti teidàn voikukkia, itse olen tààllà postaillut innoissani kaupungin ainoasta voikukasta :D
Lähetä kommentti